Kunnanhallitus · 6.10.2025

Uranuksentien kiinteistökaupan esisopimus

  • Diaarinumero: 244Dno-2025-474
  • Esittelijä: Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kempeleen kunta on neuvotellut Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan kanssa yritystontin myymisestä Ristisuon osa-alueelta Uranuksentien ympäristöstä. Aluetta tulisi uudelleenkaavoittaa, jotta muodostuva tontti vastaisi ostajan tarpeisiin. Kempeleen kunta ja yritys ovat valmistelleet esisopimuksen, jolla sovittaisiin maan myymisestä kaavoituksen valmistuttua. Tontin kauppahinta olisi valtuuston määrittelemä yritystonttien hinta Ristisuon alueella (14 €/m2) sekä huojennuskäytännön mukaisesti yli 2ha teollisuus- tai toimitilatonttien 2ha ylittävältä osalta 40% tontin perushinnasta. Huojennus myönnetään harkinnanvaraisesti, mikäli maapohjan laatu nostaa merkittävästi rakentamisen kustannuksia. Myytävän maa-alueen koko määrittyy kaavoituksen edetessä. Kauppahinnan lisäksi sopimuksessa sovitaan kaavoituskustannusten korvauksesta sekä infran siirtokuluihin osallistumisesta. Elinvoima- ja työllisyysvaliokunta (19.8.2025): Elinvoima- ja työllisyysvaliokunta ohjasi, että edettäisiin esitellyillä sopimuksilla ja suunnitelmilla. Elinvoimajohtaja: Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy oheisen kiinteistökaupan esisopimuksen.

Ehdotus

Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy elinvoimajohtajan päätösehdotuksen.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja