Kaupunginhallitus · 24.8.2026
Mestaritoiminta Oy:n palvelusopimus 1.1.2027 alkaen
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Mestaritoiminta Oy:n hallitus on 11.08.2026 osaltaan hyväksynyt liikkeenluovutusta koskevan sopimuksen, jolla kiinteistöjohtaminen ja rakennuttaminen siirretään kaupunkiorganisaatioon. Järvenpään kaupunki on saanut allekirjoituskierrossa olevan pöytäkirjan (oheismateriaalina). Kaupunki on aloittanut valmistelevat toimet siirron täytäntööpanemiseksi. Mestaritoiminta Oy:lle jäävien palvelujen osalta tehtävän sopimuksen hinnoitteluneuvottelut ovat vielä kesken. Aiemmassa valmistelussa on arvioitu hankinnan toteuttamistapaa ottaen huomioon kaupungin ja Mestaritoiminta Oy:n välinen suhde sekä hankintalainsäädäntö. Asiassa saatujen oikeudellisten asiantuntijalausuntojen perusteella hankinta on mahdollista toteuttaa hankintalain mukaisena sidosyksikköhankintana edellyttäen, että Mestaritoiminta Oy täyttää sidosyksikköasemaa koskevat lain edellytykset. Palvelusopimuksen tekemiseksi Mestaritoiminta Oy:n sidosyksikköaseman varmistaminen on ensisijainen toimenpide. Mestaritoiminta Oy:n hallitus on saanut omistajaohjeen tehdä päätös Kiinteistö Oy Mannilantien Liiketalon osakekannan myymisestä kaupungille. Mestaritoiminta Oy:n liiketoiminnan jatkuvuuden näkökulmasta omistusjärjestelyt ovat välttämättömät, sillä palveluhankintaa ei voida tehdä, mikäli sidosyksikköasemaa ei ole varmistettu hankintapäätöksen tekemiseen mennessä. Järjestely on tärkeä myös Järvenpään Mestariasunnot Oy:n näkökulmasta, sillä myös Järvenpään Mestariasunnot Oy hankkii palveluita Mestaritoiminta Oy:ltä sidosyksikköaseman perusteella. Päätösesityksen oheismateriaalina on Mestaritoiminta Oy:ltä 20.8. saatu hinnoittelua koskeva liite, jota ei vielä ennen esityslistan julkaisua ole kaupungin toimesta ehditty tarkistaa. Palvelusopimuksen hinnoittelua käydään läpi kokouksessa. SF
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää merkitä tilannekatsauksen tiedoksi antaa valmistelijoille neuvotteluohjeen valmistella sopimukset siten, ettei kaupungin kustannustaso siirtyvät palvelut huomioon ottaen nouse merkittävästi yleisen kustannustason nousua enempää kehottaa Mestaritoiminta Oy:ä ja Järvenpään Mestariasunnot Oy:ä tekemään viipymättä tarvittavat päätökset ja toimenpiteet sidosyksikköaseman turvaamiseksi pyytää Mestaritoiminta Oy:ä arvioimaan yhtiöjärjestyksen muuttamista siten, että yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa vaan palveluita omistaja-asiakkaiden eduksi pyytää Mestaritoiminta Oy:ltä kirjallisen vakuutuksen siitä, mihin mennessä ratkaisut on tehtävä sidosyksikköaseman säilyttämiseksi.
Kokouskäsittely
Ennen asian käsittelyä Tomi Passi poistui kokoustilasta esteellisenä (hallintolain 28.1 § 3-kohdan mukainen intressijäävi), eikä osallistunut asiasta käytävään keskusteluun, eikä päätöksentekoon. Toimitilajohtaja Tuomas Koskiniemi selosti asiaa. Käsittelyn kuluessa Jorma Piisinen teki seuraavan muutosesityksen: kaupunginhallitus päättää 1. Merkitä tilannekatsauksen tiedoksi ja todeta, että Mestaritointa Oy.n muiden kuin omistaja-asiakkaiden kanssa harjoittama liiketoiminnan ulosmyynti on ylittänyt hankintalain 15 §:n mukaisen 500 000 euron vuotuisen ylärajan vuosina 2024 ja 2025. Tästä johtuen, TEM.n erityisasiantuntija näkökannan mukaan yhtiö on menettänyt hankintalain mukaisen sidosyksikköasemansa (in-house-status), eikä kaupunki, eikä Mestariasunnot Oy voi tehdä siltä suoria hankintoja ilman hankintalain mukaista kilpailutusta. (TEM.n erityisasiantuntijan näkökanta liitteenä) 2. Hylätä virkakunnan esityksen nykyisen palvelusopimuksen jatkamisesta tai uusimisesta sellaisenaan vuodelle 2027 ilman avointa kilpailutusta laittoman suorahankintariskin ja markkinaoikeusprosessin välttämiseksi. 3. Todeta, että esitetty yli 26 % hinnankorotus tilanteessa, jossa yhtiön vastuita (kiinteistöjen tekninen huolto tarvikkeineen) siirretään kaupungille, on vastoin julkisen talouden tehokkuusvaatimusta sekä veronmaksajien omaisuuden tarkoituksenmukaista ja taloudellista käyttöä. 4. Velvoittaa virkakunnan käynnistämään välittömästi kiinteistöhuoltopalveluiden markkinaehtoisen hankintavalmistelun ja avoimen tarjouskilpailun järjestämisen vuoden 2027 palveluista hankintalain mukaisesti, jotta kaupungille turvataan laillinen, laadukas ja kustannustehokas palvelutaso. Esitys raukesi kannattamattomana.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus, 15.12.2025
Järvenpään kaupungin tilahallinnan palvelujen järjestäminen on nykytilanteessa pääosin ulkoistettu kaupungin tytäryhtiölle Mestaritoiminta Oy:lle. Mestaritoiminta tuottaa kaupungille rakennuttamis-, kiinteistöjohtamis- ja ylläpitopalveluita, minkä lisäksi kaupungin tilaomistuksessa sopimusta ohjaa ja kokonaisuudesta vastaa kaksi henkilöä. Lisäksi tilahallinnan talousasioita (mm. tilojen sisäinen vuokraus) hoitaa talouspalveluiden talousasiantuntija. Mestaritoiminta on tuottanut palveluja kaupungille vuodesta 2015 alkaen allianssisopimuksen pohjalta. Vuonna 2024 sopimus muutettiin palvelusopimukseksi, millä tavoiteltiin selkeytystä ja parannusta osapuolten vastuisiin, päätöksentekoon, kustannustehokkuuteen sekä toiminnan läpinäkyvyyteen. Uuden palvelusopimuksen myötä kaupungin ja Mestaritoiminnan välisen yhteistyön ja kustannustehokkuuden arvioidaan parantuvan, mutta asioiden jatkokehittämiksi on edelleen tarpeen tarkastella koko kaupungin tilahallinnan organisoitumisen muuttamista myös laajemmassa mittakaavassa. Tämä voisi tarkoittaa esim. palvelusopimusmallista luopumista ja yhtiön koko toiminnan, tai sen joidenkin osien, ottamista kaupungin omaksi toiminnaksi. Uudistettu palvelusopimus on määräaikainen ja sen voimassaoloaika päättyy 31.12.2026, joten ratkaisut jatkosta tulee tehdä mahdollisimman pian. Vaihtoehtojen selkeyttämiseksi Järvenpään kaupunki on tilannut FCG Oy:ltä selvityksen, jonka tarkoituksena on ollut arvioida kaupungin tilahallinnan organisoitumisen vaihtoehtoja. Selvityksessä on esitetty toiminnan nykytila ja arvioitu tilahallinnan kustannuksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Varsinaisten vaihtoehtoisten tilahallinnan organisoimistapojen osalta on tuotu esiin kunkin vaihtoehdon ominaisuuksia, etuja ja haittoja ja selvitetty, mikä organisoitumismuoto olisi toiminnan ohjaamisen kannalta optimaalisin. Selvityksessä on tarkastelu seuraavia vaihtoehtoja: Nykymuotoinen toiminnan jatkaminen Toiminnan otto kaupungille kokonaan Toiminnan otto kaupungille osittain ja osittain jääminen yhtiöön Lisäksi rakenteellisten ja toiminnallisten muutosten sekä kiinteistö- ja osakeomistusjärjestelyjen osalta on selvitetty, millaiset toimintavaihtoehdot olisivat yhtiö- ja vero-oikeuden näkökulmista mahdollisia ja toteutettavissa. Lisäksi on avattu sopimushallinnan tilannetta ja sopimusten siirtymistä sekä palvelujen turvaamista tulevaisuudessa. Johtopäätökset Selvitys tuo esiin monia tekijöitä, jotka nykytilanteessa haastavat tavoiteltua tilahallinnan selkeää vastuunjakoa, päätöksentekoa, toiminnan ohjausta ja kustannustehokkuutta. Nykyisen toiminnan vertaaminen markkinatoimijoihin ei ole suoraviivaista, mikä johtuu mm. tavanomaisesta poikkeavista vastuista ja tehtävänjaoista, mutta myöskään pelkkä toimintojen siirto organisaatiosta toiseen ei ilman onnistunutta muutoksen johtamista ja tekemisen selkeytystä johda tavoitteen mukaiseen lopputilanteeseen. Selvitys tuo esiin myös eri toteutusjärjestelyjen moniulotteisuuden. Mestaritoiminta Oy:n kaksi omistajaa, joille palveluja tuotetaan sekä yhtiön 100% omistamat kiinteistöosakeyhtiöt sekä erilliset kiinteistöt monimutkaistavat järjestelyjen läpivientiä. Muutosten toimeenpano tulee valittavasta toteutustavasta riippumatta (nykymallia lukuun ottamatta) vaatimaan vielä lisäselvityksiä, jos halutaan optimoida järjestelyjen taloudellisia vaikutuksia. Raportti suosittelee kotiuttamaan osan toiminnoista kaupungin omaksi toiminnaksi ja jättämään osan toiminnoista edelleen Mestaritoiminnan hoidettavaksi. Strategisesti merkittävimmät kokonaisuudet eli kiinteistöjohtaminen ja rakennuttaminen suositellaan siirrettäväksi liiketoimintakaupalla kaupunkiorganisaatioon, josta käsin palveluja voitaisiin tuottaa jatkossa mahdollisesti myös Järvenpään Mestariasunnoille. Ylläpidon palvelut suositellaan jätettävän yhtiöön. Käytännön tason vaikutukset vaihtelevat palvelukokonaisuuksittain ja palveluittain, joten järjestelyä tulee tarkastella vielä tarkemmalla tasolla ennen lopullisen ratkaisu tekemistä vaikutusten ja toteuttamiskelpoisuuden arvioimiseksi. Ennen lopullista päätöksentekoa on syytä selvittää vielä tarkemmin, miten ja missä laajuudessa vaihtoehtoja on tarkoituksenmukaisinta edistää. Selvitys on esitetty pykälän liitteenä salassa pidettävänä (Julkisuuslaki (621/1999) § 24 1 mom kohta 17) KR Esittelijä Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, [poistettu] Kaupunginhallitus päättää merkitä selvityksen tiedoksi ja antaa toimiohjeen edistää selvitystä vaihtoehdon 3 mukaisesti antaa omistajaohjeena Mestaritoiminta Oy:lle välttää muita kuin operatiiviseen toimintaan liittyviä rekrytointeja kunnes tulevasta tilahallinnan organisoitumisesta on päätetty. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian jatkokokoukseen, joka pidetään 22.12.2025 klo 15.