Kaupunginhallitus · 5.10.2026
Valtuutettu Petteri Tahvanaisen ym. valtuustoaloite koirapuiston perustamisesta Enoon
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Lähetettiin kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. KRAKLK 22.09.2026 § 106 Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 1.6.2026 lähettää asian kaupunkirakennelautakunnan valmisteltavaksi. Petteri Tahvanainen ja muut allekirjoittaneet valtuutetut esittävät, että Joensuun kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin koirapuiston suunnittelemiseksi ja rakentamiseksi Enon taajama-alueelle. Aloitteessa esitetään, että kaupunki kartoittaisi tarkoitukseen sopivan, keskeisesti sijaitsevan mutta asutukselle mahdollisimman vähän häiriötä aiheuttavan alueen. Koirapuistojen määrää ja sijoittumista on aiemmin tarkasteltu Joensuun kaupungin palveluverkkosuunnitelmassa. Sen periaatteiden mukaan koirapuistoja on sijoitettu tiheille asemakaava-alueille kysyntään ja palvelualueiden asukasmäärään perustuen. Kaupungin aikaisempien linjausten mukaan koirapuiston toteuttaminen edellyttää myös yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa siten, että puiston hoidosta ja valvonnasta voidaan sopia yhdistyksen tai muun paikallisen toimijan kanssa. Enon ja Uimaharjun koirapuistojen tarvetta on käsitelty jo vuonna 2021 tehdyn valtuustoaloitteen yhteydessä. Tuolloin todettiin, että koirapuiston toteuttamisen edellytyksiä ovat paikallisen yhteistyötahon löytyminen sekä tarkoitukseen soveltuva sijainti, joka on käyttäjien kannalta keskeinen mutta riittävän etäällä vakituisesta asutuksesta. Uimaharjun koirapuisto toteutettiin vuonna 2022, ja sen hoidosta on myöhemmin tehty sopimus Enon 4H-yhdistyksen kanssa. Aloitteen mukaan Enon kyläyhdistys on ilmaissut valmiutensa osallistua Enon koirapuiston hoitoon. Tämä parantaa hankkeen toteuttamisedellytyksiä, koska paikallisen yhteistyötahon löytyminen on ollut kaupungin linjausten mukainen edellytys uusien koirapuistojen rakentamiselle. Yhteistyön tarkempi sisältö, vastuunjako ja käytännön hoitotehtävät tulee kuitenkin määritellä erillisessä sopimuksessa ennen mahdollisen rakentamisen aloittamista. Yhdyskuntatekniikan vuosien 2026–2028 investointiohjelmaan ei ole nimetty koirapuistoja investointikohteina. Mahdollinen toteutus edellyttää siten hankkeen lisäämistä investointiohjelmaan ja tarvittavan määrärahan osoittamista talousarvion valmistelun yhteydessä. Kaupunkirakennepalvelut selvittää yhteistyössä maaomaisuuden ja paikallisten toimijoiden kanssa mahdolliset sijoituspaikat Enon taajamassa. Selvityksessä arvioidaan muun muassa kaupungin maanomistus, kaavallinen soveltuvuus, saavutettavuus, pysäköintitarve, valaistus, rakentamisolosuhteet, kunnossapidettävyys sekä riittävä etäisyys asutuksesta. Mikäli tarkoitukseen soveltuva alue löytyy ja koirapuiston hoidosta sekä valvonnasta voidaan sopia paikallisen yhdistyksen kanssa, hankkeen rakentamista esitetään arvioitavaksi seuraavien vuosien yhdyskuntatekniikan investointiohjelman valmistelussa. Koirapuiston rakentamiskustannus on olosuhteista ja varustelusta riippuen noin 50 - 100 000 euroa. Toteuttamisajankohta ratkaistaan investointiohjelmaa ja talousarviota koskevassa päätöksenteossa. Valmistelijat: kaupungininsinööri ja viherasiantuntija Kaupunkiympäristöjohtajan päätösehdotus: Kaupunkirakennelautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se antaisi edelle kirjoitetun vastauksen valtuustoaloitteeseen Koirapuiston rakentamisesta Enoon.