Kaupunginvaltuusto · 26.5.2025

Järvenpään kaupungin konsernitilinpäätös ja toimintakertomus 2024/Tili-​ ja vastuuvapauden myöntäminen

  • Diaarinumero: JARDno-2025-269

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kaupunginhallitus 25.3.2025 § 86 Tarkastuslautakunta 14.5.2025 § 28 ja 29

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää tarkastuslautakunnan ehdotuksesta merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2024. ja toteaa, että tilintarkastuskertomus ei sisällä sellaista muistutusta, josta olisi hankittava asianomaisen selitys sekä kaupunginhallituksen lausunto. hyväksyä tilikauden 2024 tilinpäätöksen, sekä myöntää vastuuvapauden toimielimen jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1. - 31.12.2024. ​​ kaupunginhallituksen ehdotuksesta että 1 282 752,​24 euron tuloksesta tuloutetaan tehtyjä poistoeroja 82 829,​64 euroa ja vuoden 2024 ylijäämä 1 365 581,​88 euroa lisätään oman pääoman edellisten tilikausien yli/-​alijäämätilille.

Kokouskäsittely

Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti asiaa. Kokouksessa pidettiin tauko pykälän käsittelyn jälkeen klo 19.26-19.35.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Talous- ja konsernijaosto, 29.1.2025

Tilinpäätöksen laadinta on kesken. Alustava ennuste perustuu kirjanpidon tilanteeseen ja palvelualueiden arvioihin vielä kirjaamatta olevista eristä. Hankejaksotukset ja tilinpäätösvuoden investointien aktivoinnit voivat vielä vaikuttaa laskelmiin. Mahdolliset tarkentuneet tiedot esitellään kokouksessa. Käyttötalous Toimintakatteen alijäämäennuste on noin 99,9 M€, joka on 0,7 M€ muutettua talousarviota parempi. Palvelualueiden yhteenlasketut toimintakatteet toteutuvat ennusteen mukaan noin 0,5 miljoonaa euroa talousarviota parempana. Konsernipalvelujen toteumaennuste on 0,7 M€, Kaupunkikehityksen 1,3 M€ sekä Hyvinvoinnin palvelualueen 0,7 M€ talousarviota parempia. Talousarvioylitystä ennustetaan tulevan Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueella arviolta 2,2 M€. Työmarkkinatuen kuntaosuuden, Tilaomistuksen ja Kotikuntakorvausten arvioidaan toteutuvan lähes muutetun talousarvion mukaisesti. Järvenpään Vesi -liikelaitoksen toimintakate on toteutumassa 0,3 M€ muutettua talousarviota heikompana. Käyttöomaisuuden nettomyynti ja maankäyttökorvaukset sitovuustason ennustetaan toteutuvan 0,4 M€ muutettua talousarviota parempana. Vuosikate vuodelta 2024 on alustavan ennusteen perusteella noin 24,2 M€, kun se edellisenä vuonna oli 34,3 M€. Verotulot laskivat 4,4 % edellisvuotisesta, mutta ylittivät muutetun talousarvion 2,4 M€. Valtionosuudet vähenivät 36,3% edellisvuotisesta. Valtionosuudet toteutuvat 150 t€ muutettua talousarviota heikompina johtuen OKMn valtionosuuksien tarkistuksesta. Rahoitustuottojen ja -kulujen arvioidaan toteutuvan noin 1,4 M€ muutettua talousarviota parempina saatujen osinkotuottojen ja korkosuojien vuoksi. Poistojen ja arvonalennusten arvioidaan olevan noin 24,3 M€, mikä on 0,2 M€ talousarviota vähemmän, johtuen Järvenpään veden talousarviota pienemmistä poistoista. Poistot ja arvonalentumiset tarkentuvat vielä tilinpäätöksen valmistumisen edetessä. Tilikauden ylijäämäennuste on 4,5 M€ muutettua talousarviota parempi ja yhteensä 44 tuhatta euroa alijäämäinen. Investoinnit Nettoinvestointien arvioidaan toteutuvan noin 4,5 M€ muutettua talousarviota pienempinä ollen noin 30,6 Me. Suurimmat alitukset muutettuun talousarvioon nähden ovat talonrakennuksessa (2,2 M€) ja kunnallistekniikassa (2,4 M€). Alitukset johtuvat pääosin hankkeiden venymisestä vuodelle 2025. Keskuskenttä ja Juholanpelto (50 t€), Liikuntapaikkojen ylläpito (13 t€) ja Järvenpään veden (200 t€) investointien ennustetaan ylittävän muutetun talousarvion määrärahat. Rahoituslaskelma Alustavan ennusteen mukaan lainamäärä on vuoden lopussa noin 254,1 M€, mikä tarkoittaa 5 425 euroa/asukas. Lainamäärä laski vuoden aikana noin 0,7 M€. Kaupungin asukasluku oli joulukuun lopun ennakkotietojen mukaan 46 866 eli kasvua on kertynyt viime vuodesta 376 asukasta. Järvenpään kaupungin konsernitilinpäätös ja toimintakertomus käsitellään kaupunginhallituksessa 25.3.2025. Esittelijä Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, [poistettu] Talous- ja konsernijaosto merkitsee tilinpäätöksen laadintatilanteen tiedoksi. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti asiaa.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja