Kaupunginvaltuusto · 24.6.2026

Kajaanin hyvinvointisuunnitelma 2026-2029

  • Diaarinumero: KAJDno-2025-122

Päätös

Käydyn keskustelun kuluessa Matti Heikkinen ehdotti, että hyvinvointisuunnitelman seurannassa ja raportoinnissa huomioidaan systemaattisesti sekä sosioekonomiset terveyserot että sukupuolten väliset erot. Käytännössä tämä tarkoittaa, että mahdollisuuksien mukaan hyvinvointia ja terveyttä kuvaavat tunnusluvut esitetään vähintään sukupuolen sekä sosioekonomisen aseman mukaan eriteltyinä. Hyvinvointi- ja terveyserojen kehitystä voidaan tällöin seurata systemaattisesti ja huomioida päätöksenteossa. Miikka Kortelainen ja Minna Leinonen kannattivat Matti Heikkisen ehdotusta. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Matti Heikkisen ponsiesityksen. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kajaanin hyvinvointisuunnitelman 2026-2029. Merkittiin, että hyvinvointikoordinaattori Veera Lintula osallistui asiantuntijana kokoukseen tämän asian käsittelyn ajan klo 18.03-19.23.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto hyväksyy hyvinvointisuunnitelman 2026-2029.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Osallisuus- ja hyvinvointijaosto, 23.4.2026

Kuntalain 1§ mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Kunnalla on lakisääteinen velvollisuus ja vastuu edistää asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä, siltä osin kuin tämä tehtävä kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin. Kunnan on seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnassa on myös raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä vuosittain. Kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista. (laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä §6). Kajaanin laaja hyvinvointikertomus 2022–2025 on valmistunut kesäkuussa 2025. Hyvinvointisuunnitelma laaditaan aina hyvinvointikertomuksesta saadun tiedon perusteella. Hyvinvointisuunnitelma on laadittu laajassa ja monialaisessa yhteistyössä. Suunnitelmaa on valmisteltu yhtä aikaa kaupunkistrategian kanssa. Kajaanin hyvinvointisuunnitelmassa 2026–2029 asetetaan valtuustokauden hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen tavoitteet, toimenpiteet sekä arviointimenetelmät (mittarit, toteuman kuvaaminen). Se ohjaa hyvinvoinnin edistämisen työtä valtuustokautena ja tarkentuu toimialakohtaisissa suunnitelmissa. Hyvinvointisuunnitelmassa huomioidaan kaikki väestöryhmät, sekä valitut painopisteet väestöryhmien hyvinvointisuunnitelmien sisällä. Kajaanin hyvinvointisuunnitelman 2026–2029 teemat ovat: Elintavat ja terveys Liikkumisen edistäminen Ravitsemusterveys Riittävä lepo Mielen hyvinvointi ja osallisuus Ehkäisevä päihdetyö Syrjäytymisen ja yksinäisyyden torjuminen Kulttuurihyvinvointi Elinvoima ja turvallisuus Asuminen Väkivallan ja kiusaamisen ehkäisy Työ, opiskelu ja toimeentulo Hyvinvointisuunnitelman toteutumisesta raportoidaan vuosittain valtuustolle. Suunnitelmaa on mahdollista tarvittaessa päivittää. Hyvinvointisuunnitelma 2026–2029 liitteenä. Esittelijä Veera Lintula, Hyvinvointikoordinaattori, [poistettu] Osallisuus- ja hyvinvointijaosto hyväksyy hyvinvointisuunnitelman 2026–2029 ja lähettää sen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi. Hyväksyi.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja