Kaupunginhallitus · 27.1.2026
Otanmäki – Humpinsuo osayleiskaavaehdotus nähtäville
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyi. Merkittiin, että Kajaanin kaupungin kaavoitusarkkitehti Piia Väyrynen ja kaavoitusarkkitehti, maankäytön johtava asiantuntija Sanukka Lehtiö Sweco Finland Oy:stä osallistuivat asiantuntijana kokoukseen tämän asian esittelyn ajan klo 16.18-16.39.
Asiakirjan teksti
Kuvaus
Kajaanin kaupungin länsiosaan Otanmäen taajaman viereen on valmistunut Otanmäki – Humpinsuo osayleiskaavaehdotus. Osayleiskaavan tavoitteena on mahdollistaa teollisuusalueen rakentuminen valtatien (Kokkolantie) ääreen Vuolijoen sähköasemaan tukeutuen. Osayleiskaava on tarkoitus laatia siten, että se mahdollistaa useiden erityyppisten toimintojen sijoittamisen alueelle. Kaavan tavoitteena on mahdollistaa mm. datakeskustoiminnot ja niihin liittyvää rakentamista sekä datakeskusten hukkalämpöä hyödyntäviä toimintoja. Tavoitteena on säilyttää käytössä olevan Pirttimäen virkistysalueen liikuntamahdollisuudet sekä turvata maakunnallinen ekologinen yhteys. Kaupunginhallitus hyväksyi kaavoitusaloitteen 10.9.2024 § 167 ja päätti kaavoituksen käynnistämisestä 8.10.2024 § 182. Kaava tuli vireille 16.10.2024. Osayleiskaavan valmisteluvaiheessa järjestettiin AKL 66 § mukainen viranomaisneuvottelu 17.3.2025. Lisäksi on järjestetty työneuvotteluja eri kokoonpanoilla. Kaupunginhallitus päätti kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta 25.3.2025, § 61 ja osayleiskaavaluonnos oli nähtävillä 5.4.–5.5.2025. Kaavaluonnoksesta järjestettiin yleisötilaisuus Otanmäen koululla 24.4.2025. Luonnosvaiheessa oli avoinna verkkokysely, johon voi jättää mielipiteensä. Viranomaisilta pyydettiin luonnosvaiheessa lausunnot. Kaavaluonnoksesta saatu palaute vastineineen on kaavaselostuksen liitteenä. Kaavan sisältö on kehittynyt vuorovaikutuksen perusteella täsmentyneiden tavoitteiden myötä. Kaavan selvityksiä täydennettiin mm. luontoselvitysten ja arkeologisten selvitysten osalta. Lisäksi tehtiin mm. sosiaalisten vaikutusten arviointi, hulevesiselvitys ja vesihuollon tarveselvitys sekä liikenneverkkoa koskevia selvityksiä ja suunnittelun perusteet. Selvitykset on otettu huomioon osayleiskaavaehdotuksessa. KAAVAEHDOTUS Osayleiskaava-alue on noin 1 870 hehtaaria. Rakentamiselle osoitetut alueet sijoittuvat tiiviisti valtatien, radan ja sähköaseman välittömään läheisyyteen. Teolliseen tuotantoon tarkoitetuista alueista ensisijaisesti toteutettavana on esitetty alueet valtatien ja radan väliin sekä radan eteläpuolelle (T/kem-1). Tuotantoalueesta mahdollisesti hyötyville toimijoille, esim. mahdollisen hukkalämmön hyödyntämiselle, on varattu pidemmän aikavälin laajentumisen alueet valtatien pohjoispuolelle (T-1). Teollisuus- ja varastoalueet (T/kem-1, TY-2, T-1) ovat yhteensä 864 ha ja energiahuollon, ampurata ja suojaviheralueet (EN, EA, EV) 179 ha. Suunnittelualueesta noin puolelle (864 ha) ei osoiteta muuttuvaa maankäyttöä, vaan ne on osoitettu maa- ja metsätalousalueina nykykäyttötarkoitustensa mukaisina. Lisäksi kaavassa on osoitettu n. 7 ha palvelujen alueeksi (P-2). Kaavan eteläosasta runsas kaksi kilometriä on varattu osaksi maakunnallista ekologista käytävää. Ekologisen käytävän merkintää täsmennettiin kaavaehdotukseen siten, että kaavassa näkyy selkeämmin sen olevan maakunnallisen yhteyden pohjoisreunaa osoittava raja, myös nimitystä tarkennettiin. Osayleiskaava ohjaa teollisuusalueiden asemakaavoittamista rakentamiselle monin määräyksin ja rajoittaa toiminnan vaikutuksia ympäristöön. Kaavatyön tueksi laadittujen luontoselvitysten tulokset on tuotu kaavakartalle luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeinä alueina arvoluokittain (luo-1-4). Maastokaudella 2025 tehtyjen luontoselvitysten mukaiset arvoalueet, on lisätty kaavaehdotukseen luo-merkinnöin. Valtaosa luonnon arvokohteista sijoittuu rakentamisen ulkopuolisille alueille. Osayleiskaavan luontoarvoja vaalivat määräykset on otettava huomioon jatkosuunnittelussa ja asemakaavoittamisessa. Kaavaluonnoksesta saadun palautteen perusteella kaavan rajausta muutettiin. Kaava-alue pienentyi vajaa 300 hehtaaria (noin 13,6 %). Osayleiskaavasta rajattiin pois alueet, joille niiden maanomistajat ovat suunnitelleet kaavan tavoitteista poikkeavaa käyttöä – muun muassa Humpinsuon turvetuotantoalue ja Ryynäsen ranta (M-4-ja vesialuetta, uimaranta) turvattoman kulkuyhteyden ja Metsähallituksen lomarakennukselle tekemän pitkäaikaisen vuokrasopimuksen vuoksi. Turvetuotantoalueen eo-merkintä poistui sitä myötä kaavasta, koska alueella ei ole toiminnassa olevaa turvetuotantoaluetta. Ennallistaminen Suurisuon entisellä turvetuotantoalueella on mahdollista mutta siitä ei kaavassa erityisesti määrätä eikä se ole ehdotusvaiheessa ollut kaavan keskeisenä tavoitteena. Vuorokkaan asukkaiden ja kahden maanomistajan sekä kaivosyhtiön mielipiteiden vuoksi jätettiin koillisen kulmaus kaava-alueen ulkopuolelle valtatien pohjoispuolella. Näin kaavasta väheni mm. teollisuuden laajennusaluetta (TY), suojaviheraluetta (EV) sekä metsätalousaluetta (M-3). Toisaalta pohjoisessa alueeseen lisättiin vähäinen kiinteistön osa niin, että teollisuuden reservialue (T-1) noudattelee kiinteistörajoja. Teollisuusalueille luonnoksessa esitetyt teknisen huollon osa-alueet (et) jätettiin pois ehdotuksesta, koska on tarkoituksenmukaisempaa osoittaa toiminnan tekniset järjestelyt asemakaavassa tai muussa tarkemmassa suunnittelussa. Tarkemmalle tasolle jää enemmän liikkumavaraa ja suunnittelua voidaan tehdä toiminnan tarpeen mukaan. Teknisen huollon osa-alueet palvelevat vain alueelle sijoittuvaa teollista toimintaa eivätkä yhteiskuntaa laajemmin. Otanmäen taajaman puoleisella, radan ja Kokkolantien välisellä alueella suunnitellun toiminnan luonne tarkentui ehdotusvaiheessa koskemaan majoituspalveluita (P-2) retkeily- ja ulkoilualueen sijaan (VR-2). Oleva ampumarata-alue on kaavassa huomioitu omalla aluevarauksellaan (EA). Ampumaradan ja sen lähialueen kaavamerkintöjä tarkasteltiin kaavaehdotusta laadittaessa tarkemmin. Ampumaradan koillispuolelle osoitettavan teollisuusalueen (TY) sijaintia ja alueelle osoitettua kulkua on muutettu ampumaradan turvallisen toiminnan varmistamiseksi. Ampumarata-aluetta ympäröivän maa- ja metsätalousalueen määräyksessä on huomioitu alueen toimiminen ampumaradan suoja-alueena. Kaupungin tavoitteet Pirttimäen kuntoreitin alueen osalta eivät ole muuttuneet, vaan alue on tarkoitus pitää virkistyskäytössä ja metsäisenä, vaikka alueen käyttötarkoitus on muutettu lähivirkistysalueesta (VL-2) maa- ja metsätalousalueeksi, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta (MU-2) mielipiteiden ja lausunnon perusteella. Pirttimäen nykyinen virkistysreitti ja ulkoilureitistö on merkitty kaavaan. Kaava-alueen itä- ja eteläosiin osoitetun uuden virkistysreitin ohjeellista linjausta on muutettu kaava-alueen itäosassa kaava-alueen uuden rajauksen vuoksi. Olevat voimajohdot suoja-alueineen, tiedossa olevat tulevaisuuden voimajohtojen tilatarpeet ja Vuolijoen sähköasema on osoitettu energiahuollon alueina (EN). Samoin kaava-alueen koillisosassa sijaitsevan sähköaseman pohjoispuolelle suunnitellut toiminnot tarkentuivat maa- ja metsätalousvaltaisesta alueesta energiahuollon alueeksi kaavaprosessin aikana edenneen akkuvarastohankkeen myötä. Kajaven uuden sähköaseman sijainti on huomioitu ehdotuksessa et-kohteena Humpinmäentien länsipuolella. Liikennejärjestelyt täsmentyivät kaavaehdotukseen. Alueelle laadittiin suunnittelun perusteet. Osayleiskaavassa on esitetty kaksi uutta liittymää pohjoiseen ja yksi uusi liittymä etelään teollisuusalueiden liikennöinnin vuoksi. Vastaavasti yksityistieliittymiä ja metsätalousliittymiä poistuu käytöstä kaavan toteutuessa. Radan pohjoispuolisen ja eteläpuolisen teollisuusalueen sisäisinä yhteyksinä on kaavassa osoitettu kaksi parannettavan junaradan alitusta (rautatiesiltaa). Kokkolantien varteen osoitettiin ehdotukseen kevyen liikenteen yhteys yhdistämään Otanmäen taajamaa ja Vuorokkaan asutusta. Myös valtatieliittymien sekä rautatiesiltojen sijainnit tarkentuivat. Teollisuusalueen valtatieliittymiä on tarkastettu siten, että itäisintä liittymää on siirretty idemmäksi. Idänpuoleisin liittymä valtatieltä pohjoiseen poistui kaava-alueen rajauksen muutoksen seurauksena. Ryynäsentieltä ei ole tarkoitus sallia raskasta liikennettä, ja yhteydet mahdollisille tulevaisuuden teollisuuden reservialueille on esitetty Humpinmäentieltä yhteystarpeena. Humpinsuontien siirto teollisuusalueiden väliin poistui ehdotuksesta, koska on selkeämpää yhdistää vähäinen ajoneuvoliikenne Humpinmäentielle. Humpinmäentie on osoitettu parannettavaksi, koska sen on osaltaan tarkoitus toimia myös Humpinsuontien korvaajana. Seudullisen moottorikelkkauran muuttuvaa ohjeellista linjausta on tarkennettu ehdotukseen siten, että etelässä on osoitettu olevaa uraa pidemmälti. Kaavan aluevarausten merkintöjen indeksinumerointi tarkastettiin ehdotukseen (P-, TY-, M-, MU- ja MY-indeksit) ja indeksejä muutettiin, koska osa indeksinumeroista oli jo käytössä erilaisella määräyssisällöllä. Maastokaudella 2025 tehdyssä arkeologisessa inventoinnissa kaksi kaava-alueella sijaitsevaa kiinteää muinaisjäännöstä on lisätty sm-merkinnöin (nro 7 ja 11) ehdotukseen. Alueella tehtyjen pilaantuneiden maiden selvitystyön perusteella on kaavan pima-merkintöjä tarkennettu (osa-alue 2,33,36,38 ja kohde 45). Määräyksellä on huolehdittu tarkemman suunnittelun selvitystarpeista. Yleisiä määräyksiä on tarkennettu Kainuun ympäristöterveyspalvelujen lausunnon perusteella ilmajohtojen osalta siten, että on lisätty määräys ”Uusien ilmajohtojen toteutuksessa tulee pyrkiä yhtenäispylväisiin.” Kaavan vaikutukset on arvioitu kattavasti ja