Kaupunginhallitus · 17.3.2026
Valtuustoaloite: Työvoimapalveluiden tehostaminen tekoälyn avulla
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyi. Merkittiin, että työllisyys- ja kansainvälisyyspäällikkö Milla Tikkanen osallistui asiantuntijana kokoukseen tämän asian esittelyn ajan klo 15.52-16.01 (Teams).
Asiakirjan teksti
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle valtuustoaloitteeseen oheisen esittelytekstin mukaisen vastauksen ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginvaltuusto, 9.12.2025
Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Juha Urpilaisen (sd.) esittämä seuraavan sisältöinen valtuustoaloite: "Valtuustoaloite työvoimapalveluiden tehostamisesta tekoälyn avulla Vuoden 2025 alusta Te-toimistot lakkautettiin ja valtiolta siirtyi Kainuu-Koillismaan työllisyysalueelle noin 80 henkilötyövuotta. Työllisyysalue on rekrytoinut lisää henkilöstöä kuluneen vuoden aikana. Työllisyysalueella on nyt noin 110 henkilötyövuotta. Kasvaneen lisärekrytoinnin seurauksena henkilöresurssit ovat työtöntä työnhakijaa kohden työllisyysalueellamme yhdet Suomen korkeimmat. Työvoimapalveluiden prosessia voidaan mielestäni kohtuullisen helposti nopeuttaa ja järkeistää tekoälyn avulla. Tämä tarkoittaa erilaisia teknologisia ratkaisuja, kuten tekoälyä, koneoppimista, robotiikkaa ja ohjelmistojen integrointia, joiden avulla voidaan parantaa työnhakijoiden ja työnantajien kohtaamista, tehostaa rekrytointiprosessia ja vähentää manuaalista ihmistyötä. Työvoimapalveluiden resursseja voidaan tällöin vapauttaa paremmin lisäarvoa tuottaviin elinkeino- ja perusopetuspalveluihin. Valtuustoaloitteena esitän, että työllisyysjaos valmistelee yhdessä valtionhallinnon kanssa selvityksen siitä, miten ja milloin tekoälyn avulla työnvälitys- ja rekrytointiprosessia voidaan tehostaa sekä samalla vähentää manuaalista henkilötyötä. Samalla tulee selvittää paljonko nykyisellään työvoimapalvelujen kokonaiskustannukset ovat keskimäärin yhtä työtöntä kohden ja millaisella kulmakertoimella ne tulevat tulevaisuudessa laskemaan Kajaanissa 9.12.2025 Juha Urpilainen, kaupunginvaltuutettu." Valtuustoaloite lähetetään kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Valtuustoaloite lähetettiin kaupungin hallintosäännön 119 §:n mukaisesti kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.