Kaupunginvaltuusto · 24.8.2026

Resurssiviisas Jyväskylä -ohjelma

  • Diaarinumero: JyväskyläDno-2026-245

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto hyväksyy Resurssiviisas Jyväskylä -ohjelman.

Kokouskäsittely

Keskustelun aikana Kaisa Garedew ehdotti Tapio Puolimatkan kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi seuraavin perusteluin: "Ohjelmassa ei ole tuotu toimenpiteiden kustannusvaikutuksia esille, mitä suunnitellut toimenpiteet maksavat kaupungille, asukkaille ja yrityksille. Hiilineutraaliustavoitteesta luovutaan kokonaan. Sen tilalle tulee asettaa tavoitteeksi, että Jyväskylästä tehdään Suomen edullisin kaupunki asua, elää ja yrittää. Kaikkien kaupungin toimenpiteiden lähtökohtana tulee olla se, että ne eivät nosta tavallisen asukkaan arjen kustannuksia, lisää yrittäjien kustannuksia tai aiheuta kaupungille taloudellisia menoja. Jyväskylän tulee keskittyä siihen, että kaupungissa on hyvä ja edullinen elää, yrityksillä on hyvät toimintaedellytykset ja kaupungin talous pysyy kestävällä pohjalla. Tavoitteiden tulee olla taloudellisesti realistisia ja niiden kustannusvaikutukset tulee tuoda päätöksenteossa esille. Palautuksen tavoitteena onkin valmistella ohjelma uudelleen siten, että taloudellisuus, asukkaiden arjen edullisuus, yrittäjyyden edellytykset ja kaupungin talouden tasapaino ovat keskiössä." Koska oli tehty kannatettu ehdotus asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi, puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyn jatkamisesta on äänestettävä. Hän ehdotti, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, äänestävät EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Äänestyksessä asian käsittelyn jatkamista kannatti 59 valtuutettua ja asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi 4 valtuutettua. Puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli päättänyt jatkaa asian käsittelyä tässä kokouksessa. Keskustelun aikana tehtiin seuraavat muutosehdotukset ja hylkäysehdotus: Jari Colliander ehdotti Anna Nurmen, Janne Luoma-ahon ja Petteri Muotkan kannattamana, että Resurssiviisas Jyväskylä -ohjelman oheismateriaalin sivulla 82 oleva suojelualueita koskeva tavoite muutetaan kuulumaan seuraavasti: "Vuoteen 2030 mennessä Jyväskylän kaupunki on linjannut, miten se omistamillaan maa-alueilla toteuttaa maailmanlaajuisen luonnon monimuotoisuuskehityksen mukaisen 30 prosentin suojeluastetavoitteen. Metsänsuojelullisista toimista päätetään kaupungin metsäohjelman päivittämisen yhteydessä." Janne Luoma-aho ehdotti Petteri Muotkan kannattamana, että Resurssiviisas Jyväskylä -ohjelman sivulla 22 mainittu tavoite 6 (Kylän Kattaus laskee ruokalistan hiilijalanjälkeä) poistetaan kokonaan. Kaisa Garedew ehdotti Tapio Puolimatkan kannattamana, että Resurssiviisas Jyväskylä -ohjelma hylätään kokonaan. Puheenjohtaja ehdotti, että edellä esitetyistä muutosehdotuksista 1 ja 2 äänestetään siten, että äänestettäväksi asetetaan kaupunginhallituksen ehdotus ja kannatetut muutosehdotukset kumpikin erikseen. Viimeisenä äänestetään hylkäysehdotuksesta. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Ensimmäisessä äänestyksessä (muutosehdotus 1) puheenjohtaja ehdotti, että kaupunginhallituksen ehdotuksen kannattajat äänestävät JAA ja Jari Collianderin ehdotuksen kannattajat EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Äänestyksessä kaupunginhallituksen ehdotusta kannatti 34 ja Jari Collianderin ehdotusta 29 valtuutettua. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen ehdotus oli voittanut äänestyksen. Toisessa äänestyksessä (muutosehdotus 2) puheenjohtaja ehdotti, että kaupunginhallituksen ehdotuksen kannattajat äänestävät JAA ja Janne Luoma-ahon ehdotuksen kannattajat EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Äänestyksessä kaupunginhallituksen ehdotusta kannatti 50 ja Janne Luoma-ahon ehdotusta 13 valtuutettua. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen ehdotus oli voittanut äänestyksen. Seuraavaksi asetettiin vastakkain edelliset äänestykset voittanut kaupunginhallituksen ehdotus ja Kaisa Garedewin hylkäysehdotus. Puheenjohtaja ehdotti, että kaupunginhallituksen ehdotuksen kannattajat äänestävät JAA ja Kaisa Garedewin ehdotuksen kannattajat EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Äänestyksessä kaupunginhallituksen ehdotusta kannatti 59 ja Kaisa Garedewin ehdotusta 2 valtuutettua (2 tyhjää). Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen ehdotus tuli kaupunginvaltuuston päätökseksi. Äänestysluettelot liitetään pöytäkirjaan. Kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Eila Tiainen toimi kokouksen puheenjohtajana klo 18.16-​19.47 asian 66 käsittelyn aikana kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mauri Pekkarisen osallistuessa kokoukseen jäsenenä (valtuuston työjärjestys 11 §). Valtuutettu Joonas Könttä poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa kello 18.56. Hänen paikkansa kokouksessa otti varavaltuutettu Mervi Mäntynen. Tämän asian käsittelyn aikana pidettiin kokoustauko kello 19.49-19.53. Valtuutettu Janne Luoma-aho poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen kello 19.59. Hänen paikkansa kokouksessa otti varavaltuutettu Joni Parkkonen.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus, 10.8.2026

Valmistelijat Päivi Pietarinen, ympäristöjohtaja, [poistettu], Veli-Heikki Vänttinen, ympäristöasiantuntija, [poistettu] ja Juho Liimatainen, ympäristöasiantuntija, [poistettu] Johdanto Jyväskylän kaupunki on kaupunginvaltuuston päätöksellä (KV 25.5.2015/71) sitoutunut pitkäjänteisesti resurssiviisauden tavoitteluun. Vuosien 2026–2029 kaupunkistrategiassa poikkileikkaavana teemana on Kestävän arjen kaupunki. Resurssiviisas Jyväskylä –ohjelman päivityksen tavoitteena oli tuottaa aiempaa vaikuttavampi, rajatumpi ja selkeämpi ohjelmakokonaisuus. Ohjelma toteuttaa kaupunkistrategian kestävän arjen teemaa ja ohjaa kaupungin resurssiviisaustyötä, jonka keskiössä on kolme teemaa: ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen, kiertotalouden vauhdittaminen sekä luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen. Päivitetty ohjelma kokoaa yhteen kaupunkikonsernin merkittävämmät resurssiviisaustyötä koskevat tavoitteet ja toimenpiteet vuosille 2026–2029. Ohjelmaa toteuttamalla kaupunki edistää resurssiviisauden teemoja suoraan omassa toiminnassaan sekä luo muille toimijoille paremmat edellytykset toimia resurssiviisaasti. Ohjelma rakentaakin samalla pohjaa sekä asukkaiden kestävälle arjelle että yritysten kestävälle kasvulle Jyväskylässä. Resurssiviisaustyö vahvistaa alueen elinvoimaa sekä edellytyksiä kestävälle hyvinvoinnille nyt ja tulevaisuudessa. Ohjelmarakenne Kaupunkikonsernin tavoitteet vuodelle 2030 kytkeytyvät edellä mainittuihin resurssiviisauden kolmeen teemaan. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää konkreettisia muutoksia toiminnassa. Muutos saadaan aikaan toimenpiteillä, joilla arvioidaan olevan mahdollisimman paljon vaikutusta tavoitteen saavuttamiseen sekä mahdollisimman hyvät edellytykset toteutua vuosien 2026–2029 aikana käytettävissä olevilla resursseilla. Ohjelman sisältö Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen -teemassa painottuvat uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen liittyvät toimet, joilla kaupunki vähentää toiminnastaan syntyviä päästöjä. Liikenteeseen ja yhdyskuntarakenteen kehittämiseen liittyvät tavoitteet taas luovat edellytyksiä asumisen ja liikkumisen päästöjen vähenemiselle. Lisäksi ohjelmaan sisältyy kaupungin hankintoihin ja rakennushankkeisiin liittyviä tavoitteita, jotka koskevat hiilijalanjälkeä pienentävien uusien ratkaisujen ja toimintatapojen etsimistä. Ilmastonmuutokseen sopeutumisen osalta ohjelmakaudella keskitytään erityisesti rankkasateiden ja sateisuuden lisääntymisen aiheuttamiin vaikutuksiin. Kasvavien hulevesimäärien hallintaan kehitetään ratkaisuja sekä maankäytön suunnittelussa että rakennushankkeiden käytännön toteuttamisessa. Kiertotalouden vauhdittaminen -teeman ydinosa-alueita ovat kaupungin maamassojen hallinta, yritysten kiertotaloustoiminnan kehittäminen ja tukeminen sekä olemassa olevan rakennuskannan arvon säilymisen ja korjaamisen edesauttaminen. Asukkaiden kestävää arkea edistetään esimerkiksi kirjastopalveluiden jakamistaloutta vahvistamalla. Lisäksi jatketaan jätehuollon kehittämistä erityisesti kaupungin tarjoamissa vuokra-asuntokohteissa. Luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen -teemassa monimuotoisuutta vaalitaan niin kaupungin viheralueilla, metsissä, soilla kuin vesistöissä. Monimuotoisuuden säilyminen ja vahvistaminen otetaan huomioon alueiden suunnittelusta niiden kunnossapitoon ja hoitoon. Kattavan suojelualueverkoston luominen sekä kunnostus- ja ennallistamistoimenpiteet