Kunnanhallitus · 23.6.2025
Maankäytön toteutusohjelma 2025-2030
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Maankäytön toteutusohjelmassa yhteensovitetaan maanhankinnan, kaavoituksen, infran rakentamisen ja erityisesti varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkojen kokonaisuus sekä eri toimenpiteiden oikea-aikaisuus. Ohjelma toimii sekä ennakoinnin työkaluna että uusien alueiden toteutumisen seurannassa ja vaikutusten arvioimisessa. Ensimmäinen maankäytön toteutusohjelma laadittiin vuosille 2022–2027. Nyt käsillä oleva mato koskee vuosia 2025–2030. Ohjelma on vuosittain päivitettävä asiakirja. Mikäli maankäytön toteutusohjelman tavoitteisiin tai sisältöön tulee merkittäviä linjamuutoksia, asiakirja viedään myös valtuuston hyväksymiskäsittelyyn, muussa tapauksessa päivitykset hyväksyy kunnanhallitus. Maankäytön toteutusohjelma on laadittu teknisten palvelujen ja elinvoimapalvelujen yhteistyönä. Ohjelmatyön keskeisiä tuloksia ovat uuden asuntotuotannon ja yritystonttituotannon vaiheistus ja toteuttamisjärjestys mukaan lukien kunnallistekniikan rakentamisen ajoitus sekä aluekohtaiset kartat. Tämän vuoden päivityksessä asiakirjan muotoa on yksinkertaistettu luopumalla erillisestä selostusosasta. Aiemmin selostuksessa kuvatut työn prosessi, asuntotuotanto- ja väestötavoitteet sekä maankäytön toteutusohjelman vaikutusten arviointi on esitetty ohjelma-asiakirjassa. Ohjelmatyössä on mahdollisuus vuosittain tarkasteltavaan teemaliitteeseen. Tämän vuoden teemaliitteenä on selvitys hajarakentamisen nykytilasta. Toteutusohjelma- ja teemaliiteluonnoksia on esitelty kunnan varhaiskasvatuksen ja opetuksen vastuuhenkilöille sekä Kempeleen valiokunnille keväällä 2025. Valiokunnat eivät esittäneet vuoden 2025–2030 päivitykseen muutoksia. Tekninen johtaja: Ehdotan, että kunnanhallitus hyväksyy päivitetyn Kempeleen maankäytön toteutusohjelman 2025-2030.
Ehdotus
KUNNANJOHTAJA: Kunnanhallitus hyväksyy teknisen johtajan päätösehdotuksen.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Hyvinvointi- ja palveluvaliokunta, 29.4.2025
Maankäytön toteutusohjelmatyössä seurataan vuosittain asuntotuotannon toteutumista ja varmistetaan riittävä asunto- ja yritystonttituotanto tuleville vuosille. Ohjelmatyössä ennakoidaan investointeja ja sovitetaan yhteen maanhankinnan, kaavoituksen, infran rakentamisen ja tontinluovutuksen kokonaisuus ja toimenpiteiden oikea-aikaisuus. Lisäksi toteutusohjelmassa arvioidaan asuntotuotannon vaikutuksia kunnan varhaiskasvatus- ja koulupalveluihin. Maankäytön toteutusohjelma on vuosittain päivitettävä asiakirja. Ohjelmatyössä on mahdollisuus vuosittain tarkasteltavaan teemaliitteeseen. Vuoden 2024 päivityksessä ei laadittu teemaliitettä. Tämän vuoden teemaliitteenä on selvitys hajarakentamisen nykytilasta. Valiokunnalta pyydetään ohjausta maankäytön toteutusohjelman 2025-2030 ja hajarakentamisen nykytila-teemaliitteen luonnoksiin. Valiokunnan ohjaus: 1. Maankäytön toteutusohjelma 2025-2030 Palveluvaliokunta ohjaa kehittämään maankäytön toteutusohjelmaa luonnoksen pohjalta. Palveluvaliokunta pitää tärkeänä, että maankäytön toteutusohjelma elää kulloisenkin tilanteen mukaan esimerkiksi väestöennusteita seuraten. 2. Hajarakentamisen nykytila Palveluvaliokunta ohjaa etenemään hajarakentamisen osalta luonnoksen mukaisesti. Palveluvaliokuntaa miellytti erityisesti haja-asutusrakentamisen kehittäminen kyläalueiden erityistarpeet huomioonottaen. Palveluvaliokunta pitää tärkeänä, että hajarakentamisen osalta laadittaisiin selkeä oma erillinen asiakokonaisuus.