Kaupunginhallitus · 6.10.2025
Kuntalain 92 §:n mukaista ottomenettelyä varten saapuneet pöytäkirjat ja päätökset
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Hallintosäännön 28 §:n mukaan asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallituksen ja sen puheenjohtajan lisäksi kaupunginhallituksen esittelijä. Toimielimen jäsen voi ottaa yhteyttä toimielimen puheenjohtajaan tai esittelijään ja pyytää, että puheenjohtaja tai esittelijä käyttäisi otto-oikeuttaan. Otto-oikeutta on viimeistään käytettävä siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä olisi tehtävä. Ottoharkintaan kuluva aika alkaa päätöksen julkaisemisesta. Hallintosäännön 30 § :n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava toimielimelle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista toimielin on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kuntalain 92 §:n mukaisesti ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa: lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat. Ottomenettelyyn on ilmoitettu seuraavat toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset aikaväliltä 25.9.2025-2.10.2025 Pöytäkirjat Opetus- ja kasvatuslautakunta 25.09.2025 Talous- ja konsernijaosto 1.10.2025 Hallintojohtaja 25.09.2025 § 6 Perinnön hakeminen valtiolta / Valtakirja 26.09.2025 § 7 Pysäköinnintarkastajan vakituisen viran täyttäminen Maankäyttöjohtaja 26.09.2025 § 37 Tontin 186-15-1561-4myyminen,Tiikkikuja 9 Palvelualuejohtaja hyvo 2.10.2025 § 19 Liittyminen yhteishankintaan / Julkaisujen tilauspalvelu 26.09.2025 § 20 Aiesopimus yhteistyöstä Jade Yhteisön,hyvinvointialueen ja Keski-Uudenmaan kuntien kotoutumispalveluiden kesken Palvelualuejohtaja opekas 26.09.2025 § 5 Virkamatkamääräys/Erasmus/Italia Andria 1-4.10.2025 26.09.2025 § 6 Virkamatkamääräys/Erasmus/Ranska Bergues 11-14.11.2025 Maanmittausinsinööri 29.09.2025 § 19 Tonttijaon muutos 2445/7,8 Kaupunginjohtaja 26.09.2025 § 26 Saunakallion ostoskeskus Oy:n osakkeiden myyntipäätös Henkilöstöjohtaja 29.09.2025 § 8 Nimikemuutos työllisyysalueelle,palvelusuunnittelija
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää, ettei yllä mainittuihin päätöksiin käytetä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.