Kaupunginvaltuusto · 29.9.2026
Valtuustoaloite: Luottamustehtävien aktiivisen hoitamisen varmistaminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyi.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle esittelytekstin mukaisen vastauksen valtuustoaloitteeseen ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginvaltuusto, 31.3.2026
Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Anja Tiaisen (VAS) esittämä ja Kajaanin Vasemmiston valtuustoryhmän kannattama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite: "Luottamustehtävien aktiivisen hoitamisen varmistaminen Kuntalaisilla on oikeus luottaa siihen, että heidän valitsemansa valtuutetut ja kaupungin luottamushenkilöt osallistuvat aktiivisesti päätöksentekoon. Kajaanin kaupunginvaltuustossa ja luottamustehtävissä on kuitenkin mahdollista, että luottamushenkilö on pitkään osallistumatta kokouksiin ja työskentelyyn ilman, että tilanteeseen puututaan selkeästi. Tämä herättää kysymyksen siitä, toteutuuko kuntalaisten edustus ja päätöksenteon hyväksyttävyyttä ja luottamusta parhaalla mahdollisella tavalla. Kuntalaissa korostetaan luottamustehtävän hoitamisen vastuullisuutta. Pitkäaikainen osallistumattomuus päätöksentekoon ja luottamustehtävien hoitoon ei ole tämän periaatteen mukaista. Esitämme, että Kajaanin kaupunki selvittää ja linjaa toimintatavat tilanteisiin, joissa päätöksentekijä ei osallistu kokouksiin pitkään aikaan, esimerkiksi vuoden aikana. Selvityksessä tulee tarkastella muun muassa: • mahdollisuutta velvoittaa luottamushenkilö antamaan selvitys poissaoloistaan • toimintamallia, jossa pitkäaikainen osallistumattomuus johtaa luottamustehtävän arviointiin • keinoja varmistaa, että kuntalaisten edustus toteutuu myös tällaisissa tilanteissa Tavoitteena on vahvistaa päätöksenteon uskottavuutta, avoimuutta ja vastuullisuutta. Kajaanissa 31.3.2026 Kajaanin Vasemmiston valtuustoryhmä" Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.