Kunnanhallitus · 27.1.2025
Eropyyntö luottamustehtävistä / Kimmo Hakala
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kimmo Hakala on ilmoittanut muuttaneensa pois Kempeleestä, täten hän on menettänyt kuntalain (410/2015) mukaisen vaalikelpoisuuden toimia Kempeleen kunnan luottamustehtävissä. Kuntalain 71 §:n mukaan kunnan luottamustehtävän yleisenä vaalikelpoisuusehtona on, että henkilön kotikunta on kyseisessä kunnassa. Kuntalain 78 §:n 1 momentin mukaan jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle. Kimmo Hakala on toiminut varavaltuutettuna. Hallintojohtaja: Ehdotan, että kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto toteaa Kimmo Hakalan luottamustehtävät Kempeleen kunnassa päättyneiksi yleisen vaalikelpoisuuden menettämisen johdosta.
Ehdotus
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy hallintojohtajan päätösehdotuksen.