alueidenkäyttölain mukaisesti. Kaavan arvioidut vaikutukset ovat pysyneet pääosin samoina kuin luonnosvaiheessa. Merkittävimmät vaikutukset aiheutuvat alueen muutoksesta maa- ja metsätalousalueesta teollisuusalueeksi. Teollisuustoiminta voi aiheuttaa toteutuessaan erilaisia vaikutuksia, joita kaavan määräykset ja mm. melun ohjearvot asutuksen läheisyydessä osaltaan rajoittavat. Puuston poistaminen ja maaperän muokkaus aiheuttavat suuren negatiivisen vaikutuksen hiilivarastoihin ja hiilinieluihin. Luontoon kohdistuvat vaikutukset liittyvät elinympäristöjen häviämiseen sekä rakentamisen ja toiminnan aikaiseen meluun ja häiriöön. Vaikutukset linnustoon arvioidaan paikallisesti yleisellä tasolla kohtalaisiksi ja joihinkin huomionarvoisiin lajeihin, jotka sijoittuvat teollisuusalueille tai niiden välittömään läheisyyteen, heikentävät vaikutukset voivat olla suuret. Alueen eteläosaan sijoittuvaan itä-länsisuuntaiseen maakunnallisesti tärkeään ekologiseen yhteyteen ei arvioida kohdistuvan merkittäviä heikentäviä vaikutuksia. Aluetta ympäröivistä suojavyöhykkeistä huolimatta suljettu maisematila muuttuu avoimemmaksi ja metsäinen alue teollisuusalueeksi. Riippuu etäisyydestä alueeseen ja ympäristön sulkeutuneisuudesta mm. väliin jäävästä puustosta, avautuuko ympäröiviltä alueilta alueelle näkymiä ja millainen merkitys alueella on toteutuessaan maisemaelementtinä. Valtakunnallisesti arvokkaalle rakennetulle kulttuuriympäristölle, Otanmäen kaivosyhdyskunnalle ei aiheudu maisemassa erottuvia visuaalisia muutoksia. Yleiskaavan toteutumisen myötä liikennemäärät kasvavat huomattavasti, mikä heikentää liikenneturvallisuutta ja voi aiheutua myös mm. liikennemelua. Toteutuessaan kaava vaikuttaa positiivisesti työllisyyteen ja aluetalouteen. Maakuntakaava ohjaa osayleiskaavoitusta ja osayleiskaavan ratkaisu täsmentää ja tarkentaa osaltaan maakuntakaavassa osoitettujen toimintoja ja niiden laajuuksia. Kaavan aluevarauksissa on huomioitu valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja maakuntakaavojen ohjaus. Kaavakonsulttina toimii Sweco Finland Oy. Liitteet Otanmäki – Humpinsuo osayleiskaavaehdotus 15 01 2026 kaavakartta Otanmäki – Humpinsuo osayleiskaavaehdotus 15 01 2026 kaavaselostus Selostuksen liitteet: Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.10.2024, tark. 15.1.2025 Liite 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman palaute ja vastineet Liite 3 Luontoselvitykset Liite 3a Luontoselvitykset 2024 Liite 3b Selvitysalueen läheiset luonnonsuojelualueet ja tärkeät lintualueet kartoilla Liite 3c1 Pesimälintuhavainnot, karttaote 1/4 Liite 3c2 Pesimälintuhavainnot, karttaote 2/4 Liite 3c3 Pesimälintuhavainnot, karttaote 3/4 Liite 3c4 Pesimälintuhavainnot, karttaote 4/4 Liite 3d Linjalaskentatulokset 2024 Liite 3e Pistelaskentatulokset 2024 Liite 3f Pesimälinnustoselvityksessä havaitut muut kuin huomionarvoiset lintulajit Liite 3g Pesimälinnustoselvityksen sensitiiviset lintutiedot, salassa pidettävä Liite 3h Kanalintuselvitys 2024, salassa pidettävä Liite 3i Pöllöselvitys 2024, salassa pidettävä Liite 3j Päiväpetolintuselvitys, salassa pidettävä Liite 3k Lumijälkilaskenta, salassa pidettävä Liite 3l Metsäpeuraselvitys 2024 Liite 3m Riistaselvitys 2024, salassa pidettävä