Kaupunginvaltuusto · 24.6.2026
Kaupunginjohtajan viran täyttäminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Merkittiin, että esteellisyytensä ilmoittivat vt. kaupunginjohtaja Joni Partanen (HallintoL 28.1 § kohta 3, intressijäävi) ja hallintojohtaja Paula Halonen (HallintoL 28.1, kohta 1 osallisuusjäävi). Vt. kaupunginjohtaja Joni Partanen poistui kokouksesta klo 17.10-17.47 asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Hallintojohtaja Paula Halonen poistui kokouksesta klo 17.09-17.47 asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Henkilöstöjohtaja Jyrki Komulainen poistui kokouksesta ennen asian käsittelyä klo 17.09. Merkittiin, että kokouksen sihteerinä toimi pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan palvelussuhdepäällikkö Hannu Westerinen. Hallintosäännön 93 § mukaan kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja kaupunginjohtajan on oltava läsnä valtuuston kokouksessa. Heidän poissaolonsa ei estä asioiden käsittelyä. Puheenjohtaja avasi keskustelun. Valtuutettu Miikka Kortelainen käytti puheenvuoron ja esitti että kaupunginjohtajan valinnasta käydään suljettu lippuäänestys. Valtuutettu Minna Leinonen esitti, että Kajaanin kaupunginjohtajan virkavaali toimitetaan suljettuna lippuäänestyksenä. Valtuutettu Aki Räisänen kannatti Miikka Kortelaisen tekemää esitystä. Puheenjohtaja totesi, että Kuntalain 105 §:n mukaan viranhaltija valitaan enemmistövaalilla ja vaadittaessa vaali on toteuttava suljetuin lipuin. Koska keskustelun kuluessa vaadittiin suljettua lippuäänestystä, virkavaali toimitetaan suljetuin lipuin. Hallintosäännön § 111 mukaan ääntenlaskijoina toimivat tämän kokouksen § 77:n mukaisesti pöytäkirjan tarkastajiksi nimetyt henkilöt. Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta § 5:n mukaisesti virkavaalissa voi antaa äänensä kaikille niille, jotka ovat määräaikaan mennessä jättäneet hakemuksensa tai antaneet suostumuksensa, ja jotka täyttävät kelpoisuusehdot. Puheenjohtaja totesi, että valtuustosalin seinälle heijastetaan luettelo kaikista virkaa hakeneista sekä suostumuksensa antaneista, joiden kohdalla kelpoisuusehdot täyttyvät. Kelpoisuusehdon täyttyminen on kuvattu viimeisessä sarakkeessa. Muille kuin kelpoisuusehdon täyttäneille hakijoille annetut äänet hylätään. Kuntalain 41 §:n mukaisesti äänestys suoritetaan tarvittaessa kaksivaiheisena, eli jos kukaan ei saa ensimmäisellä kierroksella yli puolta annetuista äänistä, käydään uusi vaali kahden eniten ääniä saaneen kesken. Mikäli ensimmäisellä kierroksella joku saa yli puolet äänistä, tulee hän valituksi. Tyhjiä tai hylättyjä ääniä ei lasketa annetuiksi ääniksi. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginvaltuusto suorittaa kaupunginjohtajan virkavaalin suljetuin lipuin ja että äänten laskemisen suorittavat pöytäkirjantarkastajat Noora Kyllönen ja Toivo Kyllönen, jotka myös avustavat vaalitoimituksessa. Puheenjohtaja ohjeisti, että suljetussa lippuäänestyksessä äänestäjän on taitettava äänestyslippu siten, ettei sen sisältö ole näkyvissä. Äänestyslipussa ei saa olla asiattomia merkintöjä. Äänestysliput pudotetaan vaaliuurnaan puheenjohtajan määräämässä järjestyksessä. Puheenjohtaja totesi, että seuraavaksi suoritetaan kaupunginjohtajan vaali siten, että vaaliliput jätetään uurnaan nimenhuutojärjestyksessä. Puheenjohtaja suoritti nimenhuudon. Merkittiin, että kokouksessa pidettiin tekninen tauko äänten laskennan ajan klo 17.36 – 17.44. Ääntenlaskennan jälkeen puheenjohtaja ilmoitti virkavaalin tuloksen. Vaalissa jätettiin 51 hyväksyttyä vaalilippua, joissa ääniä annettiin seuraavasti: tyhjiä tai hylättyjä ääniä 0 Timo Halonen yksi ääni Antti Määttä 20 ääntä Terho Savolainen 30 ääntä. Puheenjohtaja totesi, että vaalin tuloksena kaupunginvaltuusto on valinnut kaupunginjohtajan virkaan Terho Savolaisen. Valinta on ehdollinen ja virkaan valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Virassa on kuuden (6) kuukauden koeaika. Muut virkasuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen sekä erikseen laadittavan johtajasopimuksen mukaisesti. Virka täytetään 1.9.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Merkittiin, että tämän asian käsittelyn jälkeen pidettiin tauko klo 17.47 -18.02.
