Kaupunginhallitus · 7.10.2025
LISÄPYKÄLÄ: Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmien neuvottelukuntien täydennys (lisäpykälä)
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyi.
Asiakirjan teksti
Kuvaus
Valtioneuvoston kanslia on asettanut Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelman neuvottelukunnat ja valmisteluryhmät 15.3.2024. Ehdotukset ohjelmiksi on esitelty pääministeri Petteri Orpolle 6.2.2025. Hallitus on päättänyt Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmien strategisten toimenpiteiden käynnistämisestä kehysriihen yhteydessä keväällä 2025. Ohjelmien toimeenpano kestää koko hallituskauden, ja osa toimenpiteistä jatkuu myös sen jälkeen. Toteutuksessa korostuu elinkeinoelämän, alueiden, kaupunkien ja kuntien, korkeakoulujen ja valtion välinen yhteistyö ja sen tiivistäminen. Ohjelmat sisältävät toimenpiteitä muun muassa kestävään kasvuun ja uudistaviin investointeihin, matkailuun, osaamiseen, turvallisuuteen, huoltovarmuuteen ja omavaraisuuteen sekä alueiden saavutettavuuden kehittämiseen. Kajaanin kaupunginhallituksen kokouksen 13.2.2024 päätöksellä § 49 Itäisen Suomen ohjelman neuvottelukunnan jäseneksi on nimetty varsinaiseksi jäseneksi kehitysjohtaja Risto Hämäläinen ja hänen varajäseneksi työllisyyspäällikkö Milla Tikkanen. Pohjoisen Suomen ohjelman neuvottelukunnan varsinaiseksi jäseneksi on nimetty kaupunginjohtaja Jari Tolonen ja varajäseneksi hallintojohtaja Tuija Aarnio. Valtioneuvoston kanslia on pyytänyt neuvottelukunnissa jo mukana olleita tahoja ilmoittamaan mahdollisista jäsenmuutoksista varsinaisen ja varajäsenen osalta, mikäli näistä ei ole ilmoitettu aikaisemmin. Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) vaatimusten täyttämiseksi pyydetään tekemään ehdotuksia sekä nais- että miespuolisista henkilöistä. Mikäli tasa-arvolain vaatimukset mies- ja naisjäsenistä eivät täyty, valtioneuvoston kanslia on pyytänyt esittämään tasa-arvolain 4 §:n mukaisen perustelun tasa-arvolaista poikkeamiselle.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus nimeää Pohjoisen Suomen ohjelman neuvottelukunnan varsinaiseksi jäseneksi kehitysjohtaja Risto Hämäläisen ja hänen varajäseneksi hallintojohtaja, kaupunginlakimies Paula Halosen. Kaupunginhallitus toteaa, että Itäisen Suomen ohjelman neuvottelukunnan varsinaisena jäsenenä jatkaa kehitysjohtaja Risto Hämäläinen ja hänen varajäsenenä työllisyys- ja kansainvälisyyspäällikkö Milla Tikkanen.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus, 13.2.2024
Valtioneuvoston kanslia tulee asettamaan hankkeen, jonka tehtävänä on kootusti valmistella toimeenpano pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmakirjauksesta ”Hallitus käynnistää valtioneuvoston kanslian johdolla Pohjoisen ohjelman ja perustaa sen työn tueksi neuvottelukunnan, sekä jatkaa Itäisen Suomen kehittämisvisiota uudessa geopoliittisessa tilanteessa.” Molemmille alueille tullaan laatimaan ohjelma, jonka tavoitteena on pohjoisen ja itäisen Suomen mahdollisuuksien täysimääräinen hyödyntämisen edistäminen erityisesti taloudellisen kasvun, alueellisen elinvoiman, investointien vauhdittamisen, osaamisen kehittämisen ja työvoiman saatavuuden näkökulmista. Lisäksi ohjelmien tavoitteena on edistää Suomen huoltovarmuutta ja omavaraisuutta muuttuneessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa sekä vahvistaa turvallisuutta pohjoismaisessa, EU- ja NATO-yhteistyössä niin, että uusi geopolitiikka ja reitti länteen otetaan huomioon. Hallitus asettaa molempia ohjelmia varten omat valmistelutyöryhmät, joille asetetaan virkakunnasta koostuvat sihteeristöt. Lisäksi valtioneuvoston kanslia asettaa molemmille ohjelmille neuvottelukunnan tukemaan ohjelman valmistelua ja seuraamaan toimien täytäntöönpanoa valmisteluryhmän tehtävän päätyttyä. Valmisteluryhmien tehtävänä on yhdessä neuvottelukuntien kanssa tehdä ehdotukset Pohjoisen Suomen ja Itäisen Suomen ohjelmiksi ja niihin sisältyviksi toimenpiteiksi 31.12.2024 mennessä. Kajaanin kaupunkia on pyydetty nimeämään jäsen ja varajäsen molempien ohjelmien neuvottelukuntiin. Neuvottelukuntien tehtävä on tukea ohjelman valmistelua ja seurata toimien täytäntöönpanoa työryhmän työn päätyttyä. Neuvottelukunta asetetaan hallituksen toimikaudeksi. Neuvottelukuntaan pyydetään edustus eri ministeriöistä, valtionhallinnosta, alueellisilta toimijoilta sekä keskeisiä viranomaisia, elinkeinoelämän ja koulutuksen asiantuntijoita. Esittelijä Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, [poistettu] Kaupunginhallitus nimeää neuvottelukuntiin seuraavat henkilöt: Pohjoisen ohjelman neuvottelukunta: Kaupunginjohtaja Jari Tolonen jäsen, hallintojohtaja Tuija Aarnio varajäsen Itäisen ohjelman neuvottelukunta: Kehitysjohtaja Risto Hämäläinen jäsen, työllisyyspäällikkö Milla Tikkanen varajäsen Hyväksyi.