Kunnanhallitus · 25.8.2025
Maantie 816 (Kempeleentie) parantaminen välillä Ollilantie – Hovintie, kiertoliittymä
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Yhteisöllisyysvaliokunta on ohjannut jatkamaan kiertoliittymän taideteoksen suunnittelutyötä taiteilija Urho Kähkösen ja kunnanpuutarhurin kanssa. Teoksen toteuttamiseen on varattu budjetiksi kokonaisuudessaan 20 000€. Taiteilija Urho Kähkönen on tehnyt lopullisen luonnosehdotuksensa suunnittelupalaverin pohjalta kunnanpuutarhurin kanssa ja huomioinut luonnoksessa valiokuntien ja kunnanpuutarhurin toiveet. Urho Kähkösen kanssa on tehty yhteistyötä, jossa kasvivalinnat on käyty läpi ja varmistettu niiden kasvuedellytykset kiertoliittymässä. Kiertoliittymän keskelle oli aluksi suunniteltu yksittäinen elävä puu, varjoharmaaleppä, mutta tämä vaihdettiin majakka taideteokseen. Yksittäisen puun kohdalla on aina riski, että jossain vaiheessa tuhoutuu ja silloin kiertoliittymän ilme olisi muuttunut. Urho Kähkönen on lupautunut, että hän kunnossapitää kiertoliittymän kasvillisuutta 2 vuoden ajan istuttamisen jälkeen. Yhteisöllisyysvaliokunnalta haetaan ohjausta elävän taideteoksen luonnoksen hyväksyntään. Yhteisöllisyysvaliokunta (19.8.2025): Yhteisöllisyysvaliokunta kiittää kattavasta esittelystä ja ohjaa etenemään esitetyn mukaisesti. Hallintojohtaja: Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy suunnitelman kiertoliittymään rakennettavasta taideteoksesta.
Ehdotus
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy hallintojohtajan päätösehdotuksen.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Yhteisöllisyysvaliokunta, 10.12.2024
Maantie 816 (Kempeleentie) parantaminen välillä Ollilantie – Hovintie, kiertoliittymä Yhteisöllisyysvaliokunnalta haetaan ohjausta siihen, halutaanko kiertoliittymän toteutuksessa käyttää jotakin taiteilijaa ympäristötaideteoksen luomiseen vai voidaanko kiertoliittymä suunnitella päähankkeen suunnittelun yhteydessä kunnanpuutarhurin ohjauksessa. Taustatietona erittely Ollilantien taideteoksen sisältävän kiertoliittymän sisäosan toteutuskustannuksista: · Taitelijan kustannus 25 t€ · Perustustyöt 30 t€ · Multaus, kasvit, singel-kivi 10 t€ · Valaistus (erikoisvalaisimet+asennus) 15 t€ yht. 80 t€ Yleisesti hankkeesta: Liikennejärjestelyiden ja tieympäristön suunnittelutavoitteita Mt 816 Kempeleentie välillä Ollilantie – Hovintie hankkeessa • Palo- ja pelastusreittiyhteyden toimivuuden varmistaminen (Oulun lentoaseman eteläinen sisääntulo ja mt 816 Lentokentäntien varayhteys) • Autoliikenteen liikenneturvallisuuden parantaminen ja sujuvuuden turvaaminen. Liittymien liikenteellisen toimivuuden varmistaminen. • Kävelyn ja pyöräliikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden parantaminen. • Taajamakuvan ja tieympäristön parantaminen. • Tärkeän I-luokan pohjavesialueen suojelu. Yhteisöllisyysvaliokunta (10.12.2024): Yhteisöllisyysvaliokunta ohjaa että, kiertoliittymään suunnitellaan maltillinen taideteos sekä kasvillisuutta. Valiokunta kutsuu kirjasto- ja kulttuurijohtaja seuraavaan kokoukseen.