Liite 3n Suurpetoselvitys 2024 Liite 3o Kartat sudenkorentoselvitysalueista Liite 3p Kasvillisuus ja luontotyyppiselvitys 2025 Liite 3p1 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2024 täydennyskohteet Liite 3q Pesimälinnustoselvitys 2025 Liite 3q1 Pesimälinnustoselvityksen 2025 sensitiiviset lintutiedot, salassa pidettävä Liite 3r Vesikasvillisuusselvitys 2025 Liite 3s Viitasammakkoselvitys 2025 Liite 3t Liito-oravaselvitys 2025 Liite 3u Lepakkoselvitys 2025 Liite 3v Oulujärven Vuottolahden ja Oulujoen patoaltaiden pohjaeläinraportti 2025 Liite 3w Sudenkorentoselvitys 2025 Liite 3x Oulujärven Vuottolahden koekalastus vuonna 2025 Liite 3y Pienvesiselvitys 2025 Liite 3z Kanalintuselvitys 2025, salassa pidettävä Liite 3aa Salassa pidettävän lajin selvitys 2025, salassa pidettävä Liite 4 Maisema- ja kulttuuriympäristöselvitys Liite 5a Liikenneselvitys Liite 5b Liikenneverkko Liite 6a Arkeologinen inventointi 2024 Liite 6b Arkeologinen inventointi 2025 Liite 7 Ilmastovaikutusten arviointi Liite 8 Selvitys alihankintaprofiileista Liite 9 Viranomaisneuvottelun 17.3.2025 muistio Liite 10 Sosiaalisten vaikutusten arviointi Liite 11 Vesihuollon tarveselvitys, salassa pidettävä Liite 12 Hulevesiselvitys Liite 13 Kaavaluonnosaineistosta annettu palaute ja vastineet ja liitteen 13 salassa pidettävä versio Selostuksen liitteinä olevat aineistot, joiden jäljessä on teksti salassa pidettävä, ovat Julkisuuslain (621/1999) 24 § kohta 14: uhanalaiset eläin- ja kasvilajit ja kohta 8 poikkeusoloihin varautuminen (kriittinen infra) mukaisia, eivätkä tule julkisesti nähtäville. Ehdotusvaiheeseen liittyvä aineisto on nähtävilläoloaikana kaupungin verkkosivulla https://kajaani.fi/kaavoitus/otanmaki-humpinsuo Lisätietoja asiasta antavat kaavoitusarkkitehti Piia Väyrynen, [poistettu] tai asemakaava-arkkitehti Ulla-Maija Oikarinen, [poistettu], sähköposti muodossa etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi
Päätösehdotus
Kajaanin kaupunginhallitus päättää asettaa julkisesti nähtäville 30 vrk:n ajaksi 15.1.2026 päivätyn Otanmäki – Humpinsuo osayleiskaavaehdotuksen. Samalla kaupunginhallitus pyytää kaavaehdotuksesta lausunnot viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa kaavoitus käsittelee.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus, 10.9.2024
Inventio Asianajotoimisto Oy pyytää päämiehensä (”Yhtiö”) ja kiinteistön omistajien puolesta Kajaanin kaupunkia laatimaan osayleiskaavan aloitteen liitteessä 1 (oheisliite 1) kuvatulle alueelle. Yhtiön tavoitteena on datakeskusten rakentaminen alueelle. Oheisliite 1 Kaava-aloitteen aluerajaus osayleiskaavoitettavaksi alueeksi (salainen) Aloitteen mukainen alue rajautuu Otanmäen asemakaava-alueeseen, Kokkolantiehen (VT28) jatkuen idässä Alussuon alueelle saakka. Eteläpuolella alue jatkuu yli junaradan Suurisuolle saakka. Länsireunalla alue rajautuu voimalinjaan. Alue rajautuu Humpinsuon ja Suurisuon turvetuotantoalueisiin. Alue on pääosin nuorta talousmetsää. Alueelle sijoittuu suoalueita. Pohjoisosaan on aiemmin sijoittunut Vuorokkaan kaivosalue, joka ei ole enää toiminnassa. Kaivoskäytäviä sijoittuu maa-alueen maanpinnan alle. Alueella on kiinteitä muinaisjäännöksiä. Alueella ei ole asutusta. Lähin asutus on Otanmäen taajamassa ja Vuorokkaan asutusalueella. Hankkeen kuvaus Kaavoitusaloitteessa kuvataan, että alue Kajaanissa on valikoitunut Yhtiön suunnittelemaan hankkeeseen, koska alue tarjoaa sopivat olosuhteet toiminnalle mukaan lukien vakaa ja luotettava sähköverkko, soveltuva infrastruktuuri ja riittävän suuri teollisuuskäyttöön kaavoitettavaksi soveltuva alue. Aloitteen mukaan yleiskaavoitettavan alueen tarkempi suunnittelu ja aluekehittäminen edellyttänee ympäristövaikutusten arviointia, ja tämän vuoksi Yhtiö on jo käynyt keskusteluja ELY-keskuksen kanssa. Aloitteen mukaan Yhtiön tavoitteena on saada kattava käsitys paikallisen ympäristön tilasta, jotta se voi laatia strategian luontoarvojen huomioonottamiseksi, sisältäen paikallisen luonnon ja monimuotoisuuden suojeluohjelmien sekä mahdollisten monimuotoisuuden kompensaatio-ohjelmien toteuttamisen. Aloitteen mukaan Yhtiö on toteuttanut ja toteuttaa alueella luontoon ja ympäristöön liittyviä tutkimuksia ja selvityksiä noudattaen soveltuvaa lainsäädäntöä. Kaavatilanne Alueella ei ole osayleiskaavaa eikä asemakaavaa. Maakuntakaava ohjaa alueen osayleiskaavoitusta. Kainuun maakuntakaava Kainuun maakuntakaavassa (Kainuun maakuntakaava 2020 ja Kainuun vaihemaakuntakaava 2030) alue on pääosin maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M). Otanmäen taajama on merkitty maakuntakaavaan taajaman alakeskuksena, a. Kohdemerkinnän kuvauksen mukaan ”kohdemerkinnällä a osoitetaan taajamien tärkeitä alakeskuksia, jotka ovat muodostuneet taajamien kaltaisiksi asumisen, palveluiden, teollisuuden ym. työpaikka-alueiksi. Taajamien alakeskusten tarkempi rajaus ja laajuus ratkaistaan kuntakaavoituksella.” Otanmäen taajamaan liittyvä, esitetty osayleiskaava-alue laajentaa toteutuessaan Otanmäen taajama-aluetta. Otanmäen taajaman alueella on valtakunnallisesti arvokas kulttuurihistoriallinen kohde tai alue, jolla on osoitettu Otanmäen kaivosyhdyskunta, joka on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (RKY 2009). Aluetta rajaavat turvesuot on maakuntakaavaan merkitty turvetuotantoalueina (EOt). Alueen keskelle on merkitty kaksi maa-ainesten ottoaluetta (eo). Sekä alueen itä- että länsireunalla on osoitettu energiahuollon alueet (en). ”Merkinnällä en osoitetaan maakunnan energiahuollon kannalta tärkeät voimalat sekä muuntamo- ja sähköasema-alueet.” Sähköjohto yhdistää sähköasemia seuraillen rataa. Lännenpuoleiseen asemaan liittyy 400 kV pääsähköjohto ja idänpuoleiseen 110 kV pääsähköjohto. Lisäksi 400 kV pääsähköjohdon rinnalle on osoitettu uusi ohjeellinen pääsähköjohto ja niin ikään alueen halki. Alueen halki kulkeva raideyhteys on maakuntakaavassa parannettava yhdysrata/ sivurata ja liikennepaikka. Kokkolantie on osoitettu maakuntakaavassa valtatienä. Alueen läpi on etelästä pohjoiseen päin osoitettu moottorikelkkailureitti harmaalla palloviivalla. Alueen länsireunalla on siviilikäytössä oleva ampumarata (ea). Siihen liittyen maakuntakaavassa on osoitettu ampumaradan ohjeellinen melualue (me/a), joka ulottuu esitetylle osayleiskaava-alueelle. Otanmäen eteläpuolella on virkistysalue (V) ja siihen rajautuva luonnonsuojelualue (SL). Vihreällä palloviivalla on osoitettu alueen ulkopuolelle etelä-pohjoissuuntainen ulkoilureitti, joka