Kaupunginhallitus · 24.3.2026
Kajaanin kaupungin henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2026
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyi. Merkittiin, että henkilöstöjohtaja Jyrki Komulainen ja henkilöstönkehittämispäällikkö Kati Pääkkönen osallistuivat asiantuntijoina kokoukseen tämän asian esittelyn ajan klo 15.54-16.15.
Asiakirjan teksti
Kuvaus
Kunnallisen yhteistoimintalain (449/2007) 4 a §:n mukaan kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain henkilöstö- ja koulutussuunnitelma. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma pohjautuu kiinteästi kaupunkistrategian ja henkilöstöohjelman toteuttamiseen sekä toimialojen ja liikelaitosten palvelutuotannon suunnitteluun. Henkilöstöresurssi mitoitetaan toimialoilla ja liikelaitoksissa suhteessa palvelutuotannon tarpeeseen talousarvion tekemisen yhteydessä. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelman tavoitteena on luoda suuntaviivat Kajaanin kaupungin henkilöstön henkilöstösuunnittelulle ja osaamisen kehittämiselle. Henkilöstösuunnittelun tavoitteena on turvata, että Kajaanin kaupungin palveluksessa on juuri oikea määrä henkilöstöä ja oikeanlaisella osaamisella huomioiden palvelutuotannon tarpeet. Koulutussuunnitelmaa varten Kajaanin kaupungilla tehdään vuosittain osaamistarvekysely osana talousarvioprosessiin kytkeytyvää henkilöstösuunnittelua. Koulutussuunnitelmassa tarkastellaan henkilöstön osaamisen kehittämisen painopistealueita ammattiryhmätasolla. Osaamisen painopistealueita ovat kaupunkistrategian määrittelemät painopistealueet, työhyvinvointijohtaminen, ICT-osaaminen, tekoälyn ja digitalisaation hyödyntäminen, työyhteisöosaaminen, viestintään liittyvä osaaminen, vaarojen arviointi ja riskienhallinta sekä asiakirjahallinnon, tietosuoja- ja tietoturvaosaaminen. Lisäksi kaupunki järjestää esihenkilövalmennusta niin uusille kuin jo pidempään tehtävässä toimineille esihenkilöille. Kajaanin kaupungin henkilöstö- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2026 on käsitelty yhteistyötoimikunnassa 4.2.2026.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus hyväksyy Kajaanin kaupungin henkilöstö- ja koulutussuunnitelman vuodelle 2026.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Yhteistyötoimikunta , 4.2.2026
Kunnallisen yhteistoimintalain (449/2007) 4 a §:n mukaan kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain henkilöstö- ja koulutussuunnitelma. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma pohjautuu kiinteästi kaupunkistrategian ja henkilöstöohjelman toteuttamiseen sekä toimialojen ja liikelaitosten palvelutuotannon suunnitteluun. Henkilöstöresurssi mitoitetaan toimialoilla ja liikelaitoksissa suhteessa palvelutuotannon tarpeeseen talousarvion tekemisen yhteydessä. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelman tavoitteena on luoda suuntaviivat Kajaanin kaupungin henkilöstön henkilöstösuunnittelulle ja osaamisen kehittämiselle. Henkilöstösuunnittelun tavoitteena on turvata, että Kajaanin kaupungin palveluksessa on juuri oikea määrä henkilöstöä, oikeassa paikassa ja oikeanlaisella osaamisella huomioiden palvelutuotannon tarpeet ja henkilön työkyky. Osaamisen kehittämisen tavoitteena on turvata organisaatiossa se osaaminen, jota tarvitaan kunnan palvelutuotannossa. Koulutussuunnitelmaa varten Kajaanin kaupungilla tehdään vuosittain osaamistarvekysely osana talousarvioprosessiin kytkeytyvää henkilöstösuunnittelua. Koulutussuunnitelmassa tarkastellaan henkilöstön osaamisen kehittämisen painopistealueita ammattiryhmätasolla. Osaamisen painopistealueita ovat kaupunkistrategian määrittelemät painopistealueet, työhyvinvointijohtaminen, ICT-osaaminen, tekoälyn ja digitalisaation hyödyntäminen, työyhteisöosaaminen, viestintään liittyvä osaaminen, vaarojen arviointi ja riskienhallinta sekä asiakirjahallinnon, tietosuoja- ja tietoturvaosaaminen. Lisäksi kaupunki järjestää esihenkilövalmennusta niin uusille kuin jo pidempään tehtävässä toimineille esihenkilöille. Esittelijä Jyrki Komulainen, Henkilöstöjohtaja, [poistettu] Yhteistyötoimikunta merkitsee tiedoksi. Yhteistyötoimikunta merkitsi tiedoksi.