Kaupunginhallitus · 23.3.2026
Eteläväylä 17 -asemakaavan muutos sekä tonttijaon hyväksyminen asemakaavan yhteydessä
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kaavaehdotuksesta saatu palaute Asemakaavan muutosehdotus oli nähtävänä 23.1.–23.2.2026 välisen ajan. Kaavaehdotuksesta annettiin nähtävänäolon aikana 2 lausuntoa, muistutuksia ei jätetty. Lausunnoissaan Keski-Suomen elinvoimakeskus sekä Lupa- ja valvontavirasto ilmoittivat, ettei kaavan muutosehdotuksesta ollut lausuttavaa. Asemakaavan muutosehdotukseen ei lausuntojen johdosta tarvinnut tehdä muutoksia. Asemakaavan muutos on vaikutuksiltaan merkittävä ja sen hyväksyy kaupunginvaltuusto (hallintosääntö 8 §). Asemakaavan yhteydessä hyväksytään sitova tonttijako. Asemakaavasta ei laadita maankäyttösopimusta. Kaavaan liittyvää aineistoa on nähtävillä kaavoituksen verkkosivuilla.
Ehdotus
Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto hyväksyy asemakaavan muutosehdotuksen sekä siihen liittyvän sitovan tonttijaon asemakaavan yhteydessä.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunkirakennelautakunta, 13.1.2026
Kaavaluonnoksesta saatu palaute Asemakaavan muutosluonnos oli nähtävänä 22.9.–23.10.2023 välisen ajan. Nähtävänäolosta tiedotettiin sanomalehti Keskisuomalaisessa sekä osallisille lähetetyillä kirjeillä. Kaavaluonnoksesta annettiin nähtävänäolon aikana 5 lausuntoa. Lausunnon antoivat Keski-Suomen ELY-keskus, Keski-Suomen museo, Telia Finland Oy, ALVA-yhtiöt Oy/ vesi ja ALVA Sähköverkko Oy. Lausunnoissa käsiteltiin seuraavia asioita: Asemakaavaan tulee lisätä vesihuoltolinjan molemmille puolille 5 metriä leveä suoja-alue Kaava-alueella sijaitsevien kaapeleiden mahdollisista siirtämisistä tulee olla yhteydessä niiden omistajiin. Mahdollisista siirtämiskuluista vastaa aiheuttaja. Uuden rakentamisen myötä lisääntyvät liikennemäärät tulee arvioida ja tutkia vaikutukset Eteläväylän liikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen sekä esittää liittymän mahdolliset parannustarpeet Luonnosvaiheen palautteesta ja vastineista niihin on koottu erillinen yhteenveto, joka on asian liitteenä. Asemakaavan muutosehdotus Asemakaavan muutosehdotus on kaavaratkaisultaan kaavaluonnoksen mukainen. Saadun palautteen ja tarkentuneen suunnittelun perusteella asemakaavan muutosehdotukseen on tehty seuraavia muutoksia luonnosvaiheen jälkeen: Uuden KLH-1-tontin rakennusoikeudeksi on tarkennettu 6000 kerrosalaneliömetriä. Liikerakennuksen laajennus on suunniteltu jatkeena nykyiseen rakennusmassaan ja se on kaavaehdotuksessa osoitettu ohjeellisena Liikerakennusten korttelialueen ohjeellisia pihajärjestelyjä on tarkennettu Kaavan liikennevaikutusten arviointia on täydennetty ELYn lausunnon perusteella ja lisätty liikenteen toimivuus- ja tilavaraustarkastelu osaksi kaavan liiteaineistoa Eteläväylän kasvavan liikennemäärien ja parantuneen turvallisuuden mahdollistamiseksi. Samalla liittymän parannustarve on arvioitu ja päädytty yhdessä tontinomistajan kanssa Eteläväylälle tulevaan uuteen kiertoliittymään. Kaava-alueen eteläreunaan on osoitettu 5 metriä leveä vesihuoltolinjan suoja-alue. Kiertoliittymän toteuttamisesta laaditaan sopimukset Keski-Suomen ELY-keskuksen, kaupungin ja tontinomistajan kesken. Liittymän toteutus tehdään tontinomistajan kustannuksella. Asemakaavan muutos on vaikutuksiltaan merkittävä ja sen hyväksyy kaupunginvaltuusto (hallintosääntö 8 §). Asemakaavan yhteydessä hyväksytään sitova tonttijako. Kaavaan liittyvää aineistoa on nähtävillä kaavoituksen verkkosivuilla osoitteessa: https://www.jyvaskyla.fi/kaavoitus/vireilla/etelavayla-17 Esittelijä Hannu Kantonen, toimialajohtaja, [poistettu] Kaupunkirakennelautakunta päättää asettaa asemakaavan muutosehdotuksen sekä siihen liittyvän sitovan tonttijaon alueidenkäyttölain 65 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n säännösten mukaisesti julkisesti nähtäville pyytää asemakaavan muutosehdotuksesta tarvittavat viranomaislausunnot päättää, että mikäli muistutuksia ei jätetä, eivätkä asemakaavan muutosehdotukseen tehdyt muutokset edellytä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 32 §:n mukaista uudelleen nähtäville asettamista, esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että asemakaavan muutosehdotus sekä siihen liittyvä sitova tonttijako hyväksytään Päätösehdotus hyväksyttiin.
Liitteet
- Kaavan aiemmat käsittelyt, Eteläväylä 17 (luonnosvaihe, karltk 12.9.2023).pdf
- Kaavakartta, Eteläväylä 17 (hyväksymisvaihe, kh 23.3.2026).pdf
- Kaavaselostus liitteineen, Eteläväylä 17 (hyväksymisvaihe, kh 23.3.2026).pdf
- Lausunnot, Eteläväylä 17 (ehdotusvaihe).pdf
- Liikenteen toimivuus- ja tilavaraustarkastelut, Eteläväylä 17.pdf