Kaupunginvaltuusto · 3.6.2025

Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten vaali toimikaudelle 2025-2029

  • Diaarinumero: KAJDno-2025-858

Päätös

Valittiin liitteen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se - valitsee Kajaanin kaupungin keskusvaalilautakuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kolme muuta jäsentä ja viisi ei-henkilökohtaista varajäsentä toimikaudeksi 2025-2029 sekä - määrää varajäsenten järjestyksen.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus, 20.5.2025

Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa (vuoden 2025 kuntavaalit) esiintyneitä äänestäjäryhmiä. Kuntavaaleissa v. 2025 ehdokkaita asettivat: Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue, Suomen Keskusta, Kansallinen Kokoomus, Vihreä liitto, Vasemmistoliitto, Perussuomalaiset, Suomen Kristillisdemokraatit (KD), Vapauden liitto ja valitsijayhdistyksen ehdokas Veli-Matti Surakka. Kuntalain 105 §:ssä säädetään suhteellisten vaalien toimittamisesta ja lain naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta eli tasa-arvolain 4 a §:ssä säädetään ta­sa-​ar­vo­vaa­ti­muk­ses­ta. Esittelijä Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, [poistettu] Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se - valitsee Kajaanin kaupungin keskusvaalilautakuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kolme muuta jäsentä ja viisi ei-henkilökohtaista varajäsentä toimikaudeksi 2025-2029 sekä - määrää varajäsenten järjestyksen. Hyväksyi.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja