Kaupunginhallitus · 30.3.2026
Järvenpään kaupungin konsernitilinpäätös ja toimintakertomus 2025
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN VUODEN 2025 TILINPÄÄTÖS Kuntalain (410/2015) 113 § 1 mom. mukaan kunnan tilinpäätös on laadittava 3 kuukauden kuluessa tilivuoden päättymisestä eli maaliskuun loppuun mennessä. Kaupungin tilinpäätös vuodelta 2025 on valmis luovutettavaksi tilintarkastajille tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle arvioitavaksi. Kaupunginvaltuusto käsittelee tilinpäätöksen kesäkuun loppuun mennessä. Kuntalain (410/2015) 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kaupunginhallituksen jäsenet sekä kaupunginjohtaja. TOIMINTAKERTOMUS Kuntalain (410/2015) 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelmien riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. TULOSLASKELMA Käyttötalous Toimintakatteen alijäämä oli vuonna 2025 noin 97,7 M€, mikä on 7,4 M€ muutettua talousarviota parempi. Toimintakatteen alijäämä oli noin 2,1 miljoonaa euroa parempi kuin vuonna 2024. Palvelualueiden yhteenlasketut toimintakatteet toteutuivat noin 7,9 M€ talousarviota parempina. Hyvinvoinnin palvelualueen toteuma oli 2,1 M€, Tilaomistuksen 2,3 M€ ja Kaupunkikehityksen 1,8 M€, Konsernipalvelujen 0,5 M€, Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueen 0,7 M€ sekä Työttömyysturvan ja työllisyysalueosuuden 0,8 M€ talousarviota parempi. Ylitystä syntyi Kotikuntakorvauksista 0,3 M€. Tarkastuslautakunnan toimintakate toteutui lähes muutetun talousarvion mukaisesti. Keski-Uudenmaan työllisyysalueen toimintakate toteutui kuntalaskutuksen tasausmenettelyn vuoksi talousarvion mukaisesti. Työllisyysalueen kulujen alittuminen ja ulkoisten tuottojen ylittyminen mahdollisti yhteensä 2,7 miljoonan euron maksuhyvitykset kunnille. Järvenpään Vesi -liikelaitoksen toimintakate toteutui 0,6 M€ muutettua talousarviota heikompana ja sitova tulos jäi lähes 0,4M€ tavoitteesta. Käyttöomaisuuden nettomyynti ja maankäyttökorvaukset sitovuustaso toteutui 0,1 M€ muutettua talousarviota parempana. Vuosikate vuodelta 2025 oli noin 32,9 M€, kun se edellisenä vuonna oli 24,3 M€. Vuosikate vuonna 2025 oli 700 euroa/asukas ja 518 euroa/asukas vuonna 2024. Verotuloja kertyi vuoden aikana 116,1 M€ ja ne laskivat -2 % edellisvuotisesta, mutta toteutuivat kokonaisuudessaan hyvin lähelle muutettua talousarviota. Heikentyneet verotulot selittyvät osittain taloussuhdanteella, verokertymien jaksotustekijöillä ja viimeisillä hyvinvointialueuudistuksen verohännillä. Kunnan tuloverot alittivat muutetun talousarvion 0,6 M€ ja alkuperäisen talousarvion 5,2 M€. Talousarvioita heikompi toteuma on seurausta hitaammasta taloluskasvusta ja työttömyydestä sekä vuosien 2024 ja 2025 välisistä verotulojaksotuksista. Yhteisöverotulot toteutuivat 0,1 M€ alkuperäistä talousarviota pienempinä ja 0,1 M€ muutettua talousarviota parempana. Kiinteistöverotulot toteutuivat 0,2 M€ alkuperäistä talousarviota ja 0,5 M€ muutettua talousarviota parempana tilitysrytmivaihteluiden ja arvioitua paremman kiinteistöveropohjan kehityksen vuoksi. Valtionosuuksia saatiin vuoden aikana 18,9 M€ ja ne kasvoivat yli 6,9 M€ eli 57,3% edellisvuotisesta työllisyysaluevastuisiin liittyvistä lisäyksistä johtuen. Valtionosuudet toteutuivat 44 tuhatta euroa muutettua talousarviota heikompina johtuen OKMn valtionosuuksien tarkistuksesta vuoden lopussa. Vuoden 2025 valtionosuuksiin sisältyi hyvinvointialueuudistuksen seurauksena noin 10,5 M€ leikkaukset. Rahoitustuotot ja -kulut toteutuivat noin 0,8 M€ muutettua talousarviota parempina pienemmästä lainamäärästä aiheutuvien matalampien korkokulujen ja budjetoitua suurempien takausprovisioiden myötä. Poistoja ja arvonalennuksia toteutui noin 24,5 M€, mikä on 0,6 M€ talousarviota vähemmän. Poistojen alitus johtui talousarviota pienemmistä investoinneista ja hankkeiden valmistumisesta arvioitua myöhemmin. Myös Veden poistot alittuivat 0,2 M€. Tilikauden ylijäämä oli 8,5 M€. Ylijäämä toteutui 8,9 M€ muutettua talousarviota parempana ja oli 7,1 M€ parempi kuin vuonna 2024. Alkuperäinen talousarvio tehtiin 0,3 M€ ylijäämäiseksi. Kuntalain 115 §:n mukaan kaupunginhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Toimintakertomukseen on kirjattu, että kaupunginhallitus esittää, että tilikauden ylijäämä 8 473 578,75 euroa lisätään edellisten tilikausien ylijäämään. RAHOITUSLASKELMA Investoinnit Nettoinvestoinnit toteutuivat noin 9,1 M€ muutettua talousarviota pienempinä ollen noin 29,5 M€. Suurimmat alitukset muutettuun talousarvioon nähden olivat talonrakennuksessa (2,8 M€), kunnallistekniikassa (2,4 M€) osakkeissa ja osuuksissa (2,3 M€) ja Järvenpään Veden investoinneissa (1,2 M€). Alitukset johtuivat pääosin hankkeiden venymisestä vuodelle 2026. Talonrakennuksen investointien 2,8 M€ alitus johtuu Suvirannan museoinnin, Mankalan koulun kevennetyn peruskorjauksen ja JYK 3 vaiheen talousarviota pienemmästä toteumasta vuodelle 2025. Myös teknisten ja toiminnallisten investointien määrärahasta jäi lähes 1,8 M€ käyttämättä hankkeiden odottaessa palveluverkkosuunnitelmia. Myös hankevalmistelusta ja riskivarauksesta jäi 0,4 M€ käyttämättä. Rakennusten myynnistä kirjautui myös tuloa 0,1 M€. JYK1 -vaihe (0,1 M€), JYK2 -vaihe (53 t€) ja Kartanon yhtenäiskoulun hanke (38 t€) ylittivät vuodelle 2025 varatut määrärahat. Kaupunkitekniikan rakentamisohjelma toteutui 2,4 M€ talousarviota pienempänä. Alitus kohdistui kokonaisuudessaan uusien alueiden rakentamiseen, jossa osaan hankkeista on tullut aikataulumuutoksia ja siirtymisiä myöhemmin toteutettavaksi. Peruskorjaus ylitti varatut määrärahat hienoisesti (36 t€). Liikuntapaikkainvestoinnit toteutuivat budjettia parempana viime vuonna valmistuneen Keskustan liikuntapuiston tuloutusten kirjauduttua osittain kuluvalle vuodelle. ICT-investoinnit alittivat budjetin 22 t€, Hyvinvoinnin palvelualueen irtaimistoinvestoinnit 40 t€, Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueen irtaimistoinvestoinnit 119 t€, tilaomistuksen irtaimistoinvestoinnit 196 t€ ja kehitysinvestoinnit 200 t€. Järvenpään Veden investoinnit toteutuivat 1,2 M€ talousarviota pienempinä. Osakkeissa ja osuuksissa Koy Järvenpään Terveystalon rahoitusvastikkeet 1,6 M€ on hyvitetty kaupungille, Koy Ainolan pysäköinnin pääomitus 0,4 M€ ei toteutunut vuonna 2025, joten määrärahat alittuivat. Saunakallion Ostoskeskuksen osakkeiden osto toteutui talousarvion mukaisesti. Koska kaikki osakkeet myytiin marraskuussa, määräraha toteutui yli 300 t€ talousarviota parempana. Kaupunki osti vuoden lopulla KOy Järvenpään Harjoitushallin osakkeet 20 t€ Kehäkarhuilta, mutta osa määrärahasta jäi käyttämättä. Investointiosaan kirjattava maanmyynti toteutui noin 0,1 M€ talousarviota pienempänä kohteiden matalien tasearvojen vuoksi ja maanostot ylittivät talousarvion lähes 0,2 M€. Rahoitus Kaupungin lainamäärä vuoden lopussa oli noin 238,8 M€, kun se vuotta aikaisemmin oli 254,1 M€. Asukasta kohden lainaa oli 5 084 euroa (vuonna 2024 5 421 €/asukas). Lainamäärä laski vuoden aikana noin 15,2 M€. Tulorahoituksella katettiin 148,1 % investoinneista. TASE Kaupungin taseen loppusumma 31.12.2025 oli 418,7 M€. Taseen loppusumma kasvoi 1,3 Me edellisen vuoden taseeseen (417,4 M€) verrattuna. Taseen kertynyt ylijäämä oli tilikauden ylijäämäkirjauksen jälkeen 29,9 M€ eli 637 euroa/asukas. Vuonna 2024 ylijäämää oli 21,4 miljoonaa ja 458 euroa asukasta kohden. KONSERNI Konsernilaskelmissa on otettu huomioon tytäryhtiöt, kuntayhtymät ja osakkuusyhtiöt. Kaupungin toiminnan näkökulmasta olennaisimmat tytäryhtiöt ovat Järvenpään Mestariasunnot Oy, Mestaritoiminta Oy, Koy Järvenpään Terveystalo ja Järvenpään Pysäköinti Oy sekä Koy Ainolan Pysäköinti. Kaupungin aiempi osakkuusyhteisöstä Kiinteistö Oy Järvenpään Harjoitushallista tuli vuoden lopun osakeostojen seurauksena kaupungin tytäryhtiö. Kaupunki myi kaikki kaupungin Saunakallion ostoskeskus Oy:n osakkeet myyntiin vuoden 2025 aikana, joten kaupungilla ei enää ole omistuksia yhtiössä. Koko kaupunkikonsernin tilikauden ylijäämä oli 3,1 M€, kun se vuotta aiemmin oli -1,7 M€ alijäämäinen. Koko konsernin tasearvo 31.12.2024 oli 614,4 M€. Tasearvo kasvoi edellisvuotisesta 1,8 M€. Konsernin lainakanta oli yhteensä 445,3 M€ ja asukasta kohden 9 480 euroa. Konsernin lainakanta laski 7,7 miljoonalla eurolla vuodesta 2024. Asukaskohtainen lainamäärä vuotta aiemmin oli 9 665 euroa. Konsernitaseen kertynyt ylijäämä on 12,4 M€. Asukaskohtaisesti konsernitaseen kertynyttä ylijäämää oli vuoden lopussa 263 euroa/asukas, kun se vuoden 2024 lopussa oli 197 euroa/asukas. Kaupungin asukasluku oli ennakkotietojen mukaan vuoden lopussa 46 978 eli kasvua kertyi edellisvuodesta 107 asukasta, mikä vastaa 0,2%. Konserniyhteistöjen tilanne 2025 Olennaisimpien tytäryhtiöiden talousarviotavoitteiden toteumista ja yhtiöiden tilaa seurataan osavuosiraportissa ja toimintakertomuksessa. Tytäryhtiöiden toimittamat selvitykset menneen vuoden toiminnasta on käsitelty talous- ja konsernijaostossa 4.3.2026 ja esitetty tilinpäätöksen liitteenä. Lisäksi yhteenveto tärkeimmistä tapahtumista on koostettu toimintakertomukseen. Kuntayhtymien ja muiden kaupungin osin omistamien yhteisöjen toiminnassa tapahtuvista poikkeamista ja muista yhteisöihin liittyvistä, oleellisista kaupungin toimintaan vaikuttavista tekijöistä on raportoitu yhteisön seurannasta ja ohjauksesta vastaavan sitovuustason toimintakertomusosiossa. Tytäryhtiöksi nouseelle KOy Järvenpään Harjoitushallille tullaan asettamaan yhteisökohtaiset tavoitteet osana vuoden 2027 tavoiteasetantaa. 2025 yhtiön tilanteesta on raportoitu osana hyvinvoinnin palvelualuee yhteisöraportointia. Konserniyhteisöjen tavoitteiden toteumat vuodelta 2025 tuodaan kaupunginhallitukselle tiedoksi. Talous- ja konsernijaosto on käsitellyt raportin kokouksessaan 4.3.2026 § 7. Riskienhallintatoimenpiteiden toteutuminen 2025 Talousarvion 2025 valmistelun yhteydessä analysoitiin toimintaympäristön muutoksia ja tunnistettiin tavoitteita uhkaavat riskit, arvioitiin niiden vaikutukset ja laadittiin toimenpidesuunnitelmat riskien hallitsemiseksi. Palvelualueet raportoivat riskienhallintatoimenpiteiden toteutumisesta kaupungin johtoryhmälle ja omalle poliittiselle päätöksentekoelimelle osavuosikatsausten ja toimintakertomuksen yhteydessä. Kooste palvelualueiden vuoden 2025 talousarviovaiheessa tunnistamien riskienhallintatoimenpiteiden tilanteesta ja arvio toimenpiteiden tuloksellisuudesta on esitetty tilinpäätöksen liitteissä ja yhteenveto on koostettu toimintakertomukseen. KR
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi konserniyhtiöiden tavoitteiden toteumaraportit vuodelta 2025 allekirjoittaa vuoden 2025 tilinpäätöksen ja toimittaa sen tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnalle tarkastettavaksi. oikeuttaa talousjohtajan tekemään tasekirjaan tarvittaessa teknisluonteiset korjaukset ja täydennykset. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen edelleen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää, että 8 399 516,55 euron tuloksesta tuloutetaan tehtyjä poistoeroja 74 062,20 euroa ja vuoden 2025 ylijäämä 8 473 578,75 euroa lisätään oman pääoman edellisten tilikausien yli/-alijäämätilille.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Talous- ja konsernijaosto, 28.1.2026
Vuoden 2025 tilinpäätöksen laadinta on kesken. Alustava ennuste perustuu kirjanpidon tilanteeseen ja palvelualueiden arvioihin vielä kirjaamatta olevista eristä. Hankejaksotukset ja tilinpäätösvuoden investointien aktivoinnit voivat vielä vaikuttaa laskelmiin. Mahdolliset tarkentuneet tiedot esitellään kokouksessa. Käyttötalous Toimintakatteen alijäämäennuste on noin 98,3 M€, joka on 7 M€ muutettua talousarviota parempi. Palvelualueiden yhteenlasketut toimintakatteet toteutuvat ennusteen mukaan noin 7,5 miljoonaa euroa talousarviota parempana. Toteumaennusteiden arvioidaan toteutuvan talousarviota parempia Konsernipalveluissa 0,5 M€, Tilaomistuksessa 2,4 M€, Kaupunkikehityksen palvelualueella 1,7 M€, Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueella 0,7 M€ ja Hyvinvoinnin palvelualueella 2,2 M€ sekä Työttömyysturvan ja työllisyysalueosuudessa 0,1 M€. Talousarvioylitystä ennustetaan tulevan Kotikuntakorvauksissa 0,1 M€. Keski-Uudenmaan työllisyysalueen tulos toteutuu talousarvion mukaisesti, koska kuntien yhteistoimintaosuudet tasataan kuluja vastaavasti. Työllisyysalueen kulujen alittuminen ja tuottojen ylittyminen mahdollistaa yhteensä 2,7 miljoonan euron maksuhyvitykset kunnille. Järvenpään Vesi -liikelaitoksen toimintakate on toteutumassa 0,6 M€ muutettua talousarviota heikompana. Käyttöomaisuuden nettomyynti ja maankäyttökorvaukset sitovuustason ennustetaan toteutuvan 0,1 M€ muutettua talousarviota parempana. Vuosikate vuodelta 2025 on alustavan ennusteen perusteella noin 32,4 M€, kun se edellisenä vuonna oli 24,3 M€. Verotulot laskivat 2 % edellisvuotisesta, mutta alittivat muutetun talousarvion vain 56 t€. Kunnallisverotulot alittivat muutetun talousarvion 0,6 miljoonalla ja alkuperäisen talousarvion 5,2 miljoonalla eurolla. Muut verotulot toteutuivat muutettua talousarviota parempina. Valtionosuudet kasvoivat 57,3% edellisvuotisesta. Valtionosuudet toteutuvat 44 t€ muutettua talousarviota heikompina johtuen OKMn valtionosuuksien tarkistuksesta. Rahoitustuottojen ja -kulujen arvioidaan toteutuvan noin 0,7 M€ muutettua talousarviota suotuisampina pienemmästä lainamäärästä aiheutuvien matalampien korkokulujen ja budjetoitua suurempien takausprovisioiden myötä. Poistojen ja arvonalennusten arvioidaan olevan noin 24,9 M€, mikä on 