Kaupunginhallitus · 2.3.2026
Päiväkoti Onnimannin lakkauttaminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Ehdotus
Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää lakkauttaa päiväkoti Onnimannin ja että tiloista luovutaan 1.8.2026. ----------------- Kokouksessa edellä esitetyn päätösehdotuksen teki kaupunginjohtaja Timo Koivisto.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Sivistyslautakunta, 18.2.2026
Onnimannin päiväkoti sijaitsee Salmirannassa, osoitteessa Salmirannantie 3. Onnimannin päiväkodin toiminnan lakkauttaminen on ollut esillä vuoden 2022 palveluverkkosuunnitelmasta lähtien. Toimintaa on jatkettu toimintakausi kerrallaan. Viimeiset kaksi vuotta Onnimanni on toiminut määräaikaisena esiopetustilana Kuokkalan ja Väinölän alueen esioppilaille. Esiopetusryhmiä Onnimannissa on 3, lapsia 56 ja työntekijöitä 13. Kiinteistön tilanne ja lakkauttamisen aikataulu Onnimannin kiinteistö on tullut elinkaarensa päähän ja siitä luovutaan suunnitellusti 1.8.2026 alkaen. Päiväkodin toiminta lakkaa 31.5.2026. Päiväkodin käytössä ollut piha-alue otetaan kaavamuutoksen myötä muuhun tarkoitukseen. Esiopetusjärjestelyt jatkossa Esioppilaat ohjataan jatkossa koulupolkunsa mukaiseen esiopetuspaikkaan joko Kuokkalan alueen päiväkoteihin tai Jyskän koululle valmistuviin esiopetustiloihin. Huoltajien ja henkilöstön tiedottaminen Alueen huoltajia on tiedotettu tulevista esiopetusjärjestelyistä. Onnimannin määräaikainen toiminta esiopetustilana on ollut alusta alkaen tiedossa niin huoltajilla kuin henkilöstölläkin. Vakituisen henkilöstön sijoittuminen Onnimanniin on ollut määräaikainen työnkiertoratkaisu, joten kaikki voivat palata omiin yksikköihinsä. Toimivalta Hallintosäännön 8 §:n mukaan palveluverkkomääritelmän mukaisten toimipisteiden perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää kaupunginvaltuusto. Sivistyksen toimialalla palveluverkolla tarkoitetaan kouluverkkoa, päiväkotiverkkoa ja kirjastoverkkoa. Esittelijä Eino Leisimo, toimialajohtaja, [poistettu] Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että päiväkoti Onnimannin toiminta lakkaa ja tiloista luovutaan 1.8.2026. Päätösehdotus hyväksyttiin.