Kaupunginvaltuusto · 31.3.2026

Valtuustoaloite: Amk-tohtorikoulutuksen saamiseksi Kajaanin ammattikorkeakouluun

  • Diaarinumero: KAJDno-2025-1730

Päätös

Hyväksyi.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle esittelytekstin mukaisen lausunnon ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginvaltuusto, 28.10.2025

Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Juha Urpilaisen (sd.) esittämä seuraavan sisältöinen valtuustoaloite: "Valtuustoaloite amk-tohtorikoulutuksen saamiseksi Kajaanin ammattikorkeakouluun Amk-tohtorikoulutus on ammattikorkeakoulutasolla järjestettävää jatkokoulutusta, jonka tavoitteena on kouluttaa korkeasti osaavia asiantuntijoita ja kehittäjiä työelämän tarpeisiin. Koulutus painottuu käytännönläheiseen tutkimukseen ja innovaatioihin, jotka tukevat alueellista ja kansallista kehitystä. Amk-tohtorikoulutuksen suorittaminen mahdollistaa uuden tiedon tuottamisen ja syventää osaamista omalla alalla. Amk-tohtorikoulutus on tulossa Euroopan mallin mukaisesti myös Suomeen. Koulutusta ollaan ajamassa seuraavaan hallitusohjelmaan. Muutamat ammattikorkeakoulut Suomessa valmistelevat jo tohtorikoulutuksen aloittamista. Kajaaniin on tulossa 600 miljoonan investointi tekoälytehtaaseen. Tekoälytehdas LUMI- AI koostuu uudesta tekoälykehitykseen soveltuvasta LUMI-AI -supertietokoneesta, supertietokoneen hyödyntämiseen liittyvistä palveluista sekä LUMI-IQ-kvanttitietokoneesta. Tekoälytehdas on Euroopan ensimmäinen. Investoinnin kustantaa pääosin Suomen valtio ja EU. Valtuustoaloitteena esitän, että Kajaanin elinkeinojaos aloittaa pikaisesti Amk-tohtorikoulutuksen järjestämiseen liittyvät valmistelut yhdessä Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa. Pääargumenttina amk-tohtorikoulutuksen saamiseksi Kajaanin olisi tekoälytehtaan hyödyntäminen tekoälyn tutkimuksessa ja soveltamisessa. Kajaanissa 28.10.2025 Juha Urpilainen" Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Alkuperäinen asiakirja