Kaupunginhallitus · 24.2.2026

PUUBIO – Vauhtia ja voimaa puu- ja biotuoteteollisuuden kestävään kasvuun -hankkeen kuntarahoitus

  • Diaarinumero: KAJDno-2026-281
  • Esittelijä: Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyi. Merkittiin, että kehitysjohtaja Risto Hämäläinen osallistui asiantuntijana kokoukseen tämän asian esittelyn ajan klo 18.48-18.54 (Teams).

Asiakirjan teksti

Kuvaus

Oulun yliopisto on saanut rahoituksen PUUBIO - Vauhtia ja voimaa puu- ja biotuoteteollisuuden kestävään kasvuun. Hankkeen kesto on 1.1.2026 – 31.8.2028. Hankkeen budjetti on 390 511 euroa, josta kuntarahoituksen osuus on 39 000 euroa. Kajaanin osuus siitä on 18 000 euroa, joka jakautuu kolmelle vuodelle. Hankkeelle on annettu rahoitussitoumus ja sen rahoitukseen on varauduttu talousarviossa 2026 ja taloussuunnitelmissa 2027 ja 2028. Hankkeen rahoituspäätös viivästyi ja hankkeen aloitus siirtyi noin puoli vuotta eteenpäin. Viivästyksestä johtuen yliopiston kanssa on neuvoteltu rahoituksen jakautumisesta hankkeen keston ajalle seuraavasti: vuonna 2026: 9000 €, vuonna 2027: 7000 € ja vuonna 2028: 2000 €. PUUBIO hankkeessa vahvistetaan puu- ja biotuoteteollisuuden kestävää kasvua ja kilpailukykyä. Ylimaakunnallinen ryhmähanke pureutuu alueiden työllisyyden ja työttömyyden kohtaantohaasteisiin sekä koulutusmahdollisuuksiin. Hanke vastaa seuraaviin haasteisiin: 1) Alalle suunnattua viimeisimpään tutkittuun tietoon perustuvaa jatkuvan oppimisen tarjontaa on vähän. 2) Oppilaitosten välinen opintopolutusten kuvaus puuttuu toiselta asteelta yliopistoon saakka. 3) Alalta puuttuu edistynyt työelämäyhteistyön ja ennakoinnin toimintamalli, joka kokoaa alan yritykset, oppilaitokset ja työllisyyspalvelut sekä muut sidosryhmät. 4) Alan verkostojen/klustereiden systemaattinen TKl-toiminnan hyödyntäminen jatkuvassa oppimisessa on vielä vähäistä. Tavoitteena on vahvistaa ja monipuolistaa jatkuvan oppimisen koulutustarjontaa puu- ja biotuoteteollisuudessa vastaamaan yritysten koulutustarpeita. Hankkeessa kuvataan alojen koulutuspolkuja ja edistetään aloilla toteutettavien innovatiivisten sekä kestävien ratkaisujen löytymistä. Hanke tuottaa jatkuvaa oppimista ja työllistymistä tukevan toimintamallin puu- ja biotuoteteollisuuden aloille. Yritysten vastuuhenkilöiden ja työllisyyspalveluiden tietämys jatkuvan oppimisen mahdollisuuksista lisääntyy ja osana verkostoyhteistyötä löydetään kestäviä ratkaisuja TKl-toiminnan hyödyntämiseksi. Hanke tiivistää oppilaitosten, yritysten ja sidosryhmien ylimaakunnallista yhteistyötä. PUUBIO-hankkeen konkreettisia tuloksia ovat: 1) Yliopisto-opintojen, osaamisen ja palvelujen saavutettavuuden parantaminen. 2) Toisen asteen oppilaitosten, korkeakoulujen ja yritysten välisen yhteistyön tiivistyminen. 3) Työikäisten työllistyminen puu- ja biotuoteteollisuuteen 4) Yritysten omat kehittämis- ja ennakointisuunnitelmat. 5) Jatkuvan oppimisen tarpeita vastaavien koulutusten tuottaminen. Hanke toteutetaan yhteistyössä Oulun yliopiston, Lapin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston kanssa. Ryhmähanke kokoaa useamman toimijan osaamisen ja verkostot, mahdollistaen hankkeen toimenpiteiden ja tulosten hyödynnettävyyden ja vaikuttavuuden.

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus myöntää Oulun yliopistolle PUUBIO-hankkeen kuntarahoituksena 9 000 euroa vuonna 2026 talousarviokohdasta 2911040008 elinvoimapalveluiden hankkeet ja varautuu rahoittamaan hanketta 7 000 eurolla talousarviossa 2027 ja 2 000 eurolla talousarviossa 2028.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja