Kaupunginhallitus · 22.12.2025
Kuntalain 92 §:n mukaista ottomenettelyä varten saapuneet pöytäkirjat ja päätökset
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Hallintosäännön 28 §:n mukaan asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallituksen ja sen puheenjohtajan lisäksi kaupunginhallituksen esittelijä. Toimielimen jäsen voi ottaa yhteyttä toimielimen puheenjohtajaan tai esittelijään ja pyytää, että puheenjohtaja tai esittelijä käyttäisi otto-oikeuttaan. Otto-oikeutta on viimeistään käytettävä siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä olisi tehtävä. Ottoharkintaan kuluva aika alkaa päätöksen julkaisemisesta. Hallintosäännön 30 § :n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava toimielimelle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista toimielin on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kuntalain 92 §:n mukaisesti ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa: lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat. Ottomenettelyyn on ilmoitettu seuraavat toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset aikaväliltä 11.12-19.12.2025 Pöytäkirjat Kaupunkikehityslautakunta 16.12.2025 Hyvinvointilautakunta 17.12.2025 Järvenpään Veden johtokunta 17.12.2025 Opetus- ja kasvatuslautakunta 18.12.2025 Tietohallintojohtaja 15.12.2025 § 7 Microsoft M365-ympäristön varmuuskopiointipalvelun hankinta 15.12.2025 § 8 XDR- tietoturvapalvelun hankinta Järvenpään kaupungin Azure- ja M365-ympäristöihin 17.12.2025 § 9 Tiera City väestömoduulin hankinta ja käyttööntotto 19.12.2025 § 10 Kameravalvonnan keskitetty hallintajärjestelmä Hallintojohtaja 15.12.2025 § 8 Hankinnan välipäätös / Osallistumishakemuksien hyväksyminen ateria- ja puhtauspalvelukilpailutuksen tarjousvaiheeseen Varhaiskasvatusjohtaja 16.12.2025 § 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuohjeen päivittäminen 1.3.2026 19.12.2025 § 7 Esiopetuksen järjestämisen paikat 2026–2027 19.12.2025 § 8 Jotpa-hankeyhteistyö/ Jyväskylän yliopisto 19.12.2025 § 9 Varhaiskasvatuksen palvelupäällikön viran määräaikainen hoitaminen Kaavoitusjohtaja 12.12.2025 § 10 Kaavoituksen käynnistäminen määräalalla 186-402-4-128-M602 12.12.2025 § 11 Kaavoituksen käynnistäminen kiinteistöllä 186-402-4-128 ja määräalalla 186-402-4-128-M603 12.12.2025 § 12 Kaavoituksen käynnistäminen määräalalla 186-402-4-128-M604 12.12.2025 § 13 Kaavoituksen käynnistäminen kiinteistöllä 186-402-4-122, Matinkuja 4 12.12.2025 § 14 Kaavoituksen käynnistäminen kiinteistöillä 186-21-2102-3 Matinkuja 6 12.12.2025 § 15 Kaavoituksen käynnistäminen kiinteistöllä 186-21-2101-1,Iltalaulunkuja 12 12.12.2025 § 16 Kaavoituksen käynnistäminen kiinteistöllä 186-21-2101-2,Iltalaulunkuja 10 Opetusjohtaja 16.12.2025 § 71 Peruskoulun erityisopettajan viran täyttäminen 17.12.2025 § 72 Mankalan koulun rehtorin viran sijaisuuden hoitaminen ajalla 1.1.-28.2.2026 18.12.2025 § 73 Apulaisrehtorin viran täyttäminen Talousjohtaja 17.12.2025 § 21 Optiokauden 2026-2028 käyttöönotto vakuutusmeklaripalvelut Henkilöstöjohtaja 16.12.2025 § 14 Nimikemuutos opetuksen ja kasvatuksen palvelualueelle 18.12.2025 § 15 Yhteistoimintamenettely varhaiskasvatuspalvelut 22.12.2025 § 16 Matalan kynnyksen mielen palvelut Heltti Kirjastopalveluiden päällikkö 19.12.2025 § 4 Järvenpään kirjaston perjantain aukioloajan muutos Maanmittausinsinööri 19.12.2025 § 22 Tonttijaon muutos (1907/9-11) Kaupunkikehitysjohtaja 19.12.2025 § 8 Virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen, maankäyttöjohtaja 19.12.2025 § 9 Virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen, kaavoitusjohtaja Liikenneinsinööri 19.12.2025 § 14 Liikennemerkkipäätös: Nopeusrajoituksen alentaminen arvoon 30 km/h osassa Kinnarin kaupunginosaa Maankäyttöjohtaja 19.12.2025 § 48 Tontin 186-21-2141-2 luovutus, Kesälaulunkuja 3 Tekninen johtaja 22.12.2025 § 11 Hankinta, Sahankaaren rakentaminen välillä Torpantie-Hallintokatu, lisä -ja muutostyöt 14, 15 ja 16
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää, ettei yllä mainittuihin päätöksiin käytetä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.