Kaupunginhallitus · 27.4.2026
Kaupunkistrategian 2026–2029 mittareiden asettaminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen muilta osin, mutta päätti seuraavaa: Kaupunkistrategian mittareihin tehdään seuraavat muutokset: Kasvatus- ja kulttuurikaupungin kärkeen asetetaan mittari: Jyväskylän sijoitus varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen resurssoinnissa Suomen 10 suurimman kaupungin vertailussa. Kasvatus- ja kulttuurikaupungin mittareista poistetaan toisena oleva koulukiusaamista koskeva kohta, joka siirretään lautakunnan seurattavaksi tavoitteeksi. Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että tulevissa mittariston päivityksissä hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan pidemmän aikavälin vertailua yhden tarkastelujakson sijaan. Pöytäkirjan liitteeksi otettiin kaupunginhallituksen päätöksen mukaiseksi tarkistettu liite.
Äänestykset
Äänestys 1
- Jaa 9
- Ei 4
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Pohjaehdotus = JAA, Suutari (pienalueet) = EI: Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan ehdotus tuli äänin 9-4 tältä osin kaupunginhallituksen päätökseksi.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 0 | 2 | 0 | 0 |
| SDP | 4 | 0 | 0 | 0 |
| VIHR | 0 | 2 | 0 | 0 |
| KESK | 2 | 0 | 0 | 0 |
| KOK | 3 | 0 | 0 | 0 |
Kaikki äänet (13)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Jenni SuutariVAS | Ei |
| Matleena KäppiVAS | Ei |
| Jari BlomSDP | Jaa |
| Jukka HämäläinenSDP | Jaa |
| Mervi HovikoskiSDP | Jaa |
| Saija MeriöSDP | Jaa |
| Ari-Pekka LiukkonenVIHR | Ei |
| Meri.J LumelaVIHR | Ei |
| Ilse.K WeijoKESK | Jaa |
| Jari CollianderKESK | Jaa |
| Jaakko SelinKOK | Jaa |
| Katja IsomöttönenKOK | Jaa |
| Tero KalavainenKOK | Jaa |
Äänestys 2
- Jaa 10
- Ei 3
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Pohjaehdotus = JAA, Colliander (ulkomaalaisten työttömyysaste) = EI: Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan ehdotus tuli äänin 10-3 tältä osin kaupunginhallituksen päätökseksi. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että Meri Lumelan muutosehdotus tuli äänin 3-10 tältä osin kaupunginhallituksen päätökseksi.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 1 | 1 | 0 | 0 |
| SDP | 4 | 0 | 0 | 0 |
| VIHR | 2 | 0 | 0 | 0 |
| KESK | 0 | 2 | 0 | 0 |
| KOK | 3 | 0 | 0 | 0 |
Kaikki äänet (13)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Jenni SuutariVAS | Jaa |
| Matleena KäppiVAS | Ei |
| Jari BlomSDP | Jaa |
| Jukka HämäläinenSDP | Jaa |
| Mervi HovikoskiSDP | Jaa |
| Saija MeriöSDP | Jaa |
| Ari-Pekka LiukkonenVIHR | Jaa |
| Meri.J LumelaVIHR | Jaa |
| Ilse.K WeijoKESK | Ei |
| Jari CollianderKESK | Ei |
| Jaakko SelinKOK | Jaa |
| Katja IsomöttönenKOK | Jaa |
| Tero KalavainenKOK | Jaa |
Äänestys 3
- Jaa 3
- Ei 10
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Pohjaehdotus = JAA, Lumela (resurssointi) = EI
Äänimäärät eivät täsmää lähteen kanssa; tarkistetaan.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 0 | 2 | 0 | 0 |
| SDP | 0 | 4 | 0 | 0 |
| VIHR | 0 | 2 | 0 | 0 |
| KESK | 0 | 2 | 0 | 0 |
| KOK | 3 | 0 | 0 | 0 |
Kaikki äänet (13)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Jenni SuutariVAS | Ei |
| Matleena KäppiVAS | Ei |
| Jari BlomSDP | Ei |
| Jukka HämäläinenSDP | Ei |
| Mervi HovikoskiSDP | Ei |
| Saija MeriöSDP | Ei |
| Ari-Pekka LiukkonenVIHR | Ei |
| Meri.J LumelaVIHR | Ei |
| Ilse.K WeijoKESK | Ei |
| Jari CollianderKESK | Ei |
| Jaakko SelinKOK | Jaa |
| Katja IsomöttönenKOK | Jaa |
| Tero KalavainenKOK | Jaa |
Äänestys 4
- Jaa 4
- Ei 8
- Tyhjä 1
- Poissa 0
Tulos: Pohjaehdotus = JAA, Lumela (koulukiusaaminen lautakunnan seurattavaksi tavoitteeksi) = EI: Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että Meri Lumelan muutosehdotus tuli äänin 4-8 (1 tyhjä) tältä osin kaupunginhallituksen päätökseksi.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 0 | 1 | 1 | 0 |
| SDP | 1 | 3 | 0 | 0 |
| VIHR | 0 | 2 | 0 | 0 |
| KESK | 0 | 2 | 0 | 0 |
| KOK | 3 | 0 | 0 | 0 |
Kaikki äänet (13)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Jenni SuutariVAS | Ei |
| Matleena KäppiVAS | Tyhjä |
| Jari BlomSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) | Jaa |
| Jukka HämäläinenSDP | Ei |
| Mervi HovikoskiSDP | Ei |
| Saija MeriöSDP | Ei |
| Ari-Pekka LiukkonenVIHR | Ei |
| Meri.J LumelaVIHR | Ei |
| Ilse.K WeijoKESK | Ei |
| Jari CollianderKESK | Ei |
| Jaakko SelinKOK | Jaa |
| Katja IsomöttönenKOK | Jaa |
| Tero KalavainenKOK | Jaa |
Äänestys 5
- Jaa 10
- Ei 3
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: Pohjaehdotus = JAA, Käppi (lähiluonnon saavutettavuus) = EI
Äänimäärät eivät täsmää lähteen kanssa; tarkistetaan.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 0 | 2 | 0 | 0 |
| SDP | 4 | 0 | 0 | 0 |
| VIHR | 1 | 1 | 0 | 0 |
| KESK | 2 | 0 | 0 | 0 |
| KOK | 3 | 0 | 0 | 0 |
Kaikki äänet (13)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Jenni SuutariVAS | Ei |
| Matleena KäppiVAS | Ei |
| Jari BlomSDP | Jaa |
| Jukka HämäläinenSDP | Jaa |
| Mervi HovikoskiSDP | Jaa |
| Saija MeriöSDP | Jaa |
| Ari-Pekka LiukkonenVIHR | Jaa |
| Meri.J LumelaVIHR | Ei |
| Ilse.K WeijoKESK | Jaa |
| Jari CollianderKESK | Jaa |
| Jaakko SelinKOK | Jaa |
| Katja IsomöttönenKOK | Jaa |
| Tero KalavainenKOK | Jaa |
Äänestys 6
- Jaa 3
- Ei 9
- Tyhjä 1
- Poissa 0
Tulos: Pohjaehdotus = JAA, Meriö (tulevat mittaristot) = EI: Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että Saija Meriön muutosehdotus tuli äänin 3-9 (1 tyhjä) tältä osin kaupunginhallituksen päätökseksi.
Valtuustoryhmittäin
| Ryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| VAS | 0 | 1 | 1 | 0 |
| SDP | 0 | 4 | 0 | 0 |
| VIHR | 0 | 2 | 0 | 0 |
| KESK | 0 | 2 | 0 | 0 |
| KOK | 3 | 0 | 0 | 0 |
Kaikki äänet (13)
| Jäsen | Ääni |
|---|---|
| Jenni SuutariVAS | Ei |
| Matleena KäppiVAS | Tyhjä |
| Jari BlomSDP | Ei |
| Jukka HämäläinenSDP | Ei |
| Mervi HovikoskiSDP | Ei |
| Saija MeriöSDP | Ei |
| Ari-Pekka LiukkonenVIHR | Ei |
| Meri.J LumelaVIHR | Ei |
| Ilse.K WeijoKESK | Ei |
| Jari CollianderKESK | Ei |
| Jaakko SelinKOK | Jaa |
| Katja IsomöttönenKOK | Jaa |
| Tero KalavainenKOK | Jaa |
