Kaupunginhallitus · 1.12.2025
Jyväskylän yliopiston omistamien Jyväskylän Yritystehdas Oy:n osakkeiden ostaminen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Jyväskylän Yritystehdas Oy:n omistajia ovat Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy ja Jyväskylän yliopisto tasaosuuksin. Yritystehdas kuuluu kaupungin suoran ja välillisen omistuksen myötä Jyväskylän kaupunkikonserniin. Jyväskylän kaupunki on loppuvuoden 2025 käynyt neuvotteluita muiden osakkaiden kanssa yhtiön strategiaan ja omistuspohjaan liittyvistä muutostarpeista. Yritystehtaan toiminnan painopiste on jatkossa entistä selkeämmin yrityshautomopalvelujen tuottaminen, kun taas korkeakoulut alkavat tuottaa itse yrittäjyysvalmennuspalveluita. Hautomopalvelujen kehittämiseksi on suunniteltu uutta toimintamallia, joka entistä paremmin tukisi yritysten kansainvälistä kasvua ja tutkimuslähtöisten liikeideoiden nopeampaa kaupallistamista. Yritystehtaan toimintamallin uudistaminen tukee myös omalta osaltaan työllisyyden ja yrittäjyyden Jyväskylän mallin rakentumista. Yhtiön omistusosuudet on tarkoitus muuttaa vastaamaan uudistettavaa toimintamallia ja strategiaa. Osakekaupat toteutetaan siten, että kaupunki ostaa 70 osaketta Jyväskylän yliopistolta ja 70 osaketta Jyväskylän ammattikorkeakoululta. Näin ollen omistusjakauma muodostuisi siten, että yhtiön omistajia olisivat jatkossa Jyväskylän kaupunki 80 %:in omistusosuudella, Jyväskylän yliopisto 10 %:in omistusosuudella sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulu 10 %:in omistusosuudella. Osakekaupat toteutetaan osakkeiden nimellisarvolla, eli kauppahinta on 100,00 euroa osakkeelta. Kaupunginhallitus käsittelee erikseen osakekaupat (osakkeiden ostaminen Jamkilta ja yliopistolta) sekä Yritystehtaan osakassopimuksen muuttamisen. Hallintosäännön 68 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää osakkeiden ostosta, kun osakkeiden kauppahinta on alle 3 miljoonaa euroa.
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää, että kaupunki ostaa Jyväskylän yliopiston omistamat 70 kpl Jyväskylän Yritystehdas Oy:n osaketta liitteenä olevan kauppakirjan mukaisin ehdoin. Kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan kauppakirjan ja tekemään siihen tarpeelliset, teknisluonteiset muutokset ja täydennykset.
Kokouskäsittely
Kaupunginjohtaja Koiviston poissa ollessa edellä esitetyn päätösehdotuksen teki kokouksessa kansliapäällikkö Heli Leinonkoski.