Kunnanhallitus · 27.1.2025

Ketolanperän koulun rakennusurakka

  • Diaarinumero: 244Dno-2023-680
  • Esittelijä: Tuomas Lohi, kunnanjohtaja, [poistettu]

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Ketolanperän koulun hankesuunnittelu ja hankevalmistelu aloitettiin hanketta palvelevien selvitysten laadinnalla loppuvuodesta 2022. Kohteessa mm. toteutettiin laajat rakenne- ja talotekniset kuntotutkimukset. Tarveselvityksen ja hankesuunnitelman mukaisesti Ketolanperän koulun tiloja laajennettiin uudella moduulilisäsiivellä ja päivitettiin siihen liittyvän rakennuksen tilajärjestelyitä vastaamaan nykyisiä tarpeita yhdyskäytävän osalta vuonna 2024. Vuonna 2025 on tarkoitus toteuttaa vuonna 1993 rakennetun koulun peruskorjaus sisältäen mm. keittiön ja ruokasalin peruskorjauksen ja laajentamisen sekä tilamuutoksia henkilöstön sosiaalitilojen osalta. Lisäksi kokonaishankkeessa huomioidaan Ketolanperän 1938 valmistuneen rakennuksen elinkaari, siellä sijaitsee yhden opetusryhmän tilat, eikä se kuntoselvitysten perusteella sovellu nykyisellään kokopäiväiseen opiskeluun. Rakennuksessa nykyisellään olevat toiminnot siirtyvät vuonna 2024 rakennettuun laajennukseen peruskorjauksen valmistuttua. Peruskorjauksen valmistuminen on edellytys vanhan koulurakennuksen käytöstä poistamiseen. Vanhan koulurakennuksen tulevaisuuden tarkastelua ja jatkokäyttöä mietitään salkutuksen yhteydessä vuonna 2025 päättäjien kanssa yhteistyössä. Peruskorjaushanke toteutetaan jaettuna urakkana, jossa pääurakoitsijana toimii rakennusurakoitsija ja alistettuina sivu-urakoitsijoina LVIA- ja sähköurakoitsijat. Rakennusurakka toteutetaan tavoitehintaisena laskutyöurakkana, jossa sovitaan erillinen kattohinta ja urakoitsijan palkkio-osuus. Urakoitsija valitaan näin ollen rakennusurakan osalta pisteyttämällä, vertailuperusteena ovat tavoitehinta ja palkkioprosentti. Tämä päätös koskee vain rakennusurakan kilpailutusta. Muut peruskorjaukseen liittyvät urakat suoritetaan kiinteinä kokonaishintaurakoina, jotka on kilpailutettu halvimman hinnan perusteella. Niiden hankintapäätös tullaan tekemään Kempeleen kunnan hallintosäännön ja hankintaohjeen mukaisesti viranhaltijapäätöksinä. Rakennusurakka sisältää Ketolanperän koulun vuonna 1993 rakennetun osan (B-osa) peruskorjauksen ja tilamuutokset. Urakka-aika alkaa helmikuussa 2025 ja töiden tulee olla valmiit ja vastaanotettavissa 28.11.2025. Rakennuksen laajuus on 1104 brm2. Rakennukseen tehdään laaja peruskorjaus sisältäen mm. alapohjien uusimista, ulkoseinäkorjauksia, yläpohjan ja vesikattojen uusimista sekä taloteknisten järjestelmien uusimisen. Kempeleen kunta on julkaissut hankinnan tarjouspyynnön koskien Ketolanperän koulun peruskorjauksen rakennusurakkaa (hankintailmoitus 540383). Kyseessä on avoimella menettelyllä toimeenpantu EU-kynnysarvot alittava hankinta, josta on julkaistu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) mukainen kansallinen hankintailmoitus Hilma-ilmoituskanavassa 20.12.2024. Tarjouspalvelu.fi -järjestelmään määräaikaan 17.1.2025 klo 12:00 mennessä saapuivat seuraavat tarjoukset: InPro Rakennus Oy, KTC Group Oy, Rakennusliike Sorvoja Oy, Rakennuspalvelu J. Tuomela Oy, Rakennustyö Salminen Oy ja VRJ Etelä-Suomi Oy. Tarjoukset avattiin 17.1.2025 klo 14:22. Tarjousten avauspöytäkirja on liitteenä. Tarjoajien soveltuvuus tarkastettiin. Kaikkien tarjoajien osalta soveltuvuusvaatimukset täyttyivät. Tarjoajien kesken tehtiin tarjousten vertailu, jossa tarjoukset pisteytettiin tarjouspyynnössä esitetyillä vertailuperusteilla (Tavoitehinta, max pisteet 75p, palkkio-%, max pisteet 25p). Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jätti Rakennustyö Salminen Oy. Tarjousten pisteytystaulukko on liitteenä. Tekninen johtaja: Esitän, että Ketolanperän koulun peruskorjaus -hankkeen rakennusurakoitsijaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jättäjä on Rakennustyö Salminen Oy. Kokonaishankintahinta 1 556 000,00 € (alv 0).

Ehdotus

Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy teknisen johtajan päätösehdotuksen.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Palveluvaliokunta, 12.12.2023

Ketolanperän koulun hankesuunnittelu ja hankevalmistelu aloitettiin hanketta palvelevien selvitysten laadinnalla loppuvuodesta 2022. Hankkeessa on tarkoitus laajentaa Ketolanperän koulun tiloja uudella lisäsiivellä ja päivittää siihen liittyvän rakennuksen tilajärjestelyitä vastaamaan nykyisiä tarpeita. Hanke on suunniteltu toteutettavaksi vuosina 2024-2025. Vuonna 2024 on tarkoitus tehdä keittiön- ja ruokalan peruskorjaus ja muutostyöt, sekä tilaohjelman mukainen laajennus. Vuonna 2025 on tarkoitus toteuttaa pääkoulun peruskorjaus. Hankesuunnitelman laadinnan taustatietona on käytetty Kempeleen palveluverkkoselvityksen oppilasmääräennusteita tuleville vuosille. Kempeleen väestön ennustetaan kasvavan voimakkaasti ennustejakson aikana, vuoteen 2040 mennessä, vaikka alueen syntyvyys tai vetovoima ei kasvaisi nykyisestä. Syntyvyyden, vetovoiman ja tulevan asuntotuotannon kehitys vaikuttaa alueellisiin eroihin ja tuo epävarmuutta ennusteisiin. Ketolanperän koulu on yksisarjainen koulu vuosiluokille 1-4. Lisäksi sinne sijoittuu yksi esikouluryhmä. Oppilaita on ollut palveluverkkoselvityksen laadinnan aikaan vuonna 2022 yhteensä 98, jolloin osa tämän koulualueen esikoululaisista on ollut Ylikylän koulun kaksivuotisessa esikoulukokeilussa. Ketolanperän alueelle on odotettavissa n. 20-30 oppilaan paikkavaje. Lisäksi hankkeessa huomioidaan Ketolanperän 1938 valmistuneen rakennuksen elinkaari, siellä sijaitsee yhden opetusryhmän tilat, eikä se kuntoselvitysten perusteella sovellu nykyisellään kokopäiväiseen opiskeluun. Rakennuksessa nykyisellään olevat toiminnot siirtyvät nyt rakennettavaan laajennukseen ja vanhan koulurakennuksen tulevaisuuden tarkastelua ja jatkokäyttöä mietitään yhdessä päättäjien kanssa. Liitteenä tilaohjelma, viitesuunnitelma, tarjoajien soveltuvuusvaatimukset, tarjousten vertailuperusteet, ja alustava laatutasokuvaus. Valiokunnan ohjaus: Palveluvaliokunta sai esittelyn Ketolanperän koulun peruskorjauksesta ja laajennuksesta. Valiokunta ohjaa etenemään esityksen mukaisesti. Valiokunnan mielestä on kuitenkin hyvä selvittää aiempia kokemuksia muilta kouluilta kokolattiamattojen käytöstä ja kustannuksista. Keskusteluissa nousi esille myös ajatus, että kokolattiamattoja käytettäisiin vain osana luokkien tai luokan lattiapinta-alaa.

Alkuperäinen asiakirja