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto suorittaa Kajaanin kaupunginjohtajan virkavaalin. Virkaan valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Valinta tehdään ehdollisena. Virassa on kuuden (6) kuukauden koeaika. Muut virkasuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen sekä erikseen laadittavan johtajasopimuksen mukaisesti. Virka täytetään 1.9.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus, 27.1.2026
Jari Tolonen on ilmoittanut kaupunginhallituksen puheenjohtajalle 31.12.2025 lähettämällään sähköpostiviestillä irtisanoutuvansa kaupunginjohtajan virasta. Jari Tolosen irtisanomisaika on 2 kuukautta. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 13.1.2026 § 9 esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto myöntää Jari Toloselle eron Kajaanin kaupunginjohtajan virasta. Jari Tolosen palvelussuhde Kajaanin kaupungilla päättyy siten, että hänen viimeinen virassaolopäivä on 28.2.2026. Kaupunginjohtajan virka tulee näin avoimeksi 1.3.2026 lukien. Kajaanin kaupungin hallintosäännön 6 luvun 54 §:n mukaan palvelussuhteen päättymisestä päättää se, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen. Kajaanin kaupungin hallintosäännön 6 luvun 42 §:n mukaan kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Kajaanin kaupungin hallintosäännön 3 luvun 19 §:n mukaan kaupunginjohtajan sijaisesta päättää kaupunginhallitus. Kajaanin kaupungin hallintosäännön 3 luvun 17 §:n mukaan kaupunginjohtajan poissa ollessa, esteellisyyden sattuessa tai viran ollessa avoimena kaupunginjohtajan tehtävät hoidetaan kaupunginhallituksen määräämällä tavalla. Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 4 §:n 3 momentin mukaan virkasuhteeseen voidaan 1 momentista poiketen ottaa ilman hakumenettelyä, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi, taloudellisista ja tuotannollista syistä irtisanotun viranhaltijan ottaminen toiseen virkasuhteeseen, 22 §:ssä tarkoitettu virkasuhteen tarjoaminen osa-aikaiselle viranhaltijalle, 24 §:ssä tarkoitettu tai muussa laissa säädetty viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen, muun työnantajan palveluksessa olevan henkilön ottaminen virkasuhteeseen lain tai sopimuksen nojalla tapahtuvan toiminnan siirtämisen yhteydessä taikka muu näihin rinnastettava hallintosäännössä määrätty peruste. Kajaanin kaupungin hallintosäännön 15 luvun 140 §:n mukaan toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Toimielin voi tällöin päättää, että puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana eikä vaadi kannatusta. Esittelijä Minna Leinonen, [poistettu] Kaupunginhallitus päättää nimetä henkilön Kajaanin kaupunginjohtajan avoimeen virkaan 1.3.2026 alkaen. Avoimen viran hoito kestää enintään 31.8.2026 saakka. Ehdotus kaupunginjohtajan avoimeen virkaan nimettävästä henkilöstä annetaan kokouksessa. Asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä Kajaanin kaupungin hallintosäännön 15 luvun 140 §:n mukaisesti. Kaupunginhallitus päätti nimetä talousjohtaja Joni Partasen Kajaanin kaupunginjohtajan avoimeen virkaan 1.3.2026 alkaen. Avoimen viran hoito kestää enintään 31.8.2026 saakka. Asia käsiteltiin puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä Kajaanin kaupungin hallintosäännön 15 luvun 140 §:n mukaisesti. Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa hoitamaan kaupunginhallituksen puheenjohtajiston avoimen viran hoitoon liittyvät käytännön asiat. Merkittiin, että viranhaltijat Jari Tolonen, Mari Selin, Jussi Heikkinen, Joni Partanen ja Paula Halonen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi klo 14.14-14.27.