Kaupunginvaltuusto · 28.9.2026
Valtuutettu Maija Kuivalaisen ym. valtuustoaloite nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämistoimien koonnista ja työllisyysaiheisen työpajan järjestämisestä valtuutetuille
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Lähetettiin kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. KH 21.09.2026 § 307 Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 22.6.2026 lähettää valtuustoaloitteen konsernipalveluihin ja työllisyyspalveluihin valmisteltavaksi. Aloitteessa kerrotaan, että Joensuu-Vetoinen Pohjois-Karjalan työllisyysalue aloitti toimintansa 2025. Aloitteessa esitettyjen Itä-Suomen elinvoimakeskuksen lukujen mukaan työttömien määrä on lisääntynyt vuoden takaiseen verrattuna. Aloitteessa viitataan Joensuun tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 2025, jossa on todettu, että on huolestuttavaa, että työttömien määrä jatkaa kasvuaan ja tarvitaan enemmän innovatiivisia ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi. Aloitteessa todetaan, että työllisyyshankkeiden erilaisista painotuksista johtuen, olisi hyödyllistä koostaa nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllisyyshankkeiden ja kokeilujen kokonaisuus, joka voitaisiin esittää valtuustolle esimerkiksi 25.toukokuuta valtuustossa esiinnostetussa ideassa valtuutettujen työpajassa työllisyystilanteen parantamiseen liityen. Valtuustoaloitteessa esitetään, että Joensuun kaupungin, Pohjois-Karjalan työllisyysalueen ja yhteistyökumppaneiden nuorille ja pitkäaikaistyöttömille suunnatut työllistämistoimet sekä suunnitteilla olevat uudet toimenpiteet kootaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja esitellään valtuustolle kokonaiskuvan muodostamiseksi sekä jatkokehittämisen tueksi. Aloitteessa viitataan myös valtuutettujen työpajan järjestämiseen työllisyystilanteen parantamiseksi ja valtuutettujen osaamisen hyödyntämiseksi entistä vahvemmin kaupungin kehittämistyössä. Vastaus valtuustoaloitteeseen: Pohjois-Karjalan työllisyysalue aloitti toimintansa 1.1.2025 osana työvoimapalvelujen uudistusta. Työllisyysalueen tehtävänä on järjestää lakisääteiset työvoimapalvelut ja koordinoida maakunnallista työllisyyden ekosysteemiä yhteistyössä kuntien, koulutusorganisaatioiden, työnantajien, hyvinvointialueen, järjestöjen ja muiden kumppaneiden kanssa. Kuntien muodostaman Pohjois-Karjalan työllisyysalueen lisäksi kukin kunta tuottaa omia, työllisyysalueen palveluja täydentäviä työllisyyttä edistäviä palveluja. Joensuun kaupunki tarjoaa nuorille työttömille työnhakijoille yksilöllistä työhönvalmennusta, työkykykoordinaattorin tukea työkyvyn haasteisiin sekä uraohjausta ja maahan muuttaneille tarjotaan omankielistä työnhakuvalmiuksia ja työelämäyhteyksiä vahvistavaa ryhmämuotoista työhönvalmennusta. Ohjaamo Joensuussa tajotaan monialaisia nuorten työllistymistä tukevia palveluja. Valtakunnallinen työllisyystilanne on viime aikoina ollut haastava, ja erityisesti nuorten sekä pitkäaikaistyöttömien määrän kasvu on herättänyt aiheellista huolta myös Joensuussa. Nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistymisen tukemiseksi Joensuun kaupungissa, Pohjois-Karjalan työllisyysalueella ja yhteistyöverkostoissa toteutetaan useita erilaisia palveluja, hankkeita ja kokeiluja. Toimenpiteisiin sisältyy muun muassa työnhaun ja urasuunnittelun tukea, osaamisen kehittämistä, koulutukseen ohjaamista, työnantajayhteistyötä, työllistämisen tukimuotoja sekä työ- ja toimintakykyä vahvistavia palveluja. Lisäksi erilaisilla kehittämishankkeilla ja pilotoinneilla haetaan uusia ratkaisuja erityisesti nuorten työmarkkinoille kiinnittymisen, maahanmuuttaneiden työllistymisen sekä pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisen tueksi. Esimerkkeinä näistä hankkeista ovat muun muassa TOIMI – Toimivat välityömarkkinat -hanke, jossa kohderyhminä ovat nuoret, pitkäaikaistyöttömät ja maahan muuttaneet. Hyvä tatsi Työ- ja toimintakyvyn tukea alle 30 -vuotiaille – hanke toimii Ohjaamossa, ja sen tavoitteena on tukea haastavassa elämäntilanteessa olevien nuorten toimintakyyä. Työ- ja toimintakykyä pyritään edistämään myös TEO -maksutonta elintapaneuvontaa hankkeessa, jossa kohderyhmänä ovat eri ikäiset työhakija-asiakkaat. Työllisyyden edistämisen toimintaympäristöön liittyy kuitenkin merkittäviä reunaehtoja. Vaikka järjestämisvastuu työvoimapalveluista on siirtynyt kuntien muodostamalle työllisyysalueelle, toimintaa ohjaavat edelleen valtakunnallinen lainsäädäntö, valtion rahoitusratkaisut sekä työ- ja elinkeinopolitiikan linjaukset. Työllisyysalueella ja kunnilla on mahdollisuus kehittää palveluiden toteuttamistapoja paikallisiin tarpeisiin soveltuviksi, mutta palvelujen sisältöä ja järjestämistä koskeva sääntely määrittää edelleen merkittävän osan toiminnan puitteista. Työllisyyden kehitykseen vaikuttavat lisäksi monet sellaiset tekijät, joihin kunnalla tai työllisyysalueella on vain rajalliset vaikutusmahdollisuudet. Näitä ovat esimerkiksi yleinen talouskehitys, yritysten investointi- ja rekrytointihalukkuus, työvoiman kysynnän vaihtelut, elinkeinorakenteen muutokset sekä valtakunnalliset sosiaali- ja työvoimapoliittiset ratkaisut. Työttömyyden kehitys ei siten ole yksinomaan paikallisten työllisyyspalvelujen tulosta, vaan siihen vaikuttavat laajemmat yhteiskunnalliset ja taloudelliset tekijät. Samanaikaisesti työllisyysalueen ja kuntien käytettävissä olevat resurssit ovat kiristyneet. Valtion rahoituksen muutokset, kasvaneet velvoitteet sekä lisääntyneet asiakasmäärät edellyttävät palvelujen entistä tarkempaa kohdentamista ja vaikuttavimpien toimintamallien tunnistamista. Tässä tilanteessa yhteistyön vahvistaminen, palvelujen yhteensovittaminen ja käytettävissä olevien resurssien tehokas hyödyntäminen korostuvat. Joensuun kaupunki ja Pohjois-Karjalan työllisyysalue seuraavat aktiivisesti työllisyyskehitystä sekä arvioivat käytössä olevien palvelujen ja toimenpiteiden vaikuttavuutta. Työllisyyden edistäminen edellyttää jatkossakin laaja-alaista yhteistyötä, uusien ratkaisujen kehittämistä sekä olemassa olevien resurssien mahdollisimman vaikuttavaa kohdentamista. Aloitteessa esiin nostettu tarve muodostaa kokonaiskuva nuorille ja pitkäaikaistyöttömille suunnatuista toimista on perusteltu. Kokonaiskuva tukee valtuuston päätöksentekoa sekä luo pohjaa resurssien tarkoituksenmukaiselle kohdentamiselle. Kokonaiskuva esitellään valtuustolle valtuustoaloitteessa mainitun työpajan yhteydessä. Työpaja järjestetään osana strategian puolivälitarkasteluprosessia alkuvuodesta 2027. Valmistelijat: työllisyysaluejohtaja, työlämän ja kotouttamisen palvelujen päällikkö Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää antaa edellä olevan vastauksena Maija Kuivalaisen ynnä muiden valtuustoaloitteeseen nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämistoimien koonnista ja työllisyysaiheisen työpajan järjestämisestä valtuutetuille ja todeta aloitteen loppuun käsitellyksi.
Asiakirjan teksti
Ehdotus:
Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää antaa edellä olevan vastauksena Maija Kuivalaisen ynnä muiden valtuustoaloitteeseen nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämistoimien koonnista ja työllisyysaiheisen työpajan järjestämisestä valtuutetuille ja todeta aloitteen loppuun käsitellyksi. Keskustelu: Asiassa käytiin keskustelu, jossa yksi valtuutettu käytti puheenvuoron. Lisäksi kansliapäällikkö Jenni Jokela käytti puheenvuoron. Keskustelussa ei tehty päätösehdotuksesta poikkeavia esityksiä.