Kaupunginhallitus · 17.2.2026

Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotus uudelleen nähtäville

  • Diaarinumero: KAJDno-2021-885
  • Esittelijä: Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyi. Merkittiin, että keskustelun kuluessa Pasi Kilpeläinen ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Pasi Kilpeläisen ehdotus raukesi kannattamattomana. Pasi Kilpeläinen jätti päätökseen seuraavan sisältöisen eriävän mielipiteen: "Jätän asiasta erillisen mielipiteen puutteellisen valmistelun takia. Vuolijoen alueelta ei ole tehty yhtään luotettavaa melumittausta tuulivoima-alueilta, joiden mittaustuloksia voitaisiin hyödyntää ja käyttää mm tässä Luokakankaan kaavassa. Melumallinnuksia ei voi pitää luotettavina." Merkittiin, että kaavakonsultti Ismo Vendelin AFRY Finland Oy:stä, kaupunginarkkitehti Anne Siltavuori ja kaavasuunnittelija Minna Väyrynen Kajaanin kaupungilta osallistuivat asiantuntijoina kokoukseen tämän asian esittelyn ajan klo 15.12-15.40.

Asiakirjan teksti

Kuvaus

Kajaanin kaupungin eteläosaan on valmistunut Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan 2. kaavaehdotus 21.1.2026. Suunnittelualue sijaitsee noin 30 km Kajaanin keskustasta ja noin 4,5 km Otanmäen taajamakeskustasta lounaaseen ja sen pinta-ala on noin 18 km2. Osayleiskaavassa on esitetty seitsemän (7) kokonaiskorkeudeltaan enimmillään 300 metrin ja noin 6-14 MW:n tuulivoimalan sijoittamista alueelle. Tuulivoimapuistoa suunnittelee Pohjan Voima Oy:n tytäryhtiö Luolakankaan Tuulipuisto Oy. Osayleiskaavatyön kaavakonsulttina on toiminut AFRY Finland Oy. Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava on tullut vireille 12.1.2022 Kajaanin kaupunginhallituksen 21.12.2021 § 289 päätöksellä. Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena siten, että sitä on mahdollista käyttää tuulivoimaloiden rakentamislupien perusteena alueidenkäyttölain 77a §:n mukaisesti. Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnos oli nähtävillä vuonna 2024. Kaavaluonnoksesta saadun palautteen pohjalta 29.4.2025 laadittu Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotus oli AKL 65 §:n sekä MRA 19 §:n mukaisesti julkisesti nähtävillä 28.5. – 30.6.2025 välisen ajan. Tällöin pidettiin ehdotusvaiheen yleisötilaisuus Otanmäen koululla 11.6.2025. Ehdotuksesta saatiin 27 lausuntoa ja 6 osallisten kirjallista muistutusta. Kaavaehdotuksen palautteessa nousivat keskeisimmin esiin samat näkökohdat kuin aiemmin osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä kaavaluonnoksesta saaduissa palautteissa. Erityisesti palautteissa on kiinnitetty huomioita lähialueen hankkeiden yhteisvaikutuksiin ihmisille ja luonnonympäristölle. Lausuntoihin ja muistutuksiin on annettu kaavan laatijan vastineet selostuksen liitteessä 10. 2. KAAVAEHDOTUS Kaava-alueen rajaus ja kaavassa osoitetut voimalapaikat ovat pysyneet vuonna 2025 nähtävillä olleen ehdotusvaiheen mukaisina. Ensimmäisen kaavaehdotuksen nähtävillä olon jälkeen ja kaavaehdotuksesta saadun palautteen perusteella kaava-aineistoon on tehty täydennyksiä. Lausunnoissa ja viranomaisneuvottelussa esiin tulleena kaavaan on merkitty Metsähallituksen esityksestä kaava-alueen eteläreunalla Eteläjoen varrella sijaitseva pienialainen valtion METSO-toimenpideohjelmaan kuuluva Rimpisuo-kohde ajantasaisena merkintänä s-1 osoittamaan suojeltavaa alueen osaa. Kaavaselostusta ja liitteitä on täydennetty Rimpisuo-kiinteistön ja ekologisen verkoston osalta huomioimalla Rimpisuon alueen kohdalle osoitettu ekologisen verkostoon kuuluva pienialainen ydinalue. Tehdyillä tarkennuksilla ei ole olennaista muutosta hankkeesta aiheutuviin kokonaisvaikutuksiin. Kaava-aineistosta