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kaupunkistrategian mittareita on hieman tarkennettu koskien mm. nuorten hyvinvointia, kulttuurikaupunkia sekä urheilutapahtumia. Lisäksi on pyritty selkeyttämään sitä, mitkä ohjelmat muodostavat kaupunkistrategian ohjelmatyön rungon. Strategiaa toteuttavissa ohjelmissa asetetaan toiminnalle tarkemmat mittarit teemakohtaisesti. Lisäksi jokaisen ohjelman alussa kerrotaan, miten ohjelmatyöllä edistetään poikkileikkaavia teemoja eli kestävän arjen kaupungin tavoitteita sekä kansainvälisyyttä. Strategiaa toteuttavat ohjelmat hyväksytään kaupungin päätöksenteossa hallintosäännön mukaisesti. Ohjelmatyön valmistelussa on yhdenmukaistettu päätöksenteon tasoja. Yhtä toimialaa tai palvelualuetta koskevat ohjelmat hyväksytään lautakunnassa, kahta tai useampaa toimialaa koskevat ohjelmat tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi. Lakisääteisesti valtuustokäsittelyä edellyttävät ohjelmat sekä laajasti kaupungin kehittämistä strategisella tasolla ohjaavat ohjelmakokonaisuudet viedään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Päätöksenteon tasosta riippumatta, kaikki strategiaa toteuttava ohjelmatyö esitellään aina kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle seminaari- tai iltakouluasioina. Poikkileikkaaville teemoille laaditaan omat ohjelmat, joissa asetetaan mittarit kestävän arjen ja kansainvälisyyden kokonaisuuksille. Kestävä arjen kaupungin keskeisenä ohjelmana toimiva Resurssiviisas Jyväskylä -ohjelma tulee hallituksen käsittelyyn jo kevään aikana. Kansainvälisyysohjelman laadintaan koottu työryhmä käynnistää parhaillaan ohjelmatyötä ja kaupunginhallitukseen kansainväliset linjaukset työnimellä kulkeva ohjelma mittareineen tulee syksyn 2026 aikana. Strategian kärkiä toteuttavat ohjelmat ja niistä päättävä taho: Nuorten kaupunki Hyvinvointiohjelma, kaupunginvaltuusto Kasvun ja oppimisen kehittämisohjelma, sivistyslautakunta Osaamisen ja yrittäjyyden kaupunki Jyväskylän malli, kaupunginvaltuusto Työpaikka-alueiden maankäytön toteutusohjelma, kaupunginvaltuusto Liikuntapääkaupunki Liikkumisohjelma, kaupunginhallitus Liikuntaolosuhteiden kehittämisohjelma, kulttuuri- ja liikuntalautakunta Kasvatus- ja kulttuurikaupunki Kasvun ja oppimisen kehittämisohjelma, sivistyslautakunta Kulttuurin kasvuohjelma, kulttuuri- ja liikuntalautakunta Poikkileikkaavat teemat: Kestävän arjen kaupunki: Resurssiviisas Jyväskylä, kaupunginhallitus Maankäytön, asumisen ja liikenteen toteuttamisohjelma KymppiR, kaupunginvaltuusto Kansainvälinen kaupunki Kansainvälisen toiminnan linjaukset (työnimi), kaupunginhallitus Näin me sen teemme: Henkilöstötyön linjaukset, kaupunginhallitus Jyväskylän kaupungin digiohjelma (työnimi), kaupunginhallitus Ohjelmatyö voi strategiakauden aikana täydentyä toimintaympäristön muutosten tai toiminnan uusien painopisteiden mukaisesti. Uuden strategiaa toteuttavan ohjelmatyön käynnistämisestä linjaa aina kaupungin johtoryhmä, joka varmistaa samalla, että ohjelma tuodaan päätöksentekoon hallintosäännön määräysten mukaisesti.
Ehdotus
Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunkistrategian mittarit liitteen mukaisena.
