Kunnanhallitus · 25.8.2025
Kempeleen asemakaavan muutos / Vihiluoto, kortteli 23005 / Asemakaavan hyväksyminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kempeleen asemakaavan muutos koskien Vihiluodon korttelia 23005 on hyväksyntävaiheessa. Kaavamuutoksen tarkoituksena on mahdollistaa matkailua palvelevan tontin muuttaminen asuinkäyttöön, sallia kytkettyjen pientalojen ja kerrostalojen rakentaminen sekä kasvattaa rakennusoikeutta. Lisäksi selvitetään ja osoitetaan kulkuyhteydet lähivirkistysalueelle tontin kautta sekä ratkaistaan alueen pysäköinnin sijainti. Suunnittelualue sijaitsee Kempeleen tilasto- ja pienalueella Vihiluoto/Vihiluoto 113/023. Kaavamuutos koskee korttelin 23005 tonttia 12 ja siihen liittyvää katualuetta ja lähivirkistysaluetta. Asemakaavalla muodostuu asumisen korttelia sekä siihen liittyvää viheraluetta. Suunnittelualueen koko on 2,9535 ha. Alueesta noin 1,34 ha osoitetaan pääkäyttötarkoitukseltaan asuinrakennusten korttelialueeksi, noin 1,38 ha virkistysalueiksi ja noin 0,23 ha suojelualueiksi. Rakentamistapaohjeet ohjaavat rakentamista yhtenäisen, viihtyisän ja merenrannikon luonnetta kunnioittavan aluekokonaisuuden saavuttamiseksi. Ohjeet tukevat laadukkaan asuinalueen toteuttamista paikallisia luontoarvoja arvostaen ja säilyttäen. Ehdotusvaiheen kuulemisen jälkeen hyväksymisvaiheen asemakaavaan on tehty muutamia vähäisiä tarkistuksia: Luonnonsuojelualueen merkintä on muutettu kaavakartalle turkoosiksi SL-merkinnäksi. Selostusta on päivitetty maakuntavaltuustossa toukokuun lopussa hyväksytyn energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan aineiston pohjalta. Luontoa koskevaa vaikutusten arviointia on täydennetty. Rakentamistapaohjeita on päivitetty koskien asuinrakennusten varatiejärjestelyitä, ja lintuturvallisuuden huomioimista suunnittelussa ja rakentamisessa on painotettu entisestään. Ehdotusvaiheen kuulemisen jälkeen on solmittu maankäyttösopimus Oulun Rakennusteho Oy:n kanssa koskien maa-alueita. Sopimus on hyväksytty Kempeleen kunnanhallituksessa 23.6.2025 § 227, ja se on saanut lainvoiman. Kokouksen liitteenä ovat asemakaavaselostus ja sen kuusi (6) liitettä: asemakaavan seurantalomake, ote rekisterikartasta, osallistumis- ja arviointisuunnitelma, ehdotusvaiheen palautteet ja vastineet, rakentamistapaohje sekä asemakaavakartta, jonka yhteydessä myös ote voimassa olevasta asemakaavasta. Kaavoituspäällikkö: Ehdotan, että kunnanhallitus lähettää Vihiluodon korttelin 23005 tonttia 12 ja siihen liittyvää katualuetta ja lähivirkistysaluetta koskevan asemakaavanmuutoksen valtuustolle hyväksyttäväksi. Tekninen johtaja: Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy kaavoituspäällikön päätösehdotuksen ja esittää valtuustolle, että se hyväksyy Vihiluodon korttelin 23005 tonttia 12 ja siihen liittyvää katualuetta ja lähivirkistysaluetta koskevan asemakaavanmuutoksen.
Ehdotus
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy teknisen johtajan päätösehdotuksen.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kunnanhallitus, 29.11.2022
Kempeleen kunnalle on jätetty kaavoitusaloite 17.9.2020 koskien korttelin 23005 tonttia 12. Kaavoituksen käynnistämiseksi ja hankkeen kehittämiseksi laaditaan aiesopimus. Kempeleen valiokunnat ovat ohjanneet kaavoitukseen ryhtymisestä. Elinvoimavaliokunta ja resurssivaliokunta ovat ohjanneet edellisen lisäksi aiesopimuksen sisältöä. Kaavoitus on valmistellut kaavoitukseen ryhtymistä saadun ohjauksen mukaisesti. Helmikuussa 2022 toteutettiin maanomistajakysely, jossa selvitettiin asemakaavamuutosalueen laajuutta. Suunnittelualueen tontti 12 on voimassa olevassa Kempeleen asemakaavassa matkailua palvelevien rakennusten korttelialuetta (RM). Tontilla on hotellirakennus talousrakennuksineen. Kaavamuutoksen tavoitteena on tutkia RM-tontin muuttamista asuinkerrostalorakentamiseen (AK) ja rakennusoikeuden kasvattamista nykyisestä 5362 k-m2:stä 7000–9000 k-m2:n. Lisäksi asemakaavanmuutoksessa selvitetään ja osoitetaan tontin 12 kautta lähivirkistysalueelle kulkevat reitit ja niiden sijainti sekä ratkaistaan lähivirkistysalueen käyttöön liittyvän pysäköinnin määrä ja sijainti. Asemakaavamuutoksen yhteydessä tutkitaan korttelin 23005 tontteja 13–16 koskevan asemakaavan ajantasaisuus. Kempeleen asemakaavassa tontit 13–15 ovat osoitettu erillispientalojen korttelialueeksi (AO) ja tontti 16 toimistorakennusten korttelialueeksi (KT). Omakotitontit 14–15 ovat rakentuneet. Suunnittelualueen maanomistus on yksityisillä maanomistajilla lukuun ottamatta katualuetta. Alustava suunnittelualueen pinta-ala on noin 4,8 ha. Asemakaavamuutosalueen rajaus tarkentuu hankkeen edetessä. Kokouksen liitteenä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Elinvoimavaliokunta (11.5.2021): Elinvoimavaliokunta ohjasi, että lähdettäisiin toteuttamaan kaavahanketta ja selvitettäisiin ensin kaikki mukana olevat maaomistajat lähistöltä ennen kaavakorvaustason asettamista. --------- Elinvoimavaliokunta (12.4.2022): Elinvoimavaliokunta ohjasi, että asemakaavamuutokseen ryhdyttäisiin ja kaavakorvausprosentti olisi 50 %. Nykyinen maanarvo RM -tontilla olisi 100 €/k-m2 ja tavoiteltava maanarvo AK -tontilla olisi 180 €/ k-m2. Lisäksi elinvoimavaliokunta käsitteli kaavakorvauksen suuruutta ajankohtaisissa asioissa kokouksessaan 1.11.2022. --------- Yhteisöllisyysvaliokunta (2.11.2022): Valiokunta ohjaa etenemään asemakaavan muutoksen suunnittelussa. Lisäksi toivotaan kartoitettavan vaihtoehtoja sekä kysyttävän mielipiteitä alueen asukkailta, alueen vieressä olevaa tontin omistajan kanssa toivotaan myös käytävän vuoropuhelua. Valiokunta toivoo näkevänsä suunnitelmavaihtoehtoja ja edellyttää, että luontoalueet turvataan, jotta vapaa kulku esim. lintutornille säilyy. Resurssivaliokunta (8.11.2022): Resurssivaliokunta ohjaa, että kaavahanke voidaan käynnistää ja esitetyllä hintatasolla ja kaavakorvausprosentilla voidaan edetä. Palveluvaliokunnan ohjaus (9.11.2022): Palveluvaliokunta näkee, että Vihiluodon korttelin kaavoituksen käynnistämisessä on syytä edetä. Palveluvaliokunta edellyttää, että suunnittelussa otetaan huomioon erityisesti alueen merkittävät luontoarvot ja huomattavasta väestönkasvusta alueen liikennejärjestelyille aiheutuvat haasteet. Palveluvaliokunta pitää hyvänä, että alueen suunnittelussa otetaan laajasti huomioon myös alueen asukkaiden näkemykset. Kaavoittaja: Ehdotan, että kunnanhallitus ryhtyy laatimaan asemakaavamuutosta, joka koskee Kempeleen Vihiluodon tilasto- ja pientilastoalueen (113/023) korttelin 23005 tontteja 12–16 sekä niihin liittyviä katu- ja lähivirkistysalueita, ja että Vihiluodon korttelin 23005 kaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville. Tekninen johtaja: Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy kaavoittajan päätösehdotuksen. KUNNANJOHTAJA: Kunnanhallitus hyväksyy teknisen johtajan päätösehdotuksen. Päätösehdotus hyväksyttiin.
Liitteet
- Kempeleen asemakaavan muutos _ Vihiluoto, kortteli 23005 _ Kaavaselostus.pdf
- Kempeleen asemakaavan muutos _ Vihiluoto, kortteli 23005 _ Asemakaavan seurantalomake.pdf
- Kempeleen asemakaavan muutos _ Vihiluoto, kortteli 23005 _ Ote rekisterikartasta.pdf
- Kempeleen asemakaavan muutos _ Vihiluoto, kortteli 23005 _ Osallistumis- ja arviointisuunnitelma.pdf
- Kempeleen asemakaavan muutos _ Vihiluoto, kortteli 23005 _ Rakentamistapaohje.pdf
- Kempeleen asemakaavan muutos _ Vihiluoto, kortteli 23005 _ Asemakaava.pdf
- Kempeleen asemakaavan muutos _ Vihiluoto, kortteli 23005 _ Ehdotusvaiheen palautteet ja vastineet.pdf