Kunnanhallitus · 19.5.2025

Otto-oikeusasiat

  • Esittelijä: Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Hallintosäännön 5 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä, joka voidaan ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi, on viipymättä ilmoitettava viranomaisille, jotka ovat toimivaltaisia ottamaan kyseisen päätöksen kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Saman luvun 2 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi (otto-oikeus) voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja. Viranhaltijoiden 30.4.-15.5.2025 välillä tekemät ottokelpoiset päätökset on saatettu kunnanhallituksen tietoon luottamushenkilöiden verkkopalvelussa. Kuntalain mukaisen otto-oikeuden käyttämisestä on ilmoitettava viimeistään sen ajan kuluessa, kun kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä eli 14 päivän kuluessa tiedoksisaannista. Viranhaltijapäätökset ovat nähtävillä osoitteessa: https://kempele.cloudnc.fi/fi-FI/Viranhaltijat Ateria- ja puhdistuspalvelupäällikkö Henkilöstöpäätös: § 2 Yhdistelmätyöntekijän valinta toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen, 12.05.2025 Elinvoimajohtaja § 11 Omavalmentajan viran täyttäminen, 08.05.2025 Yleinen päätös: § 10 Yritystontin varauksen päättyminen / Hakamaa 2205-1, 07.05.2025 Kaavoituspäällikkö Poikkeamispäätös: § 2 Poikkeaminen / kortteli 23008, tontti 10, Vihipellontie 5, 08.05.2025 Kiinteistöpäällikkö Hankintapäätös: § 6 Museon tuulimyllyn peruskorjaus, 14.05.2025 Henkilöstöpäätös: § 5 Kiinteistönhoitajan tehtävän rekrytoinnin keskeytys, 06.05.2025 Kirjasto- ja kulttuurijohtaja Yleinen päätös: § 1 Kirjastojen ja kotiseutumuseon kesän 2025 aukioloajat, 09.05.2025 Kunnallistekniikkapäällikkö § 16 Käyttöoikeuden myöntäminen torille jäätelökioskin käyttöön, 12.05.2025 § 17 Käyttöoikeuden myöntäminen Kempeleen torille myyntiteltan käyttöön, 12.05.2025 § 18 Käyttöoikeuden myöntäminen Köykkyrin alueelle, 12.05.2025 Kunnanjohtaja Hankintapäätös: § 7 Hankintapäätös, Kempeletalon ravintolan kalusteiden hankinta, 551347, 30.04.2025 Yleinen päätös: § 8 Kunnantalon (Vihikari 10) suljettuna pitäminen kesällä 2025, 14.05.2025 Maankäyttöpäällikkö § 8 Viljelysmaan vuokrasopimus Rn:o 401-6-54 ja 430-15-6, 13.05.2025 § 9 Tontin varaaminen ja myyminen: AOR-tontti 9034-6, Ruumen 19, 13.05.2025 § 10 Tontin varaaminen ja myyminen 9020-1, Kuhilas 48, 15.05.2025 Rakennuttajapäällikkö Hankintapäätös: § 3 Pirilän aittojen kunnostaminen, 09.05.2025 Rehtori, Linnakankaan koulu Henkilöstöpäätös: § 21 Perusopetuksen lehtorin viransijaisuus (englanti, ruotsi) / Linnakankaan koulu, 14.05.2025 Sivistysjohtaja § 75 Kempeleen lukion apulaisrehtorin virkavalinta (0268), 09.05.2025 § 76 Valinta perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan (kuvataide) tehtävään, sijoituspaikka palvelussuhteen alkaessa Linnakankaan koulu, 12.05.2025 § 79 Virkavalinnan vahvistaminen / perusopetuksen erityisluokanopettajan virka 0267, 14.05.2025 Yleinen päätös: § 74 Tutkimuslupa / Jyväskylän yliopisto / Exploring primary school students' self-regulated learning skills variability in Finland (suom. Alakoululaisten oppimisen itsesäätelytaidot Suomessa), 06.05.2025 Talousjohtaja Henkilöstöpäätös: § 9 Kannustusrahan maksaminen / Väisänen, 07.05.2025 Yleinen päätös: § 10 Talousarviolaina 2025 (1), 07.05.2025 § 11 Kuntatodistusohjelman käyttäminen, 15.05.2025 Tekninen johtaja Hankintapäätös: § 12 556644 / Sarkkirannan pesäpallostadionin maavallikatsomon rakentaminen, 08.05.2025

Ehdotus

Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus merkitsee päätökset tiedoksi ja päättää, ettei otto-oikeutta näiden päätösten osalta käytetä.

Alkuperäinen asiakirja