on lisäksi päivitetty ja ajantasaistettu muun muassa metsäpeuraa ja susireviirejä koskevia erillisselvityksiä sekä tehty teknisluonteisina tarkistuksina muokkaamalla kaava-alueen länsireunalla kulkevan yhdystien kaavamerkintää ja päivittämällä s-ark-merkinnällä kaavaehdotuksessa osoitettu Tiikonpuron muinaismuistokohde kesän 2025 maastotarkastuksen perusteella muinaismuistokohteeksi (sm-1). Kaava-alueen päämaankäyttömuodoksi on osoitettu maa- ja metsätalousvaltainen alue (M-4). Osayleiskaavan alueelle sijoittuvien 7 tuulivoimalan rakennuspaikat (tv/1), sekä alueen olemassa oleva ja ohjeellinen tieverkosto, olemassa olevat sähkölinjat ja vesijohto, ohjeelliset ilmajohdot ja maakaapelit, vaihtoehtoiset energiahuollon alueet, ohjeelliset maa-aineksen ottoalueet ja muu tarvittava infrastruktuuri sekä luonto- ja muinaismuistokohteet ja suojeltavan alueen osa osoitetaan M-4-alueiden sisällä kohdemerkinnöin tai erillisinä alueen päällekkäismerkintöinä. Lisäksi kaavassa on yleiset määräykset melutason ohjearvoista, voimalatyypistä, Puolustusvoimien hyväksynnästä ja lentoestevaloista ja -luvasta. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 32 §:n mukaan, jos kaavaehdotusta on olennaisesti muutettu sen jälkeen, kun se on asetettu julkisesti nähtävillä, se on asetettava uudelleen nähtäville. Uudelleen nähtäville asettaminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos muutokset koskevat vain yksityistä etua ja niitä osallisia, joita muutokset koskevat, kuullaan erikseen. Luolakankaan tuulivoimapuiston kaavaehdotuksen nähtävilläolon jälkeen tehdyt muutokset ovat vähäistä merkittävämpiä ja tulkittava olennaisiksi muutoksiksi. Merkittävänä muutoksena on lisätty Rimpisuon suojeltava alueen osa -kaavamerkintä ja täydennetty sen osuutta osana ekologisia yhteyksiä. Lisätty merkintä on vaikutukseltaan vähäinen ottaen huomioon kaavan kokonaisvaikutukset, mutta alueen merkitys osana ekologisia yhteyksiä olisi tullut huomioida edellisessä kaavaehdotuksessa. Lisäksi ei voida tulkita muutoksen koskettavan vain yksityistä etua ja näin ollen kaavaehdotus tulee asettaa uudelleen nähtäville. LIITTEET Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan 2. kaavaehdotus 21012026 kaavakartta Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan 2. kaavaehdotus 21012026 kaavaselostus Liite 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (päivitetty 27.1.2026) Liite 2. Havainnekuvat Liite 3. Arkeologisen inventoinnin raportti Liite 4. Luontoselvitysraportti (sisältää Linnusto ja lumijäljet -liitteen) Liite 5. Talaskankaan Natura-arviointi ja Otannevan Natura-tarvearviointi Liite 6. Melumallinnusraportti Liite 7. Välkemallinnusraportti Liite 8. Asukaskyselyraportti Liite 9. Viranomaisneuvottelun 19.4.2023 muistio Liite 10. Palauteraportti ja kaavan laatijan vastineet (päivitetty 27.1.2026) Liite 11. Kaava-alueen ja laskennallisen 40 dB melualueen rajaukset Liite 12. Kajaanin Tuulivoimaohjelman 2035 kriteerien toteutuminen (päivitetty 27.1.2026) Liite 13. Vaikutukset ekologisiin yhteyksiin ja metsäpeuralle (päivitetty 27.1.2026) Liite 18. Viranomaisneuvottelun 16.10.2025 muistio Oheisliitteet 10. (viranomaisversio) ja 14.-17. Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan 2. kaavaehdotus 21012026 selostuksen viranomaisliitteet Ehdotusvaiheeseen liittyvä aineisto on saatavilla nähtävilläoloaikana kaupungin verkkosivuilla https://www.kajaani.fi/luolakankaan-tuulivoimapuiston-osayleiskaava/ Lisätietoja asiasta antavat kaavasuunnittelija Minna Väyrynen, [poistettu] ja kaavasuunnittelija Enja Kymäläinen, [poistettu], sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi.

Päätösehdotus

Kajaanin kaupunginhallitus päättää asettaa yleisesti uudelleen nähtäville Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaehdotuksen (2. kaavaehdotus) vähintään 30 vrk:n ajaksi. Samalla kaupunginhallitus pyytää kaavaehdotuksesta lausunnot viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa kaavoitus käsittelee.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus, 7.9.2021

Kuvaus Pohjan Voima Oy suunnittelee Kajaanin Luolakankaan alueelle tuulivoimapuiston rakentamista ja on tehnyt Kajaanin kaupungille aloitteen osayleiskaavan laatimisesta tuulivoiman sijoittamisen mahdollistamiseksi. Hankealue sijoittuu Kajaanin eteläosaan, Kajaanin Pyhännän ja Vieremän kuntarajojen tuntumaan, Kajaanin Otanmäen lounaispuolelle. Alueen lounaispuolella on Kainuun maakuntakaavan 2020 ja Kainuun vaihemaakuntakaavan 2030 osoittama maakunnallisesti arvokas kulttuurihistoriallinen kohde tai alue (Saaresmäen tie) ja kaakkoispuolella Natura 2000-verkostoon kuuluva tai ehdotettu alue Talaskangas. Alustavalla suunnittelualueella sijaitsee Kainuun maakuntakaavan 2020 ja Kainuun vaihemaakuntakaavan 2030 osoittamat 110 kV:n pääsähköjohto, pääsähköjohdon yhteystarvemerkinnät ja ulkoilureitti. Hankkeen koko alittaa voimassa olevan Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan seudullisesti merkittävien tuulivoima-alueiden rajan. Tuulivoimamaakuntakaavan tarkistaminen on parhaillaan käynnissä. Hankkeelle laaditaan ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA), jossa vastaavana viranomaisena toimii Kainuun ELY-keskus. Alustavan suunnittelutilanteen mukaan Luolakankaan alueelle voitaisiin sijoittaa enintään 9 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksittäisen tuulivoimalan yksikköteho 6–10 megawattia. Tuulivoimapuisto on tarkoitus liittää Vuolijoen sähköasemalle. Pohjan Voima Oy on solminut alustavia voimalaitospaikkoja koskevat maanvuokrasopimukset maanomistajien kanssa. Hankkeella on Puolustusvoimien hyväksyntä. Hankkeen ensimmäinen keskustelutilaisuus on järjestetty seudun asukkaille verkkokokouksena 1.7.2021. Pohjan Voima Oy esittää seuraavaa menettelyä: - Kajaanin kaupunki käynnistää osayleiskaavan laatimisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaan siten, että kaavaa on mahdollista käyttää tuulivoimaloiden rakennuslupien perusteena MRL:n 77a §:n mukaisesti. - Pohjan Voima Oy vastaa osayleiskaavan laadinnan, selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista. Lisäksi kaupunki perii Kajaanin kaupungissa kaavoituksesta ja muista kaavoitukseen liittyvistä viranomaistehtävistä perittävien maksujen mukaisesti 8000 euroa kaavahankkeen käsittelystä ja kaavoituksen ohjauksesta (Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta 30.9.2015 § 71). Vastaavasti Kajaanin kaupunki vastaa omista hallinnollisista kustannuksistaan osayleiskaavan käsittelyvaiheisiin liittyvissä lakisääteisissä tehtävissä. - Pohjan Voima Oy tulee esittämään kaavaa laativaksi konsultiksi kaavoittajan, jolla on kaavan laatijan pätevyys ja jonka tulee täyttää myös Kajaanin kaupungin laatuvaatimukset. Kaavoittajan valinta esitetään Kajaanin kaupungin hyväksyttäväksi. - Pohjan Voima Oy esittää kaava-alueen rajaukseksi liitteen 1. mukaista aluerajausta. Kaava-alueen rajaus ja tuulivoimaloiden sijoittelu täsmentyvät myöhemmin laadittavien selvitysten ja vaikutusten arviointien perusteella. Myös tiestön ja sähköaseman sijainnit täsmentyvät suunnittelun aikana. Esittelijä Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, [poistettu] Kajaanin kaupunki hyväksyy Pohjan Voima Oy:n kaavoitusaloitteen kaavoituksen valmistelun käynnistämisestä Luolakankaan tuulivoimapuistoa varten siten, että tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella, mikäli kaava hyväksytään ja se saa lainvoiman. Pohjan Voima Oy vastaa kokonaisuudessaan osayleiskaavan laadinnan, selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista sekä kuuluttamis- ym. kuluista. Lisäksi Kajaanin kaupunki perii kaavoituksesta ja muista kaavoitukseen liittyvistä viranomaistehtävistä perittävien maksujen mukaisesti (Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta 30.9.2015 § 71) Pohjan Voima Oy:ltä 8.000 (kahdeksan tuhatta) euroa kaavahankkeen käsittelystä ja kaavoituksen ohjauksesta. Pohjan Voima Oy:n tulee hyväksyttää Kajaanin kaupungilla kaavaa laativa konsultti, kun kaavakonsultti on valittu. Hyväksyi. Yleiskaavasuunnittelija Kirsi Kyllönen esitteli asiaa ja osallistui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn ajan Teams-etäyhteydellä Tomi Mäkipelto Pohjan Voima Oy:stä osallistui kokoukseen ja esitteli hanketta klo 15.36-15.50 Teams-etäyhteydellä ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja