Kaupunginhallitus · 13.1.2025

Kuolinpesän omaisuuden kohdentaminen

  • Diaarinumero: JyväskyläDno-2025-83
  • Esittelijä: Timo Koivisto, kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Kaupunginjohtaja Koiviston muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Valtiokonttori on ilmoittanut kaupungille mahdollisuudesta hakea kuolinpesän omaisuutta. Omaisuus on perintökaaren 5 luvun mukaisesti tullut valtiolle, koska vainajalta ei jäänyt perimään oikeutettuja sukulaisia. Hakemus on tehtävä Valtiokonttorille. Perintökaaren 5 luvun 2 §:n mukaan valtiokonttori voi päättää, jos se havaitaan olosuhteisiin katsoen kohtuulliseksi, että valtion saama omaisuus luovutetaan kokonaan tai osittain perittävän läheiselle. Omaisuus voidaan luovuttaa myös sille kunnalle, jossa perittävä oli viimeksi asunut. Kiinteä omaisuus voidaan lisäksi luovuttaa sille kunnalle, jossa omaisuus sijaitsee. Omaisuutta ei voida luovuttaa 1 momentissa säädetyin tavoin, jos sen pysyttämiseen valtion omistuksessa tai sen käyttämiseen muulla tavoin on erityistä syytä. Tämä ei kuitenkaan estä omaisuuden luovuttamista perittävän läheiselle, jos voidaan perustellusti otaksua, että luovutus vastaisi perittävän viimeistä tahtoa. Jos omaisuutta ei pysytetä valtiolla eikä sitä luovuteta perinnönjättäjän läheiselle, omaisuus luovutetaan Valtiokonttorin linjauksen mukaan hakemuksesta perinnönjättäjän kotikunnalle. Jos kuolinpesässä on huomattava määrä rahavaroja, osa niistä pysytetään valtiolla. Kuolinpesään kuuluva kiinteä omaisuus luovutetaan hakemuksesta kiinteistön sijaintikunnalle. Kunnan tulee ilmoittaa jokin hyvinvointiin, terveyteen, koulutukseen, kasvatukseen tai kulttuuri-, nuoriso-, kirjasto- tai liikuntapalveluihin liittyvä käyttötarkoitus haettavalle omaisuudelle. Valtiokonttori luovuttaa omaisuuden tähän tarkoitukseen. Kuolinpesää koskevat tiedot ja kuolinpesän omaisuus käyvät ilmi liitteenä olevasta perukirjasta. Hallintosäännön 71 §:n nojalla asiasta päättää kaupunginhallitus. Omaisuus esitetään kohdennettavaksi konsernihallinnon, sivistyspalveluiden ja kaupunkirakennepalveluiden toimialoille seuraaviin käyttötarkoituksiin: - alueellisen nuorisotyön kehittäminen (sivistyspalvelut) - kuntalaisten osallisuuden edistämiseen avaamalla kaupungin tiloja kuntalaisten käytettäväksi (konsernihallinto) - kaupunginarkistossa säilytettävän kulttuurihistoriallisen arvon omaavan analogisen asiakirja-aineiston digitoimiseen ja yksittäisten huonokuntoisten asiakirjojen konservointiin 1800-luvun puolivälistä alkaen (konsernihallinto) - asukkaiden osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen, erityisesti asuinalueiden eriytymiskehityksen haasteisiin vastaamiseen (kaupunkirakennepalvelut ja konsernihallinto).

Ehdotus

Kaupunginhallitus päättää, että Valtiokonttorilta haettava omaisuus liitteen mukaisesta kuolinpesästä sekä omaisuuden realisoinnista saatavat tulot kohdennetaan konsernihallinnon, sivistyspalveluiden ja kaupunkirakennepalveluiden toimialoille ja osoitetaan esittelytekstissä kuvatulla tavalla alueellisen nuorisotyön kehittäminen, kuntalaisten osallisuuden edistämiseen avaamalla kaupungin tiloja kuntalaisten käytettäväksi, kaupunginarkistossa säilytettävän kulttuurihistoriallisen arvon omaavan analogisen asiakirja-aineiston digitoimiseen ja yksittäisten huonokuntoisten asiakirjojen konservointiin 1800-luvun puolivälistä alkaen sekä asukkaiden osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen, erityisesti asuinalueiden eriytymiskehityksen haasteisiin vastaamiseen. Kansliapäällikkö valtuutetaan vastaanottamaan kyseinen perintö, perustamaan tasetili perinnön maksatuksen toteuttamiseksi perinnön luovuttamista koskevan päätöksen saatua lainvoiman. Kansliapäällikkö valtuutetaan huolehtimaan perintösaannon käyttämisestä ja kohdentamisesta tässä päätöksessä mainittuun toimintaan. Tämä valtuutus raukeaa, mikäli perintöä ei luovuteta kaupungille sen hakemuksen mukaisesti. Kaupunginjohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan Valtiokonttorille tehtävä hakemus kaupungin puolesta.

Kokouskäsittely

Kaupunginjohtaja Koivisto muutti päätösehdotuksensa seuraavaksi: Kaupunginhallitus päättää, että Valtiokonttorilta haettava omaisuus liitteen mukaisesta kuolinpesästä sekä omaisuuden realisoinnista saatavat tulot kohdennetaan konsernihallinnon, sivistyspalveluiden ja kaupunkirakennepalveluiden toimialoille ja osoitetaan esittelytekstissä kuvatulla tavalla alueellisen nuorisotyön kehittäminen, kuntalaisten osallisuuden edistämiseen avaamalla kaupungin tiloja kuntalaisten käytettäväksi sekä lisäämällä omatoimikirjastojen määrää, kaupunginarkistossa säilytettävän kulttuurihistoriallisen arvon omaavan analogisen asiakirja-aineiston digitoimiseen ja yksittäisten huonokuntoisten asiakirjojen konservointiin 1800-luvun puolivälistä alkaen sekä asukkaiden osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen, erityisesti asuinalueiden eriytymiskehityksen haasteisiin vastaamiseen. Kansliapäällikkö valtuutetaan vastaanottamaan kyseinen perintö, perustamaan tasetili perinnön maksatuksen toteuttamiseksi perinnön luovuttamista koskevan päätöksen saatua lainvoiman. Kansliapäällikkö valtuutetaan huolehtimaan perintösaannon käyttämisestä ja kohdentamisesta tässä päätöksessä mainittuun toimintaan. Tämä valtuutus raukeaa, mikäli perintöä ei luovuteta kaupungille sen hakemuksen mukaisesti. Kaupunginjohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan Valtiokonttorille tehtävä hakemus kaupungin puolesta.

Alkuperäinen asiakirja