tukevat kansainvälistä tavoitetta luontokadon pysäyttämiseksi. Lisäksi kaupungin toiminnasta paikallisesti ja globaalisti aiheutuvien luontohaittojen minimointiin kehitetään uusia toimintatapoja. Ohjelman toteutus ja seuranta Ohjelman toimenpiteet toteutetaan meneillään olevan valtuustokauden aikana. Toimenpiteiden aikataulua ja kustannuksia arvioitiin alustavasti ohjelman valmistelun yhteydessä, mutta nämä voivat tarkentua ohjelman toteuttamisen aikana. Ohjelma pidetään ajan tasalla säännöllisellä seurannalla, joka toteutetaan kaupungin toiminnan ja talouden raportoinnin yhteydessä puolivuosittain. Tavoitteiden seurantaan määriteltyjen mittareiden tiedot päivitetään kerran vuodessa tilinpäätöksen yhteydessä. Ohjelman vaikuttavuus ja ajantasaisuus varmistetaan valtuustokauden aikana tarpeenmukaisella sisällön päivittämisellä. Uusien tavoitteiden ja toimenpiteiden lisääminen ohjelmaan on mahdollista tehdä vuosittain osana kaupungin toiminnan ja talouden suunnittelua. Päivitetty sisältö hyväksytään talousarvion käsittelyn yhteydessä. Ohjelman tavoitteet, mittarit ja toimenpiteet ovat nähtävillä Ympäristövahdin verkkosivuilla, johon seurannan tiedot päivittyvät. Ohjelmaluonnoksesta saadut lausunnot Ohjelmaluonnoksesta pyydettiin lausunnot niiltä lautakunnilta, johtokunnilta ja yhtiöiltä, joiden palveluihin ja toimintaan ohjelman tavoitteet ja toimenpiteet liittyvät. Valtaosa annetuista lausunnoista ei edellyttänyt muutoksia ohjelmaluonnokseen. Rakennus- ja ympäristölautakunta sekä kaupunkirakennelautakunta kiinnittivät huomiota luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen -teeman tavoitteeseen kattavan ja kytkeytyneen suojelualueverkoston osalta. Lausuntojen perusteella tavoitteen 2030 kirjausta on muotoiltu vastaamaan valmistelutilannetta sekä täydennetty toimenpiteitä tavoitteen saavuttamiseksi. Kaupunkirakennelautakunta on lausunnossaan todennut, että ohjelmasta puuttuu arvio, kuinka lähelle hiilineutraaliustavoitetta esitetyillä toimenpiteillä osiokohtaisesti päästään. Kaupungin hiilineutraaliustavoite koskee Jyväskylän maantieteellisellä alueella syntyvien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä. Ohjelman toimenpiteiden määrällisiä vaikutuksia tavoitteen saavuttamiseen ei ole arvioitu, koska arvioihin liittyy huomattavia epävarmuuksia. Epävarmuutta aiheuttavat erityisesti toimenpiteet, joissa kaupungin rooli on mahdollistaa asukkaiden ja yritysten päästöjä vähentävää toimintaa. Kaupunkirakennelautakunta on tuonut myös esille, että ohjelmassa kuvattujen selvitysten ja tiekarttojen toimenpiteitä tulee ottaa käyttöön jo ohjelman toimintakaudella. Resurssiviisausohjelman valmistelussa on todettu, että selvitysten tai tiekarttojen laatiminen on tarpeellista tulevia konkreettisia ja vaikuttavia toimenpiteitä varten. Ohjelman vuosittaisen seurannan ja päivityksen kautta varmistetaan, että nämä tulevat toimenpiteet sisällytetään ohjelmaan. Esittelijä Timo Koivisto, kaupunginjohtaja, [poistettu] Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Resurssiviisas Jyväskylä -ohjelman. Päätösehdotus hyväksyttiin siten tarkistettuna, että Resurssiviisas Jyväskylä -ohjelman alkuun "Tiivistelmä"-kohtaan lisätään seuraava teksti: Resurssiviisauden tavoitteita toteutetaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Tavoitteiden toimeenpanossa huomioidaan kaupungin taloudellinen kantokyky, palvelujen järjestämisedellytykset, omaisuuden vastuullinen hoito sekä eri tavoitteiden keskinäinen yhteensovittaminen. Lisäksi kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä ohjelman tavoitteeseen 33 (Kaupunkiluonnon monimuotoisuutta on lisätty kaupungin omistamilla viheralueilla) uuden toimenpiteen (33.3): Kaupunkikeskustan viheralueita lisätään lieventämään ilmastonmuutoksen aiheuttamaa kuumenemista yhteistyössä muiden maanomistajien kanssa. Pöytäkirjan liitteiksi otettiin kaupunginhallituksen päätöksen mukaisiksi päivityt liitteet. Keskustelun aikana tehtiin seuraavat kannatetut muutosehdotukset: Katja Isomöttönen ehdotti Jari Collianderin kannattamana, että ohjelman alkuun lisätään seuraava teksti (kohtaan "Tiivistelmä"): Resurssiviisauden tavoitteita toteutetaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Tavoitteiden toimeenpanossa huomioidaan kaupungin taloudellinen kantokyky, palvelujen järjestämisedellytykset, omaisuuden vastuullinen hoito sekä eri tavoitteiden keskinäinen yhteensovittaminen. Jari Colliander ehdotti Ilse Weijon kannattamana, että Resurssiviisas Jyväskylä -ohjelman oheisliitteen luontokadon pysäyttämistä koskeva tavoite 35 muutetaan muotoon "Metsänsuojelullisista toimista päätetään kaupungin metsäohjelman päivittämisen yhteydessä. Voimassa olevaa metsäohjelmaa ja sen periaatteita noudatetaan siihen asti." Koska oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeavia kannatettuja muutosehdotuksia, puheenjohtaja totesi, että niistä on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että tehdyt muutosehdotukset asetetaan kumpikin erikseen vastakkain äänestettäväksi kaupunginjohtajan ehdotuksen kanssa. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Ensimmäisessä äänestyksessä asetettiin vastakkain äänestettäväksi kaupunginjohtajan ehdotus ja Katja Isomöttösen muutosehdotus. Puheenjohtaja ehdotti, että kaupunginjohtajan ehdotuksen kannattajat äänestävät JAA ja Katja Isomöttösen ehdotuksen kannattajat äänestävät EI. Edelleen puheenjohtaja ehdotti, että äänestys toteutetaan sähköisesti asianhallintajärjestelmässä. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että Katja Isomöttösen muutosehdotus tuli äänin 2-9 (kaksi tyhjää) tältä osin kaupunginhallituksen päätökseksi. Toisessa äänestyksessä asetettiin vastakkain kaupunginjohtajan ehdotus ja Jari Collianderin muutosehdotus. Puheenjohtaja ehdotti, että kaupunginjohtajan ehdotuksen kannattajat äänestävät JAA ja Jari Collianderin ehdotuksen kannattajat äänestävät EI. Edelleen puheenjohtaja ehdotti, että äänestys toteutetaan sähköisesti asianhallintajärjestelmässä. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan ehdotus tuli äänin 8-5 tältä osin kaupunginhallituksen päätökseksi. Päivi Pietarinen oli läsnä kokouksessa asiantuntijana. Hän poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa. Petteri Muotka poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa kello 15.34. Tämän asian käsittelyn aikana pidettiin tauko kello 15.43-15.50. Kj = JAA, Katja Isomöttönen = EI Kyllä 2 kpl 15% Jenni Suutari, Matleena Käppi Ei 9 kpl 69% Jaakko Selin, Katja Isomöttönen, Jukka Hämäläinen, Ilse.K Weijo, Mervi Hovikoski, Jari Blom, Jari Colliander, Saija Meriö, Ari-Pekka Liukkonen Tyhjä 2 kpl 15% Meri.J Lumela, Panu Castren Kyllä 8 kpl 62% Panu Castren, Meri.J Lumela, Jenni Suutari, Matleena Käppi, Jari Blom, Saija Meriö, Jukka Hämäläinen, Mervi Hovikoski Ei 5 kpl 38% Ari-Pekka Liukkonen, Jaakko Selin, Jari Colliander, Ilse.K Weijo, Katja Isomöttönen

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja