Kaupunginhallitus · 10.3.2025

Eron myöntäminen Vesa Lehtelälle (KD) keskusvaalilautakunnan 5. varajäsenen tehtävästä

  • Diaarinumero: JyväskyläDno-2025-1129
  • Esittelijä: Timo Koivisto, kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Vesa Lehtelä (KD) on pyytänyt 5.3.2025 saapuneella eroanomuksella eroa keskusvaalilautakunnan 5. varajäsenen tehtävästä henkilökohtaisten syiden vuoksi. Vaalilain 13 §:ssä säädetään seuraavaa: ”Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.” Keskusvaalilautakunnan kokoonpano on seuraava: Jäsenet Kaija Haapsalo (SDP), puheenjohtaja Pipsa Wilhelms (Kok.), varapuheenjohtaja Timo Hautala (Vihr.) Ahti El Massri (Kesk.) Jari Rouhiainen (PS) Varajäsenet sijaantulojärjestyksessä: 1. Aila Kruus (SDP) 2. Marja Mustikkamaa (Kok.) 3. Veijo Lindberg (Vihr.) 4. Hannu Hokkanen (Vas.) 5. Vesa Lehtelä (KD)

Ehdotus

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto myöntää Vesa Lehtelälle eron keskusvaalilautakunnan 5. varajäsenen tehtävästä ja valitsee keskusvaalilautakuntaan uuden 5. varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Alkuperäinen asiakirja