Kaupunginvaltuusto · 8.6.2026

Lainan myöntäminen Oy Granilla Ab:lle osakkeiden myynnin toteuttamiseksi

Päätös

Valtuusto päätti että kaupunki voi myöntää Oy Granilla Ab:lle enintään 3,9 miljoonan euron lainan sen ottamien lainojen ennenaikaiselle poismaksamiselle ennen kaupungin omistamien osakkeiden myyntiä TA-Yhtymälle, että kaupunginhallitus päättää myönnettävästä lainasta tarkemmin joko siten, että myönnetään yksi laina, jonka koron ja laina-ajan lähtökohdaksi otetaan nykyisten lainojen keskimääräiset marginaalit ja lainojen kestot tai siten, että myönnetään saman verran lainoja vastaavilla ehdoilla kuin nykyisissä lainoissa, huomioiden kuitenkin lainojen ennenaikaisesta maksusta aiheutuvat lisäkustannukset sekä vaatimukset lainaehtojen markkinaehdollisuudesta, että kaupunginhallitus päättää myönnettävän lainan vakuudesta tarkemmin, vakuuden ollessa vähintään 1,3 x myönnettävän lainan määrä, oikeuttaa kaupunginjohtajan hyväksymään lopulliset ehdot kaupunginhallituksen päättämien ehtojen puitteissa. Lisäksi valtuusto hyväksyi seuraavansisältöisen ponnen: Ennen vakuuden tarkempaa määrää koskevaa päätöstä tulee selvittää vakuudeksi annettavien kohteiden käyvät arvot ja vakuusriski.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja