Kaupunginhallitus · 20.5.2025

Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotus nähtäville

  • Diaarinumero: KAJDno-2021-885
  • Esittelijä: Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyi. Merkittiin, että kaavanlaatija, projektipäällikkö Ismo Vendelin AFRY Finland Oy:stä, Kajaanin kaupunginarkkitehti Anne Siltavuori ja kaavasuunnittelija Minna Väyrynen osallistuivat kokoukseen asiantuntijoina asian esittelyn ajan klo 14.12-14.41.

Asiakirjan teksti

Kuvaus

Kajaanin kaupungin eteläosaan on valmistunut Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotus 29.04.2025. Suunnittelualue sijaitsee noin 30 km Kajaanin keskustasta ja noin 4,5 km Otanmäen taajamakeskustasta lounaaseen ja sen pinta-ala on noin 18 km2. Osayleiskaavassa on esitetty seitsemän (7) kokonaiskorkeudeltaan enimmillään 300 metrin ja noin 6-14 MW:n tuulivoimalan sijoittamista alueelle. Tuulivoimapuistoa suunnittelee Pohjan Voima Oy:n tytäryhtiö Luolakankaan Tuulipuisto Oy. Osayleiskaavatyön kaavakonsulttina on toiminut AFRY Finland Oy. Osayleiskaava on tullut vireille 12.1.2022 Kajaanin kaupunginhallituksen 21.12.2021 § 289 päätöksellä. Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena siten, että sitä on mahdollista käyttää tuulivoimaloiden rakentamislupien perusteena alueidenkäyttölain 77a §:n mukaisesti. Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnos oli nähtävillä 3.7. – 30.8.2024 välisen ajan. Kaavaluonnosta koskeva yleisötilaisuus pidettiin Otanmäen koululla 7.8.2024. Luonnoksesta saatiin 16 lausuntoa ja 12 mielipidettä. Kaavaluonnoksen palautteessa nousivat keskeisimmin esiin samat näkökohdat kuin aiemmin osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa saadussa palautteessa. Lausuntoihin ja mielipiteisiin on annettu kaavan laatijan vastineet. Lausunnoista saatuun palautteeseen pohjautuen on laadittu lisäselvityksenä erillisraportti direktiivilajista sekä susireviiriselvitys ja elinympäristötarkastelu sekä täydennetty erillisraporttia ekologisista yhteyksistä ja metsäpeurasta. Myös maisemavaikutuksia havainnollistavia valokuvasovitteita on täydennetty. Lisäksi on laadittu erillinen havainnevideo, joka on nähtävillä kaupungin verkkosivuilla osoitteessa: https://www.kajaani.fi/luolakankaan-tuulivoimapuiston-osayleiskaava/ Suunnittelualueessa on huomioitu rakentamista rajoittava 40 dB:n mallinnettu melualue huomioiden lisäksi Kajaanin kaupungin alueella yleisesti tuulivoimatuotannon sijoittamista koskevat linjaukset, jotka on määritelty Kajaanin tuulivoimaohjelmassa 2035 sekä Kajaanin kaupungin vuonna 2024 laatima maakunnallista selvitystä tarkentava ekologisen verkoston selvitys. Tuulivoimahankkeen alueella ei sijaitse asuin- tai lomarakennuksia. Kaavaluonnosvaiheessa suunnittelualueen lähistöllä alle 2 kilometrin etäisyydellä lähimmästä voimalasta olleiden lomarakennusten muutokset talousrakennuksiksi on tehty ennen kaavaehdotuksen nähtäville asettamista. Kaavoitettava alue käsittää tuulivoima-alueen, eikä osayleiskaava-alueen ulkopuolista sähkönsiirtoreittiä kaavoiteta. Tuulivoima-alue on tarkoitus liittää sähköverkkoon ensisijaisesti rakentamalla tuulivoima-alueelle sähköasema, josta sähkö syötetään olemassa olevaan, suunnittelualueen halkaisevaan lounas–koillinen-suuntaiseen voimajohtoon (YVA-menettelyn sähkönsiirron vaihtoehto SVE1). Toinen vaihtoehto (YVA-menettelyn sähkönsiirron vaihtoehto SVE2) käsittää sähköaseman rakentamisen tuulivoima-alueelle ja uuden 110 kV-voimajohdon rakentamisen Vuolijoen sähköasemalle, kulkemaan itäpuolella olemassa olevien voimajohtojen rinnalla samassa maastokäytävässä. Suunnittelualue sijoittuu pääosin metsätalouskäytössä olevalle metsä- ja suoalueelle. Hankkeen suunnitellut rakenteet (tuulivoimalat, tiet ja sähkösiirron rakenteet) sijoittuvat ihmistoiminnan johdosta muuttuneille alueille. Suunnittelualueelle, ulkoiselle sähkönsiirron reittivaihtoehdolle tai sen välittömään läheisyyteen ei sijoitu Natura 2000-verkoston kohteita tai luonnonsuojeluohjelma-alueita. Alueelta tunnistetut luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaat kohteet on huomioitu hankesuunnittelussa, eikä niiden alueelle ole suunniteltu tuulivoimaloita tai muita rakenteita. KAAVAEHDOTUS Kaavaluonnoksesta saadun palautteen perusteella hankesuunnitelmaa on tarkennettu vähäisesti tarkistamalla läntisen puoleista vaihtoehtoa ohjeellisista energiahuollon alueista olemassa olevien voimajohtojen varrella. Lisäksi kaava-alueen rajaukseen on tehty pieniä tarkennuksia vastaamaan täsmällisemmin mallinnettua 40 dB melualuetta. Luonnosvaiheen jälkeen laadituilla luontoselvityksillä ja täydennyksillä ei todettu olevan vaikutuksia kaavaehdotukseen. Kaakkoisosassa kaava-alue on jonkin verran pienentynyt verrattuna kaavaluonnokseen ja länsiosassa muutokset kaava-alueen rajauksessa ovat pieniä tarkennuksia. Voimalapaikat eivät ole muuttuneet kaavaluonnoksesta kaavaehdotukseen edetessä. Tehdyillä tarkennuksilla ei ole läntisten energiahuollon alueen pienempää varaavaa vaikutusta lukuun ottamatta muutosta hankkeesta aiheutuviin vaikutuksiin. Kaava-alueen päämaankäyttömuodoksi on osoitettu maa- ja metsätalousvaltainen alue (M-4). Osayleiskaavan alueelle sijoittuvien 7 tuulivoimalan rakennuspaikat (tv/1), sekä alueen olemassa oleva ja ohjeellinen tieverkosto, olemassa olevat sähkölinjat ja vesijohto, ohjeelliset ilmajohdot ja maakaapelit, vaihtoehtoiset energiahuollon alueet, ohjeelliset maa-aineksen ottoalueet ja muu tarvittava infrastruktuuri sekä luonto- ja muinaismuistokohteet osoitetaan maa- ja metsätalousalueiden sisällä kohdemerkinnöin tai erillisinä alueen päällekkäismerkintöinä. Lisäksi kaavassa on yleiset määräykset melutason ohjearvoista, voimalatyypistä, Puolustusvoimien hyväksynnästä ja lentoestevaloista ja -luvasta. Uutena kaavamerkintänä kaavakartalle on lisätty informatiivisena merkintänä maakunnallisen ekologisen yhteyden eteläreuna sekä arkeologinen kohde (s/ark). Lisäksi kaava-alueen kavennuttua hankesuunnittelun tarkentumisen myötä itäreunasta, olemassa olevia ohjeellisia ulkoilureittejä ei enää sijoitu kaava-alueelle. LIITTEET Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotus 29042025 kaavakartta Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotus 29042025 kaavaselostus Liite 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (päivitetty 9.5.2025) Liite 2. Havainnekuvat Liite 3. Arkeologisen inventoinnin raportti Liite 4. Luontoselvitysraportti (sisältää Linnusto ja lumijäljet -liitteen) Liite 5. Talaskankaan Natura-arviointi ja Otannevan Natura-tarvearviointi Liite 6. Melumallinnusraportti Liite 7. Välkemallinnusraportti Liite 8. Asukaskyselyraportti Liite 9. Viranomaisneuvottelun 19.4.2023 muistio Liite 10. Palauteraportti ja kaavan laatijan vastineet Liite 11. Kaava-alueen ja laskennallisen 40 dB melualueen rajaukset Liite 12. Kajaanin Tuulivoimaohjelman 2035 kriteerien toteutuminen Liite 13. Vaikutukset ekologisiin yhteyksiin ja metsäpeuralle Oheisliitteet 14.-17. Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavaehdotus 29042025 selostuksen viranomaisliitteet Ehdotusvaiheeseen liittyvä aineisto on saatavilla nähtävilläoloaikana kaupungin verkkosivuilla https://www.kajaani.fi/luolakankaan-tuulivoimapuiston-osayleiskaava/ Lisätietoja asiasta antaa kaavasuunnittelija Minna Väyrynen, [poistettu], sähköposti muodossa etunimi.sukunimi(at)kajaani.fi.

Päätösehdotus

Kajaanin kaupunginhallitus päättää asettaa yleisesti nähtäville Luolakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaehdotuksen. Samalla kaupunginhallitus pyytää kaavaehdotuksesta lausunnot viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa kaavoitus käsittelee.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus, 7.9.2021

Kuvaus Pohjan Voima Oy suunnittelee Kajaanin Luolakankaan alueelle tuulivoimapuiston rakentamista ja on tehnyt Kajaanin kaupungille aloitteen osayleiskaavan laatimisesta tuulivoiman sijoittamisen mahdollistamiseksi. Hankealue sijoittuu Kajaanin eteläosaan, Kajaanin Pyhännän ja Vieremän kuntarajojen tuntumaan, Kajaanin Otanmäen lounaispuolelle. Alueen lounaispuolella on Kainuun maakuntakaavan 2020 ja Kainuun vaihemaakuntakaavan 2030 osoittama maakunnallisesti arvokas kulttuurihistoriallinen kohde tai alue (Saaresmäen tie) ja kaakkoispuolella Natura 2000-verkostoon kuuluva tai ehdotettu alue Talaskangas. Alustavalla suunnittelualueella sijaitsee Kainuun maakuntakaavan 2020 ja Kainuun vaihemaakuntakaavan 2030 osoittamat 110 kV:n pääsähköjohto, pääsähköjohdon yhteystarvemerkinnät ja ulkoilureitti. Hankkeen koko alittaa voimassa olevan Kainuun tuulivoimamaakuntakaavan seudullisesti merkittävien tuulivoima-alueiden rajan. Tuulivoimamaakuntakaavan tarkistaminen on parhaillaan käynnissä. Hankkeelle laaditaan ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA), jossa vastaavana viranomaisena toimii Kainuun ELY-keskus. Alustavan suunnittelutilanteen mukaan Luolakankaan alueelle voitaisiin sijoittaa enintään 9 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksittäisen tuulivoimalan yksikköteho 6–10 megawattia. Tuulivoimapuisto on tarkoitus liittää Vuolijoen sähköasemalle. Pohjan Voima Oy on solminut alustavia voimalaitospaikkoja koskevat maanvuokrasopimukset maanomistajien kanssa. Hankkeella on Puolustusvoimien hyväksyntä. Hankkeen ensimmäinen keskustelutilaisuus on järjestetty seudun asukkaille verkkokokouksena 1.7.2021. Pohjan Voima Oy esittää seuraavaa menettelyä: - Kajaanin kaupunki käynnistää osayleiskaavan laatimisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaan siten, että kaavaa on mahdollista käyttää tuulivoimaloiden rakennuslupien perusteena MRL:n 77a §:n mukaisesti. - Pohjan Voima Oy vastaa osayleiskaavan laadinnan, selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista. Lisäksi kaupunki perii Kajaanin kaupungissa kaavoituksesta ja muista kaavoitukseen liittyvistä viranomaistehtävistä perittävien maksujen mukaisesti 8000 euroa kaavahankkeen käsittelystä ja kaavoituksen ohjauksesta (Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta 30.9.2015 § 71). Vastaavasti Kajaanin kaupunki vastaa omista hallinnollisista kustannuksistaan osayleiskaavan käsittelyvaiheisiin liittyvissä lakisääteisissä tehtävissä. - Pohjan Voima Oy tulee esittämään kaavaa laativaksi konsultiksi kaavoittajan, jolla on kaavan laatijan pätevyys ja jonka tulee täyttää myös Kajaanin kaupungin laatuvaatimukset. Kaavoittajan valinta esitetään Kajaanin kaupungin hyväksyttäväksi. - Pohjan Voima Oy esittää kaava-alueen rajaukseksi liitteen 1. mukaista aluerajausta. Kaava-alueen rajaus ja tuulivoimaloiden sijoittelu täsmentyvät myöhemmin laadittavien selvitysten ja vaikutusten arviointien perusteella. Myös tiestön ja sähköaseman sijainnit täsmentyvät suunnittelun aikana. Esittelijä Jari Tolonen, Kaupunginjohtaja, [poistettu] Kajaanin kaupunki hyväksyy Pohjan Voima Oy:n kaavoitusaloitteen kaavoituksen valmistelun käynnistämisestä Luolakankaan tuulivoimapuistoa varten siten, että tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella, mikäli kaava hyväksytään ja se saa lainvoiman. Pohjan Voima Oy vastaa kokonaisuudessaan osayleiskaavan laadinnan, selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista sekä kuuluttamis- ym. kuluista. Lisäksi Kajaanin kaupunki perii kaavoituksesta ja muista kaavoitukseen liittyvistä viranomaistehtävistä perittävien maksujen mukaisesti (Kajaanin kaupungin ympäristötekninen lautakunta 30.9.2015 § 71) Pohjan Voima Oy:ltä 8.000 (kahdeksan tuhatta) euroa kaavahankkeen käsittelystä ja kaavoituksen ohjauksesta. Pohjan Voima Oy:n tulee hyväksyttää Kajaanin kaupungilla kaavaa laativa konsultti, kun kaavakonsultti on valittu. Hyväksyi. Yleiskaavasuunnittelija Kirsi Kyllönen esitteli asiaa ja osallistui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn ajan Teams-etäyhteydellä Tomi Mäkipelto Pohjan Voima Oy:stä osallistui kokoukseen ja esitteli hanketta klo 15.36-15.50 Teams-etäyhteydellä ja poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja