Kaupunginhallitus · 14.4.2025

Vihreiden valtuustoryhmän aloite selvityksen tekemisestä Vihreä Kemi -ajattelun toteutumisesta eri toimialoilla

Päätös

Aloite lähetettiin kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginhallitus 24.02.2025 § 75 Esittelijä Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus toteaa, että aloitteessa esille tuotu Satamankankaan kaava on valmisteltu lain edellyttämällä tavalla ja sen valmistelussa on tehty tarvittavat ympäristöselvitykset sekä kuulemiset. Kaupunginhallitus pyytää kaavoitusviranomaiselta tiiviin selostuksen kaavavalmistelun eri vaiheista, koska kaavoitusprosessin kulkua ja eri vaiheita on syytä avata valtuustolle. Lisäksi kaupunginhallitus pyytää toimialoilta tiiviin luettelon niistä toimista, joilla kaupunki on viime vuosinia edistänyt kestävän kehityksen tavoitteita kaupunkistrategian mukaisesti.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus merkitsee selvityksen tietoon saatetuksi ja esittää sen edelleen valtuustolle tiedoksi vastauksena valtuutettu Tuula Mäkisen aloitteeseen.

Alkuperäinen asiakirja