Kaupunginhallitus · 24.2.2026
Konsernitilin periaatteet ja käytänteet
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyi.
Asiakirjan teksti
Kuvaus
Kajaanin kaupungilla on käytössä konsernitili, jonka periaatteet on hyväksytty kaupunginhallituksessa 5.9.2023 § 172. Konserniohjeen KV 1.4.2025 mukaan liikelaitokset ovat osa Kajaanin kaupungin konsernitiliä, ja tytäryhteisöjen on lähtökohtaisesti liityttävä Kajaanin kaupungin konsernitilin käyttäjiksi. Konsernitili muodostuu emon, eli kaupungin maksuliiketilistä, jota käytetään päätilinä sekä vapaasti valittavasta määrästä alatilejä (yksikkötili). Alatilit muodostuvat liikelaitosten ja tytäryhtiöiden tileistä. Yksikkötilit ovat oikeutettuja käyttämään vain oman tilin saldoa, jos muuta ei sovita. Kaikille yksikkötileille voidaan antaa sisäinen limiitti, jonka puitteissa yhteisöt voivat käyttää konsernin yhteisiä varoja. Konsernitilin avulla emo voi toimia konsernin sisäisenä pankkina. Varojen keskittäminen konsernitilille helpottaa konsernin likviditeetin seurantaa ja hoitoa sekä konsernin sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa. Varojen keskittäminen mahdollistaa pienemmät korkokulut, koska yksiköt voivat lainata rahaa sisäisesti toinen toisiltaan. Konsernitilin käyttö on konsernin kannalta taloudellisesti perusteltua. Kajaanin kaupungin konsernitili on käytössä Osuuspankin tilien osalta ja konsernitilissä ovat mukana Kajaanin kaupunki ja liikelaitokset Vesi ja Mamselli sekä tytäryhteisöistä Kajaanin Teknologiakeskus Oy, Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari, Kajaanin Energiatuotanto Oy ja Edukai Oy. Kajaanin konsernitilillä on 10 milj. euron limiittisopimus Osuuspankin kanssa. Konsernitilin hyväksyttyjen periaatteiden mukaan: Liikelaitoksille ei makseta, eikä liikelaitoksilta peritä korkoa limiitin käytöstä. Liikelaitosten liikelaitoskohtainen limiitti mitoitetaan konsernitilin limiitin mukaisesti. Tytäryhteisöille maksetaan korkoa 1 kk euribor päiväsaldolle laskettuna (kuukauden viimeisen päivän mukaan laskettuna). Tytäryhteisöiltä peritään korkoa 1 kk euribor päiväsaldolle laskettuna konsernitilin limiitin käytöstä (kuukauden viimeisen päivän mukaan laskettuna). Tytäyhteisöjen yhteisökohtainen limiitti on enintään 2 miljoonaa euroa. Konsernitilipalvelusta peritään kaupungin konsernitili ja maksuliikepalvelusopimuksen mukaiset palvelumaksut liikelaitoksilta ja tytäryhteisöiltä. Tytäryhteisöille määritelty konsernitilin enintään 2 milj.euron sisäinen limiitti on perusteltu, jotta lyhytaikaisia ja pitkäaikaisia rahoitustarpeita sekä riskienhallintaa suunnitellaan tarkoituksenmukaisesti. Kajaanin Energiatuotanto Oy:n likviditeettitilanne on heikentynyt voimakkaasti. Kajaanin Energiatuotanto Oy omistaa 50 % Kainuun Voima Oy:stä ja on omistusosuudellaan ja sopimusten mukaisesti vastannut lämmöntuotannön kustannuksista ja KaVon lämmöntuotannon kohdistettujen lainojen nopeutetusta lyhentämisestä. Kajaanin Energiatuotanto Oy:n likviditeetti tulee turvata lyhyellä aikavälillä, kun vuoden 2026 aikana realisoituu lämmöntuotannon päättymiseen sekä mahdolliseen lämmöntuotantolaitosten purkamiseen liittyvät kustannukset ja sähköntuotantoliiketoiminnan ei ennakoida tuottavan vastaavaa positiivista kassavirtaa. Kajaanin Energiatuotanto Oy:lle on perusteltua laajentaa käyttöön väliaikaisesti Kajaanin kaupungin konsernitilin limiitti täysimääräisesti. Yhtiö suunnittelee ja järjestää rahoituksen pidemmällä tähtäimellä tarkoituksenmukaisella tavalla yhtiön liiketoiminnan mukaisesti.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää konsernitilin periaatteiksi Liikelaitoksille ei makseta, eikä liikelaitoksilta peritä korkoa limiitin käytöstä. Liikelaitosten liikelaitoskohtainen limiitti mitoitetaan konsernitilin limiitin mukaisesti. Tytäryhteisöille maksetaan korkoa 1 kk euribor päiväsaldolle laskettuna (kuukauden viimeisen päivän mukaan laskettuna). Tytäryhteisöiltä peritään korkoa 1 kk euribor päiväsaldolle laskettuna konsernitilin limiitin käytöstä (kuukauden viimeisen päivän mukaan laskettuna). Tytäyhteisöjen yhteisökohtainen limiitti on lähtökohtaisesti enintään 2 miljoonaa euroa. Kajaanin Energiatuotanto Oy:n limiitti on konsernitilin mukainen enintään 10 milj.euroa 31.12.2027 saakka. Konsernitilipalvelusta peritään kaupungin konsernitili ja maksuliikepalvelusopimuksen mukaiset palvelumaksut liikelaitoksilta ja tytäryhteisöiltä.