Kaupunginvaltuusto · 1.4.2025

Valtuustoaloite: Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäisy Kajaanissa (VAS) (lisäpykälä)

  • Diaarinumero: KAJDno-2025-651

Päätös

Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Asiakirjan teksti

Kuvaus

Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Raili Myllylän (vas.) esittämä sekä muun Kajaanin Vasemmistoliiton valtuustoryhmän kannattama seuraavan sisältöinen valtuustoaloite: "Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäisy Kajaanissa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että Kajaanin kaupunki vahvistaa toimia ikäihmisten yksinäisyyden ehkäisemiseksi. Yksinäisyys heikentää tutkitusti elämänlaatua, mielenterveyttä ja fyysistä hyvinvointia. Kajaanissa on paljon ikäihmisiä, joilla on heikot mahdollisuudet osallistua sosiaaliseen elämään esimerkiksi liikkumisvaikeuksien, taloudellisten haasteiden tai sosiaalisten kontaktien puutteen vuoksi. Esitämme, että kaupunki kehittää yhteistyötä järjestöjen, seurakuntien ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa ikäihmisten yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Lisäksi ehdotamme, että kartoitetaan yksinäisyyttä kokevien ikäihmisten määrää ja selvitetään keinoja ennaltaehkäisevän työn tehostamiseksi. Kajaanissa 1.4.2024 Vasemmistoliiton valtuustoryhmä"

Päätösehdotus

Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Alkuperäinen asiakirja