0,2 M€ talousarviota vähemmän, johtuen Järvenpään Veden talousarviota pienemmistä poistoista. Poistot ja arvonalentumiset tarkentuvat vielä tilinpäätöksen valmistumisen edetessä. Tilikauden ylijäämäennuste on yhteensä 7,6 M€ ylijäämäinen ja 7,9 M€ muutettua talousarviota parempi. Investoinnit Nettoinvestointien arvioidaan toteutuvan noin 8,2 M€ muutettua talousarviota pienempinä ollen noin 21,1 Me. Suurimmat alitukset muutettuun talousarvioon nähden ovat talonrakennuksessa (2,8 M€), kunnallistekniikassa (1,6 M€), osakkeissa ja osuuksissa (2,3 M€) ja Järvenpään veden investoinneissa (1,1 M€). Talonrakennuksen investoinneista ennustetaan 2,8 M€ alitusta, mikä johtuu Suvirannan museoinnin, Mankalan koulun kevennetyn peruskorjauksen ja JYK 3 vaiheen talousarviota pienemmästä ennusteesta vuodelle 2025. Myös teknisten ja toiminnallisten investointien määrärahasta arvioidaan jäävän lähes 1,8 M€ käyttämättä hankkeiden odottaessa palveluverkkosuunnitelmia sekä riskivarauksen 0,4 M€ ennustetaan jäävän käyttämättä. Rakennusten myynnistä myös kirjautuu tuloa 0,1 M€. JYK 2 vaiheen (27 t€) ja Kartanon yhtenäiskoulun (38 t€) ennustetaan ylittävän vuodelle 2025 varatut määrärahat. Kaupunkitekniikan rakentamisohjelman ennustetaan toteutuvan 1,6 M€ talousarviota pienempänä. Alitus kohdistuu kokonaisuudessaan uusien alueiden rakentamiseen, jossa osaan hankkeista on tullut aikataulumuutoksia ja siirtymisiä myöhemmin toteutettavaksi. Liikuntapaikkainvestoinnit toteutuvat budjettia parempana viime vuonna valmistuneen Keskustan liikuntapuiston tuloutusten kirjauduttua osittain kuluvalle vuodelle. ICT-investoinnit alittavat budjetin 50 t€, Hyvinvoinnin palvelualueen irtaimistoinvestoinnit 40 t€, Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueen irtaimistoinvestoinnit 100 t€, tilaomistuksen irtaimistoinvestoinnit 200 t€ ja kehitysinvestoinnit 200 t€. Järvenpään Veden investointien arvioidaan toteutuvat 1,1 M€ talousarviota pienempinä. Osakkeissa ja osuuksissa Koy Järvenpään Terveystalon rahoitusvastikkeet 1,6 M€ on hyvitetty kaupungille, Koy Ainolan pysäköinnin pääomitus 0,4 M€ ei toteutunut vuonna 2025 ja yhtiö esittää sen siirtämistä vuodelle 2026. Saunakallion ostoskeskuksen osakkeiden osto on toteutunut talousarvion mukaisesti. Koska kaikki osakkeet on myyty marraskuussa, määräraha toteutuu yli 300 t€ talousarviota parempana. Kaupunki on ostanut Kiinteistö Oy Järvenpään harjoitushallin osakkeet 20 t€ Kehäkarhuilta, mutta muutetun talousarvion muut kaupat eivät ehtineet vuodelle 2025. Investointiosaan kirjattava maanmyynti on toteutumassa noin 0,1 M€ talousarviota pienempänä kohteiden matalien tasearvojen vuoksi ja maanostot noin 0,2 M€ talousarviota suurempana. Rahoituslaskelma Alustavan ennusteen mukaan kaupungin lainamäärä oli vuoden lopussa noin 238,8 M€, mikä tarkoittaa 5 084 euroa/asukas. Lainamäärä laski vuoden aikana noin 15,2 M€. Kaupungin asukasluku oli joulukuun lopun ennakkotietojen mukaan 46 978 eli kasvua kertyi viime vuodesta 107 asukasta. Järvenpään kaupungin konsernitilinpäätös ja toimintakertomus käsitellään kaupunginhallituksessa 30.3.2026. Esittelijä Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, [poistettu] Talous- ja konsernijaosto merkitsee tilinpäätöksen laadintatilanteen tiedoksi. Käsittely Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti asiaa. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.