Kokouskäsittely
Keskustelun aikana tehtiin seuraavat muutosehdotukset: Jenni Suutari esitti Matleena Käpin kannattamana, että kasvatus- ja kulttuurikaupungin mittari: Pienalueiden välinen erilaisuus ei kasva erilaisuusindeksien perusteella, muutetaan muotoon: Pienalueiden välinen erilaisuus vähenee. Jari Colliander esitti Ilse Weijon kannattamana, että osaamisen ja yrittäjyyden mittari - Ulkomaalaisten työllisyysaste on vähintään 50 % - muutetaan muotoon: Ulkomaalaisten työllisyysaste on vähintään 50 % ja Jyväskylässä työttömien työhakijoiden työttömyysaste lähestyy voimakkaasti 10 prosenttia. Meri Lumela esitti Ilse Weijon, Ari-Pekka Liukkosen ja Matleena Käpin kannattamana, että kasvatus- ja kulttuurikaupungin kärkeen asetetaan mittari: Jyväskylän sijoitus varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen resurssoinnissa Suomen 10 suurimman kaupungin vertailussa. Meri Lumela esitti Ari-Pekka Liukkosen ja Jenni Suutarin kannattamana, että kasvatus- ja kulttuurikaupungin mittareista poistetaan toisena oleva koulukiusaamista koskeva kohta, joka siirretään lautakunnan seurattavaksi tavoitteeksi. Matleena Käppi esitti Jenni Suutarin kannattamana Liikuntapääkaupunki-kärkeen seuraavaa lisäystä: Lähiluonnon saavutettavuus paranee. Niiden asukkaiden osuus kaikista kaupungin asukkaista, jotka asuvat alle 300 metrin päässä vähintään 2,0 hehtaarin kokoisesta viheralueesta. Saija Meriö esitti Jari Blomin, Ilse Weijon ja Ari-Pekka Liukkosen kannattamana, että mittareita koskien lisätään huomio: Tulevissa mittariston päivityksissä hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan pidemmän aikavälin vertailua yhden tarkastelujakson sijaan. Koska oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeavia kannatettuja muutosehdotuksia, puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että tehdyt muutosehdotukset asetetaan kukin erikseen vastakkain äänestettäväksi kaupunginjohtajan ehdotuksen kanssa. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Puheenjohtaja ehdotti, että 1. muutosehdotuksen osalta kaupunginjohtajan ehdotuksen kannattajat äänestävät JAA ja Jenni Suutarin ehdotuksen kannattajat äänestävät EI. Edelleen puheenjohtaja ehdotti, että äänestys toteutetaan sähköisesti asianhallintajärjestelmässä. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan ehdotus tuli äänin 9-4 tältä osin kaupunginhallituksen päätökseksi. Puheenjohtaja ehdotti, että 2. muutosehdotuksen osalta kaupunginjohtajan ehdotuksen kannattajat äänestävät JAA ja Jari Collianderin ehdotuksen kannattajat äänestävät EI. Edelleen puheenjohtaja ehdotti, että äänestys toteutetaan sähköisesti asianhallintajärjestelmässä. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan ehdotus tuli äänin 10-3 tältä osin kaupunginhallituksen päätökseksi. Puheenjohtaja ehdotti, että 3. muutosehdotuksen osalta kaupunginjohtajan ehdotuksen kannattajat äänestävät JAA ja Meri Lumelan ehdotuksen kannattajat äänestävät EI. Edelleen puheenjohtaja ehdotti, että äänestys toteutetaan sähköisesti asianhallintajärjestelmässä. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että Meri Lumelan muutosehdotus tuli äänin 3-10 tältä osin kaupunginhallituksen päätökseksi. Puheenjohtaja ehdotti, että 4. muutosehdotuksen osalta kaupunginjohtajan ehdotuksen kannattajat äänestävät JAA ja Meri Lumelan ehdotuksen kannattajat äänestävät EI. Edelleen puheenjohtaja ehdotti, että äänestys toteutetaan sähköisesti asianhallintajärjestelmässä. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että Meri Lumelan muutosehdotus tuli äänin 4-8 (yksi tyhjä) tältä osin kaupunginhallituksen päätökseksi. Puheenjohtaja ehdotti, että 5. muutosehdotuksen osalta kaupunginjohtajan ehdotuksen kannattajat äänestävät JAA ja Matleena Käpin ehdotuksen kannattajat äänestävät EI. Edelleen puheenjohtaja ehdotti, että äänestys toteutetaan sähköisesti asianhallintajärjestelmässä. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että kaupunginjohtajan ehdotus tuli äänin 10-3 tältä osin kaupunginhallituksen päätökseksi. Puheenjohtaja ehdotti, että 6. muutosehdotuksen osalta kaupunginjohtajan ehdotuksen kannattajat äänestävät JAA ja Saija Meriön ehdotuksen kannattajat äänestävät EI. Edelleen puheenjohtaja ehdotti, että äänestys toteutetaan sähköisesti asianhallintajärjestelmässä. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että Saija Meriön muutosehdotus tuli äänin 3-9 (yksi tyhjä) tältä osin kaupunginhallituksen päätökseksi. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mauri Pekkarinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus, 7.4.2026
Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi 26.1.2026/3 kaupunkistrategian vuosille 2026–2029. Jyväskylä haluaa jatkossakin olla kasvava, kansainvälinen sivistyskaupunki. Työtä tehdään neljän kärjen sekä kahden läpileikkaavan teeman kautta. Kärkien teemat ovat entuudestaan tutut liikuntapääkaupunki ja koulutus- ja kulttuurikaupunki. Kaksi muuta kärkeä ovat osaamisen ja yrittäjyyden kaupunki sekä nuorten kaupunki. Läpileikkaavia teemoja on kaksi, kestävyys ja kansainvälisyys. Lisäksi strategiassa on kuvattu kaupungin arvot ja se, miten tavoitteisiin tullaan pääsemään. Kaupunkistrategiassa kaupunginvaltuusto päätti, että strategian kärkien toteutumisen arvioimiseksi kaupunginhallitus asettaa vaikuttavuusmittarit sekä toiminnallisia mittareita, joiden avulla strategiassa asetettujen tavoitteiden toteutumista seurataan. Strategian toimeenpanoa raportoidaan vuosittain valtuustolle tilinpäätöksen yhteydessä. Laajempi strategian seuranta tehdään valtuustokauden puolivälissä sekä valtuustokauden lopulla. Kaupunkistrategialle on valmisteltu poikkihallinnollisesti liitteen mukainen ehdotus mittareista. Mittareiden valinnassa on pyritty tunnistamaan erityisesti sellaisia mittareita, joiden muutoksiin kaupungin toiminnalla voidaan vaikuttaa. Lisäksi esimerkiksi työllisyyteen ja elinvoimaan liittyen on tunnistettu myös vaikuttavuusmittareita. Mittareiden valinnassa on huomioitu mittaritietojen luotettavuus sekä mahdollinen tiedonsaannin toistuvuus valtuustokauden aikana. Mittareiden tavoitetasot on pyritty asettamaan riittävän kunnianhimoisiksi mutta kuitenkin suhteutettuna käytössä oleviin resursseihin. Tavoitetasot koskevat koko strategiakautta. Osana strategiatyötä on myös tunnistettu erilaisia strategiaa toteuttavat ohjelmia, jotka sisältävät osaltaan taktisen ja operatiivisen tason mittareita kaupungin toiminnasta ja strategian toimeenpanosta. Ohjelmia laaditaan tarvelähtöisesti, ja ne tuodaan kaupungin hallintosäännön määräysten tai lainsäädännön edellytysten mukaan päätöksentekoon esimerkiksi lautakuntiin, kaupunginhallitukseen tai kaupunginvaltuustoon. Strategiaa toteuttavia ohjelmia ovat muun muassa Resurssiviisas Jyväskylä -ohjelma, Hyvinvointiohjelma, Kasvun ja oppimisen kehittämisohjelma sekä Liikkumisohjelma. Poikkileikkaavien teemojen vaikuttavuutta vahvistetaan niille laadittavilla toimeenpanevilla ohjelmilla ja niissä asetettavilla mittareilla. Esittelijä Timo Koivisto, kaupunginjohtaja, [poistettu] Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunkistrategian mittarit liitteen mukaisena. Asia päätettiin palauttaa uudelleen valmisteluun. Keskustelun aikana Meri Lumela ehdotti mm. Matleena Käpin ja Ari-Pekka Liukkosen kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Koska oli tehty asian palauttamista koskeva kannatettu ehdotus, puheenjohtaja totesi, että siitä on äänestettävä. Hän esitti, että ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, äänestävät EI. Edelleen puheenjohtaja ehdotti, että äänestys toteutetaan sähköisesti asianhallintajärjestelmässä. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että äänin 4-9 asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Kehittämispäällikkö Iiris Asunmaa oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana ja poistui kokouksesta ennen asian päätöksentekoa. keskustelu jatkuu=jaa ja palautus valmisteluun=ei Kyllä 4 kpl 31% Juha Suonperä, Katja Isomöttönen, Tero Kalavainen, Mervi Hovikoski Ei 9 kpl 69% Jenni Suutari, Matleena Käppi, Meri.J Lumela, Jukka Hämäläinen, Ari-Pekka Liukkonen, Saija Meriö, Jari Colliander, Ilse.K Weijo, Jari Blom