Kaupunginhallitus · 21.9.2026

Kuntalain 92 §:n mukaista ottomenettelyä varten saapuneet pöytäkirjat ja päätökset

  • Esittelijä: Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Hallintosäännön 28 §:n mukaan asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallituksen ja sen puheenjohtajan lisäksi kaupunginhallituksen esittelijä. Toimielimen jäsen voi ottaa yhteyttä toimielimen puheenjohtajaan tai esittelijään ja pyytää, että puheenjohtaja tai esittelijä käyttäisi otto-oikeuttaan. Otto-oikeutta on viimeistään käytettävä siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä olisi tehtävä. Ottoharkintaan kuluva aika alkaa päätöksen julkaisemisesta. Hallintosäännön 30 § :n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava toimielimelle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista toimielin on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kuntalain 92 §:n mukaisesti ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa: lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat. Ottomenettelyyn on ilmoitettu kaupunginhallituksen kokouspäivään mennessä saapuneet toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset: Pöytäkirjat Henkilöstöjaosto 04.09.2026 Tarkastuslautakunta 09.09.2026 Tietohallintojohtaja 02.09.2026 § 5 Lupapiste -​palvelun kehittämishankinta,​osa 5 Johdon erityisasiantuntija 08.09.2026 § 5 Lausuntopyyntö,​ rajoituksista vapauttaminen Amplus Kodit Oy 13.8.2026 Henkilöstöjohtaja 09.09.2026 § 11 Päätöksen poistaminen §10 Kulttuurijohtaja 10.09.2026 § 11 Yhteishankintaan liittyminen / Paikalliskäytettävät e-​lehdet Kaupunkikehitysjohtaja 31.08.2026 § 10 Yhteishankintaan liittyminen: Leikkikenttävälineet,​puisto-​ja ulkoliikuntakalusteet ja välineet Varhaiskasvatusjohtaja 10.09.2026 § 8 Jotpa-​hankeyhteistyön jatkaminen / Itä-​Suomen yliopisto Ylläpidon rakennuttajapäällikkö 11.09.2026 § 14 Päätös oikaisuvaatimusasiassa / Ajoneuvon lähisiirto ja siirtokustannus Mannilantiellä 11.09.2026 § 15 Oikaisuvaatimus koskien ajoneuvon lähisiirtoa ja siirtokustannuksia Rantapuiston paikoitusalueella Opetusjohtaja 08.09.2026 § 77 Haarajoen koulun leirikoulun hyväksyminen osaksi lukuvuosisuunnitelmaa 2026-​2027 14.09.2026 § 78 Peruskoulun erityisluokanopettajan viran täyttämättä jättäminen 14.09.2026 § 79 Järvenpään lukion lukuvuosisuunnitelman hyväksyminen 2026 – 2027 17.09.2026 § 80 Peruskoulun lehtorin,​liikunta,​viran täyttäminen Maankäyttöjohtaja 14.09.2026 § 25 Tontin 186-​24-​2407-​15 myyminen,​ Kapteeninkatu 29 Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö (yksityinen) 17.09.2026 § 5 Yksityisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen laadun arviointi ja suunnittelu (toimintakertomus) kaudelle 2025–2026 Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö (kunnallinen) 17.09.2026 § 2 Kunnallisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen laadun arviointi ja suunnittelu (toimintakertomus) kaudelle 2025-​2026 Hallintojohtaja 18.09.2026 § 5 Viranhaltija- ja toimielinpäätösten verkkojulkaisu

Ehdotus

Kaupunginhallitus päättää, ettei yllä mainittuihin päätöksiin käytetä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.

Alkuperäinen asiakirja