Kaupunginhallitus · 13.4.2026

Liiketoimintasiirtoa koskeva kokonaisuus

  • Diaarinumero: JARDno-2025-2170
  • Esittelijä: Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän täydennetyn ehdotuksen mukaisesti seuraavasti Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi Mestaritoiminta Oy:n hallituksen sekä Järvenpään Mestariasunnot Oy:n hallituksen 7.2.2026 ja 11.2.2026 antamat kannanotot. että kiinteistöjohtaminen ja rakennuttaminen siirretään liikkeen luovutuksella kaupunkiorganisaatioon yhteenvetoasiakirjassa kuvatun kokonaisratkaisun mukaisesti. käynnistää liikkeen luovutuksen yksityiskohtaisen valmistelun yhteenvetoasiakirjassa kuvatulla tavalla. Liikkeenluovutusta koskeva sopimus tuodaan päätöksentekoon erikseen. antaa omistajaohjeena Mestaritoiminta Oy:lle ja Järvenpään Mestariasunnot Oy:lle, että yhtiöt ryhtyvät omalta osaltaan valmistelemaan ja edistämään liikkeen luovutuksen toteuttamista ja siihen liittyviä järjestelyjä kaupunginhallituksen tekemän linjauksen mukaisesti. että Mestaritoiminta Oy:ltä liikkeen luovutuksen jälkeen hankittavia palveluita koskeva hankinta tehdään jatkuvuuden varmistamiseksi suorahankintana 1.1.2027 lukien vuoden ajaksi tätä koskeva hankintapäätös ja palvelusopimus valmistellaan ja tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi erillisenä asiana.

Äänestykset

Äänestys 1

Jaa tarkoittaa: Jaa
Ei tarkoittaa: Ei
  • Jaa 9
  • Ei 2
  • Tyhjä 0
  • Poissa 0

Tulos: JAA: jatketaan käsittelyä

Äänimäärät eivät täsmää lähteen kanssa; tarkistetaan.

Valtuustoryhmittäin
RyhmäJaaEiTyhjäPoissa
SDP 3100
VIHR 2000
KESK 1000
KOK 3000
PS 0100
Kaikki äänet (11)
JäsenÄäni
Jarno HautamäkiSDP Jaa
Lassi MarkkanenSDP (äänesti ryhmänsä enemmistöä vastaan) Ei
Pauliina NaalaSDP Jaa
Satu TuominenSDP Jaa
Reetta NickVIHR Jaa
Tiia LintulaVIHR Jaa
Esko LappalainenKESK Jaa
Heidi PerkiöKOK Jaa
Henri KontkinKOK Jaa
Willem van SchevikhovenKOK Jaa
Jorma PiisinenPS Ei

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kaupunginhallitus palautti asian valmisteluun 30.3.2026 pidetyssä kokouksessaan. Palautuksen jälkeen valmistelua on jatkettu siten, että asiasta on laadittu päivitetty yhteenvetoasiakirja, ja kokonaisuutta on käsitelty projekti- ja ohjausryhmän yhteisessä kokouksessa 8.4.2026. Asian valmistelua ja johtopäätöksiä koskeva sisältö on esitetty oheisessa yhteenvetoasiakirjassa. Lisäksi liitteenä on liikkeen luovutusta koskeva asiantuntijalausunto, jota on hyödynnetty valmistelussa. SF

Ehdotus

Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi Mestaritoiminta Oy:n hallituksen sekä Järvenpään Mestariasunnot Oy:n hallituksen 7.2.2026 ja 11.2.2026 antamat kannanotot. että kiinteistöjohtaminen ja rakennuttaminen siirretään liikkeen luovutuksella kaupunkiorganisaatioon yhteenvetoasiakirjassa kuvatun kokonaisratkaisun mukaisesti. käynnistää liikkeen luovutuksen yksityiskohtaisen valmistelun yhteenvetoasiakirjassa kuvatulla tavalla. antaa omistajaohjeena Mestaritoiminta Oy:lle ja Järvenpään Mestariasunnot Oy:lle, että yhtiöt ryhtyvät omalta osaltaan valmistelemaan ja edistämään liikkeen luovutuksen toteuttamista ja siihen liittyviä järjestelyjä kaupunginhallituksen tekemän linjauksen mukaisesti. että Mestaritoiminta Oy:ltä liikkeen luovutuksen jälkeen hankittavia palveluita koskeva hankinta tehdään jatkuvuuden varmistamiseksi suorahankintana 1.1.2027 lukien vuoden ajaksi tätä koskeva hankintapäätös ja palvelusopimus valmistellaan ja tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi erillisenä asiana. Käsittely Ennen asian käsittelyä Tomi Passi poistui kokoustilasta esteellisenä (hallintolain 28.1 § 3-​kohdan mukainen intressijäävi), eikä osallistunut asiasta käytävään keskusteluun, eikä päätöksentekoon. Esittelijän muutosehdotus: Esittelijä teki seuraavan muutetun ehdotuksen: Täydennän päätöskohtaa 3: Käynnistää liikkeen luovutuksen yksityiskohtaisen valmistelun yhteenvetoasiakirjassa kuvatulla tavalla. Liikkeenluovutusta koskeva sopimus tuodaan päätöksentekoon erikseen. Palautusehdotus: Jorma Piisinen Lassi Markkasen kannattamana esitti asian palauttamista valmisteluun. Puheenjohtaja totesi, että koska käsittelyn kuluessa oli tehty kannatettu palautusehdotus, asiasta oli äänestettävä. Äänestystavaksi valittiin sähköinen äänestys. Äänestyksen jälkeen ääniin 9 JAA-ääntä, 2 EI-ääntä, päätettiin jatkaa asian käsittelyä. Muutosehdotus: Jorma Piisinen teki seuraavan muutosehdotuksen: Kaupunginhallitus päättää: 1. merkitä tiedoksi Mestaritoiminta Oy:n hallituksen sekä Järvenpään Mestariasunnot Oy:n hallituksen 7.2.2026 ja 11.2.2026 antamat kannanotot. 2. liiketoimintasiirtoa ei suoriteta eikä suorahankintaa toteuta 3. kaikki Järvenpään kaupungin Mestaritoiminta Oy:ltä tällä hetkellä sen kanssa tehdyn sopimuksen mukaiset hankittavat palvelut kilpailutetaan välittömästi markkinoilla hankintalain mukaisesti siten, että uusi tai uudet sopimukset voivat alkaa mahdollisimman nopeasti. 4. tätä koskeva hankintapäätös ja palvelusopimus valmistellaan kiireellisenä ja tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi erillisenä asiana. Ehdotus raukesi kannattamattomana.

Aiempi käsittely muissa toimielimissä

Kaupunginhallitus, 15.12.2025

Järvenpään kaupungin tilahallinnan palvelujen järjestäminen on nykytilanteessa pääosin ulkoistettu kaupungin tytäryhtiölle Mestaritoiminta Oy:lle. Mestaritoiminta tuottaa kaupungille rakennuttamis-, kiinteistöjohtamis- ja ylläpitopalveluita, minkä lisäksi kaupungin tilaomistuksessa sopimusta ohjaa ja kokonaisuudesta vastaa kaksi henkilöä. Lisäksi tilahallinnan talousasioita (mm. tilojen sisäinen vuokraus) hoitaa talouspalveluiden talousasiantuntija. Mestaritoiminta on tuottanut palveluja kaupungille vuodesta 2015 alkaen allianssisopimuksen pohjalta. Vuonna 2024 sopimus muutettiin palvelusopimukseksi, millä tavoiteltiin selkeytystä ja parannusta osapuolten vastuisiin, päätöksentekoon, kustannustehokkuuteen sekä toiminnan läpinäkyvyyteen. Uuden palvelusopimuksen myötä kaupungin ja Mestaritoiminnan välisen yhteistyön ja kustannustehokkuuden arvioidaan parantuvan, mutta asioiden jatkokehittämiksi on edelleen tarpeen tarkastella koko kaupungin tilahallinnan organisoitumisen muuttamista myös laajemmassa mittakaavassa. Tämä voisi tarkoittaa esim. palvelusopimusmallista luopumista ja yhtiön koko toiminnan, tai sen joidenkin osien, ottamista kaupungin omaksi toiminnaksi. Uudistettu palvelusopimus on määräaikainen ja sen voimassaoloaika päättyy 31.12.2026, joten ratkaisut jatkosta tulee tehdä mahdollisimman pian. Vaihtoehtojen selkeyttämiseksi Järvenpään kaupunki on tilannut FCG Oy:ltä selvityksen, jonka tarkoituksena on ollut arvioida kaupungin tilahallinnan organisoitumisen vaihtoehtoja. Selvityksessä on esitetty toiminnan nykytila ja arvioitu tilahallinnan kustannuksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Varsinaisten vaihtoehtoisten tilahallinnan organisoimistapojen osalta on tuotu esiin kunkin vaihtoehdon ominaisuuksia, etuja ja haittoja ja selvitetty, mikä organisoitumismuoto olisi toiminnan ohjaamisen kannalta optimaalisin. Selvityksessä on tarkastelu seuraavia vaihtoehtoja: Nykymuotoinen toiminnan jatkaminen Toiminnan otto kaupungille kokonaan Toiminnan otto kaupungille osittain ja osittain jääminen yhtiöön Lisäksi rakenteellisten ja toiminnallisten muutosten sekä kiinteistö- ja osakeomistusjärjestelyjen osalta on selvitetty, millaiset toimintavaihtoehdot olisivat yhtiö- ja vero-oikeuden näkökulmista mahdollisia ja toteutettavissa. Lisäksi on avattu sopimushallinnan tilannetta ja sopimusten siirtymistä sekä palvelujen turvaamista tulevaisuudessa. Johtopäätökset Selvitys tuo esiin monia tekijöitä, jotka nykytilanteessa haastavat tavoiteltua tilahallinnan selkeää vastuunjakoa, päätöksentekoa, toiminnan ohjausta ja kustannustehokkuutta. Nykyisen toiminnan vertaaminen markkinatoimijoihin ei ole suoraviivaista, mikä johtuu mm. tavanomaisesta poikkeavista vastuista ja tehtävänjaoista, mutta myöskään pelkkä toimintojen siirto organisaatiosta toiseen ei ilman onnistunutta muutoksen johtamista ja tekemisen selkeytystä johda tavoitteen mukaiseen lopputilanteeseen. Selvitys tuo esiin myös eri toteutusjärjestelyjen moniulotteisuuden. Mestaritoiminta Oy:n kaksi omistajaa, joille palveluja tuotetaan sekä yhtiön 100% omistamat kiinteistöosakeyhtiöt sekä erilliset kiinteistöt monimutkaistavat järjestelyjen läpivientiä. Muutosten toimeenpano tulee valittavasta toteutustavasta riippumatta (nykymallia lukuun ottamatta) vaatimaan vielä lisäselvityksiä, jos halutaan optimoida järjestelyjen taloudellisia vaikutuksia. Raportti suosittelee kotiuttamaan osan toiminnoista kaupungin omaksi toiminnaksi ja jättämään osan toiminnoista edelleen Mestaritoiminnan hoidettavaksi. Strategisesti merkittävimmät kokonaisuudet eli kiinteistöjohtaminen ja rakennuttaminen suositellaan siirrettäväksi liiketoimintakaupalla kaupunkiorganisaatioon, josta käsin palveluja voitaisiin tuottaa jatkossa mahdollisesti myös Järvenpään Mestariasunnoille. Ylläpidon palvelut suositellaan jätettävän yhtiöön. Käytännön tason vaikutukset vaihtelevat palvelukokonaisuuksittain ja palveluittain, joten järjestelyä tulee tarkastella vielä tarkemmalla tasolla ennen lopullisen ratkaisu tekemistä vaikutusten ja toteuttamiskelpoisuuden arvioimiseksi. Ennen lopullista päätöksentekoa on syytä selvittää vielä tarkemmin, miten ja missä laajuudessa vaihtoehtoja on tarkoituksenmukaisinta edistää. Selvitys on esitetty pykälän liitteenä salassa pidettävänä (Julkisuuslaki (621/1999) § 24 1 mom kohta 17) KR Esittelijä Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, [poistettu] Kaupunginhallitus päättää merkitä selvityksen tiedoksi ja antaa toimiohjeen edistää selvitystä vaihtoehdon 3 mukaisesti antaa omistajaohjeena Mestaritoiminta Oy:lle välttää muita kuin operatiiviseen toimintaan liittyviä rekrytointeja kunnes tulevasta tilahallinnan organisoitumisesta on päätetty. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian jatkokokoukseen, joka pidetään 22.12.2025 klo 15.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja