Kaupunginhallitus · 12.8.2025
Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2025-2029
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyi. Kaupunginhallitus nimesi kaupunginhallituksen edustajaksi vanhusneuvostoon Aila Tartia-Jalosen ja hänen varajäseneksi Jari Lindhin.
Asiakirjan teksti
Kuvaus
Kuntalain mukaan vanhusneuvosto on yksi kunnan pakollisista vaikuttamistoimielimistä. Vaikuttamistoimielimet ovat edustamansa ryhmän osallistumis- ja vaikuttamiskanavia, eivätkä ne ole kunnan varsinaisia toimielimiä. Kaupunginhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvittavien palveluiden kannalta. Vanhusneuvoston kokoonpanoon kuuluu 13 jäsentä. Jäsenet nimeää seitsemän eläkeläisjärjestöä, Kainuun hyvinvointialue, ympäristötekninen toimiala, sivistystoimiala, Kajaanin ammattikorkeakoulu, KAPOVA ry ja kaupunginhallitus. Vanhusneuvoston toimikausi on 4 vuotta.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus - nimeää neuvostoon kaupunginhallituksen edustajan ja hänen varajäsenensä - pyytää seuraavia tahoja nimeämään neuvostoon edustajansa ja tämän varajäsenen: Kajaanin Eläkkeensaajat ry Kajaanin Kunnalliset Eläkeläiset ry Kajaanin Eläkeläiset ry Eläkeliiton Kajaanin osasto Kainuun kansalliset seniorit ry Kajaanin Oikeutta eläkeläisille ry Kainuun TVL:n eläkeläiset ry KAPOVA ry Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy Kainuun hyvinvointialue ympäristötekninen toimiala sivistystoimiala Nimeämisehdotukset on toimitettava viimeistään 12.9.2025 mennessä Kajaanin kaupungin kirjaamoon: [poistettu]. Vanhusneuvoston kokoonpano ja siinä mahdollisesti tapahtuvat muutokset on tuotava kaupunginhallituksen tietoon. Neuvoston on toimitettava kaupunginhallitukselle vuosittain toimintakertomus. Vanhusneuvoston toimikausi kestää siihen saakka, kunnes vuonna 2029 toimikautensa aloittava kaupunginhallitus asettaa uuden neuvoston.