Kunnanhallitus · 11.8.2025
Otto-oikeusasiat
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Hallintosäännön 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä, joka voidaan ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi, on viipymättä ilmoitettava viranomaisille, jotka ovat toimivaltaisia ottamaan kyseisen päätöksen kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Saman luvun 2 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi (otto-oikeus) voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Viranhaltijoiden 19.6.-7.8.2025 välillä tekemät ottokelpoiset päätökset on saatettu kunnanhallituksen tietoon luottamushenkilöiden verkkopalvelussa. Kuntalain mukaisen otto-oikeuden käyttämisestä on ilmoitettava viimeistään sen ajan kuluessa, kun kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä eli 14 päivän kuluessa tiedoksisaannista. Viranhaltijapäätökset ovat nähtävillä osoitteessa: https://kempele.cloudnc.fi/fi-FI/Viranhaltijat Elinvoimajohtaja Henkilöstöpäätös: § 14 Palkkio työllisyyskoordinaattorin viran sijaistamisesta, 27.06.2025 Yleinen päätös: § 15 Yritystonttien varauksen jatkaminen / Zeniitti 27002 tontit 1-2, 07.08.2025 § 16 Yritystontin varauksen jatkaminen / Zatelliitti 3050-13, 07.08.2025 Hallintojohtaja Henkilöstöpäätös: § 2 Tiedonhallinnan asiantuntijan viran täyttäminen, 06.08.2025 Kempele Akatemian johtaja § 2 Nuorisotyöntekijän nimikemuutos nuoriso-ohjaajaksi, 19.06.2025 Kunnallistekniikkapäällikkö Hankintapäätös: § 21 OKTO- eriste toimitettuna, 26.06.2025 Kunnanjohtaja § 11 Hankintapäätös, Kempeletalon irtokalusteet -hankinta, 533823, 24.06.2025 Kunnossapitoinsinööri § 4 Hulevesien hallintasuunnitelma, 01.07.2025 Yleinen päätös: § 3 Mourungin järvitien suostumuspyyntö liikenteenohjauslaitteille, 26.06.2025 § 5 Suotie ja Rasvatie- pysäköinti kielletty, 08.07.2025 Maankäyttöpäällikkö § 20 Viljelysmaan vuokrasopimukset Rn:o 4-634, 14-646 ja 4-422, 25.07.2025 Maanrakennusinsinööri Hankintapäätös: § 3 Aurinkojärvi, suoja-aidan rakentaminen, 04.07.2025 § 4 Tarjouspyyntö valaisinjalustoista ja kaapeleista, 10.07.2025 Rakennuttajapäällikkö § 4 Sarkkirannan pesäpallostadionin wc-rakennuksen laatoitustyöt, 09.07.2025 Talousjohtaja Henkilöstöpäätös: § 16 Kannustusrahan maksaminen / Latvamäki, 27.06.2025 Tekninen johtaja § 16 PAIKALLISEN JÄRJESTELYERÄN JAKAMINEN 2025/ TS HENKILÖKOHTAINEN LISÄ, 19.06.2025 Katusuunnitelman vahvistamispäätös: § 17 Kuovin puiston leikkipuiston ympäristösuunnitelman vahvistaminen, 23.06.2025 Tietohallintopäällikkö Hankintapäätös: § 8 Päätös hankintaoikaisuvaatimuksesta, 24.06.2025 § 9 Kempeletalon AV-ympäristön hankinta, 26.06.2025 Varhaiskasvatuksen johtaja Henkilöstöpäätös: § 72 Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävän täyttäminen / siirto varhaiskasvatuksen perheohjaajan tehtävästä, 25.06.2025 § 73 Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävän täyttäminen 1.8.2025 alkaen/ Kirkonkylän päiväkoti, 26.06.2025 § 74 Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävän täyttäminen 1.8.2025 alkaen/ Kokkokankaan päiväkoti, 26.06.2025
Ehdotus
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus merkitsee päätökset tiedoksi ja päättää, ettei otto-oikeutta näiden päätösten osalta käytetä.