kääntyy virkistysalueen kohdalta länteen. Etelässä reitti liittyy Talaskankaan luonnonsuojelualueeseen. Keltaisella viivalla on osoitettu matkailun vetovoima-alue, jolla ”osoitetaan maakunnan matkailu- ja virkistystoiminnan kannalta merkittävimmät aluekokonaisuudet. Niihin sisältyvät matkailukeskusten alueet ja niihin liittyvät virkistys-, suojelu- ja muut alueet, joista on mahdollista kehittää matkailu- ja virkistystoimintaa palveleva laaja kokonaisuus.” Merkinnällä on osoitettu laaja alue Oulujärven ympärillä. Ylihongikon tuulivoima-alue on osoitettu maakuntakaavassa (Kainuun tuulivoimamaakuntakaava 2035) tuulivoimaloiden alueena (tv-34). Tuulivoimaosayleiskaavat Kaavoituskatsauksessa on mukana selvitysvaiheessa olevana Ylihongikon tuulivoimaosayleiskaava-alue, joka menee osittain päällekkäin aloitteessa esitetyn aluerajauksen kanssa. Ylihongikon tuulivoimaosayleiskaava-aluetta ei ole päivitetty vastaamaan tuulivoimaohjelman kriteerejä eikä siinä ole huomioitu ekologisen verkoston selvityksen ekologisia yhteyksiä. Muita suunnittelualueen läheisyydessä vireillä olevia tuulivoimaosayleiskaavoja ovat Katajamäen tuulivoimaosayleiskaava alueen itäpuolella, Luolakankaan ja Harsunlehdon tuulivoimaosayleiskaavat alueen lounaispuolella ja Löytösuon tuulivoimaosayleiskaava alueen luoteispuolella. Vireillä oleva Vuolijoen rantaosayleiskaava Vuolijoen ranta-alueella on vireillä Vuolijoen rantaosayleiskaava. Otanmäen asemakaavat Otanmäen taajaman alueella on voimassa useita asemakaavoja. Valtakunnallisesti arvokkaan kulttuuriympäristön osalta on voimassa vuonna 2016 voimaan tullut asemakaava, jolla mm. arvokkaat asuinrakennukset on suojeltu. Muutoin pientaloasutusta ja toimitila-alueita sekä teollisuusalueita koskevat asemakaavat ovat tulleet voimaan 2006 ja 2011. Osa asemakaavoitetusta alueesta itäpuolella, jolle sijoittuu teollisuusrakennusten korttelialuetta, puistoa ja ryhmäpuutarha- ja palstaviljelyaluetta, on hyväksytty ja vahvistettu 1986. Huomioon otettavia selvityksiä Kajaanin ekologisen verkoston selvityksessä todettuja ekologisia yhteyksiä sijoittuu alueelle ja ne tulee ottaa huomioon alueen suunnittelussa. Kaavahanke edellyttää yhteisvaikutusten arviointia muiden alueelle sijoittuvien hankkeiden kanssa. Maaomistus Maanomistajia ovat kaavoitusaloitteen mukaisella aluerajauksen alueella Suomen valtio ja yksityiset maanomistajat. Kaavoitusaloitteessa esitetään seuraavaa menettelyä: Inventio Asianajotoimisto Oy pyytää eräiden Kajaanin Otanmäen alueella sijaitsevien kiinteistöjen omistajien ja Yhtiön puolesta Kajaanin kaupunkia laatimaan yleiskaavan oheisliitteessä 1 kuvatulle alueelle ja esittää, että kaava mahdollistaa alueen ja Kajaanin kaupungin harkinnan mukaan myös sitä ympäröivien alueiden teollisuuskäytön, tarkemmin datakeskusten rakentamisen ja operoimisen sekä niihin liittyvät muut toiminnot. Yhtiö sitoutuu vastaamaan kaavoituksen kustannuksista yleiskaavan laatimisen osalta Kajaanin kaupungin nimeämälle palveluntarjoajalle, joka laatii yleiskaava-aineiston. Yhtiö korvaa myös Kajaanin kaupungille yleiskaavan laatimisesta aiheutuvat kustannukset. Yhtiö sitoutuu lisäksi suorittamaan kustannuksellaan yleiskaavan laatimisen edellyttämät luonto- ja muut selvitykset. Ehdotamme, että osayleiskaavan laatijana toimii Sweco Finland Oy. Esittelijä Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, [poistettu] Kajaanin kaupunki hyväksyy kaavoitusaloitteen osayleiskaavoituksen valmistelun käynnistämisestä Otanmäen datakeskusaluetta varten. Osayleiskaava ohjaa alueelle myöhemmin laadittavaa asemakaavaa. Yhtiö vastaa kaavoituksen kustannuksista yleiskaavan laatimisen osalta Kajaanin kaupungin nimeämälle palveluntarjoajalle, joka laatii yleiskaava-aineiston. Yhtiö korvaa myös Kajaanin kaupungille yleiskaavan laatimisesta aiheutuvat kustannukset. Yhtiö suorittaa kustannuksellaan yleiskaavan laatimisen edellyttämät luonto- ja muut selvitykset sekä suunnitelmat. Kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan tekemään sopimuksen kustannuksista tarvittaessa. Kajaanin kaupunki hyväksyy kaavaa laativaksi konsultiksi Sweco Finland Oy:n. Kaava-aloitteessa esitettyä osayleiskaavoitettavan alueen rajausta voidaan tarkastaa ja täsmentää ennen kaavan vireille tuloa ja kaavoituksen aikana toimintojen yhteensovittamiseksi ja tarpeellisten alueiden sisällyttämiseksi osayleiskaavaan. Myös tehtävät selvitykset ja vaikutusten arvioinnit voivat vaikuttaa kaava-alueen rajaukseen. Hyväksyi.
Liitteet
- Otanmäki – Humpinsuo osayleiskaavaehdotus 15 01 2026 kaavakartta.pdf
- Otanmäki – Humpinsuo osayleiskaavaehdotus 15 01 2026 kaavaselostus.pdf
- Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.10.2024, tark. 15.1.2025.pdf
- Liite 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman palaute ja vastineet.pdf
- Liite 3a Luontoselvitykset 2024 .pdf
- Liite 3b Selvitysalueen läheiset luonnonsuojelualueet ja tärkeät lintualueet kartoilla.pdf
- Liite 3c1 Pesimälintuhavainnot, karttaote 1_4.pdf
- Liite 3c2 Pesimälintuhavainnot, karttaote 2_4 .pdf
- Liite 3c3 Pesimälintuhavainnot, karttaote 3_4 .pdf
- Liite 3c4 Pesimälintuhavainnot, karttaote 4_4.pdf
- Liite 3d Linjalaskentatulokset 2024 .pdf
- Liite 3e Pistelaskentatulokset 2024.pdf
- Liite 3f Pesimälinnustoselvityksessä havaitut muut kuin huomionarvoiset lintulajit.pdf
- Liite 3l Metsäpeuraselvitys 2024.pdf
- Liite 3n Suurpetoselvitys 2024.pdf
- Liite 3o Kartat sudenkorentoselvitysalueista .pdf
- Liite 3p Kasvillisuus ja luontotyyppiselvitys 2025.pdf
- Liite 3p1 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2024 täydennyskohteet.pdf
- Liite 3q Pesimälinnustoselvitys 2025 .pdf
- Liite 3r Vesikasvillisuusselvitys 2025 .pdf
- Liite 3s Viitasammakkoselvitys 2025 .pdf
- Liite 3t Liito-oravaselvitys 2025 .pdf
- Liite 3u Lepakkoselvitys 2025 .pdf
- Liite 3v Oulujärven Vuottolahden ja Oulujoen patoaltaiden pohjaeläinraportti 2025.pdf
- Liite 3w Sudenkorentoselvitys 2025 .pdf
- Liite 3x Oulujärven Vuottolahden koekalastus vuonna 2025 .pdf
- Liite 3y Pienvesiselvitys 2025 .pdf
- Liite 4 Maisema- ja kulttuuriympäristöselvitys .pdf
- Liite 5a Liikenneselvitys .pdf
- Liite 5b Liikenneverkko.pdf
- Liite 6a Arkeologinen inventointi 2024.pdf
- Liite 6b Arkeologinen inventointi 2025.pdf
- Liite 7 Ilmastovaikutusten arviointi .pdf
- Liite 8 Selvitys alihankintaprofiileista.pdf
- Liite 9 Viranomaisneuvottelun 17.3.2025 muistio .pdf
- Liite 12 Hulevesiselvitys.pdf
- Liite 13 Kaavaluonnosaineistosta annettu palaute ja vastineet.pdf