Kaupunginhallitus · 22.4.2025

Päätös perinnön luovuttamista koskevassa asiassa

  • Diaarinumero: JyväskyläDno-2024-254
  • Esittelijä: Timo Koivisto, kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kaupunginhallitus on 9.9.2024/191 päättänyt, että Valtiokonttorilta haettava omaisuus kuolinpesästä sekä omaisuuden realisoinnista saatavat tulot kohdennetaan konsernihallinnon toimialle ja osoitetaan ruoka-aputoimintaan. Valtiokonttori on 4.4.2025 tekemällään päätöksellä päättänyt pysyttää kuolinpesän rahavaroista valtiolla 90 000 euroa perustuen Valtiokonttorin harkintavaltaan ja vakiintuneeseen ratkaisukäytäntöön. Kuolinpesän muu omaisuus luovutetaan Jyväskylän kaupungille seuraavilla ehdoilla: Kaupunki vastaa pesän veloista ja maksuista. Kaupunki käyttää omaisuuden ruoka-aputoimintaan. Jos ilmaantuu perimään oikeutettu sukulainen tai testamentin saaja, kaupunki luovuttaa omaisuuden tälle. Kaupungilla on oikeus hakea päätökseen muutosta valittamalla siitä Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on lainvastainen. Koska asiassa ei ole ilmennyt syitä muutoksenhaulle, esitetään, että Valtiokonttorin päätökseen ei haeta muutosta.

Ehdotus

Kaupunginhallitus päättää, ettei se hae muutosta kyseessä olevaan Valtiokonttorin 4.4.2025 tekemään päätökseen.

Alkuperäinen asiakirja