Kaupunginhallitus · 30.9.2025
Kartanon koulun teknisen työn rakennuksen vaihtoehdot
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kartanon teknisen työn rakennuksessa sattui vesivahinko heinäkuussa 2023. Kohdetta ei tuolloin lähdetty korjaamaan, sillä Kartanon koulu oli tarkoitus purkaa ja korvata uudisrakennuksella (mm. KH:n päätös 22.1.2024). Vakuutusyhtiö tarvitsi 2 vuoden määräajan puitteissa kaupungin virallisen päätöksen, että korjataanko kohde vai ei. Asiaa käsiteltiin kaupunginhallituksessa huhti-toukokuussa 2025 (4.7. ja 19.5.2025) ja asiassa päädyttiin ennallistamiseen. Ennallistamisesta on laadittu kaupunginhallituksen käsittelyiden perusteella toimitilajohtajan päätös 12.6.2025. Tilanne Kohteen ennallistamisen purkutyöt ovat käynnissä. Korjauslaajuuden kartoittamiseksi rakennuksessa on tehty lisää rakenneavauksia. Tätä vaihetta seuraa suunnittelu, jossa muodostuu korjausten kilpailutukseen tarvittava aineisto. Kaupungin edustajana hankkeessa on Mestaritoiminta Oy. Syksyllä 2025 on tehty rakenneavauksia vesivuotokohdan läheiseltä ulkoseinältä sekä putkitunneleihin (yht. 7 kpl). Tehdyissä rakenneavauksissa on löytynyt vaurioita, joista kaikki eivät ole aiheutuneet kesän 2023 vesivahingosta. Näiden vaurioiden kuntoon saattaminen on kaupungin vastuulla. Vaurioiden tarkkaa laajuutta ja siten myöskään niiden kuntoon saattamisen kustannusarviota ei tässä vaiheessa tiedetä. Liitteenä on 23.9.2025 päivätty muistio rakenneavauksista (liite 1). Vakuutusyhtiön on tarkoitus saada korjaushankkeelle rakennusterveysasiantuntijan hyväksyntä siitä, että kohde on asianmukaisesti korjattu ja voidaan ottaa käyttöön. Jotta tämä hyväksyntä voidaan saada, tulee kaupungin korjata vauriot sen vastuulla olevista rakenteista. Jatko Vakuutusyhtiö vastaa kohteen ennallistamisesta ja korvaa siihen liittyvät kustannukset vesivahingon osalta. Kaupungin tulee maksaa kustannukset sen vastuulla olevien vaurioiden osalta. Vaurioiden osalta on vielä täsmentymättä, mikä osa vaurioista on kaupungin vastuulla ja mikä vakuutusyhtiön. Tämän ratkeamisen jälkeen saadaan alustavaa arviota kaupungille tulevista kustannuksista. Vauriolaajuuden mahdollisista lisäselvityksistä saattaa muodostua myös kaupungille kustannuksia. Ennallistamisessa rakenteisiin jää vanhoja rakennusosia mm. patteriverkosto ja sadevesiviemärit, jotka kaupungin tulisi kustannuksellaan korjausten yhteydessä uusia. Korjaukset ajoittuvat luultavimmin ensi vuoteen ja niihin tulee varata rahat ensi vuoden talousarviossa esim. talonrakennuksen teknisten investointien kokonaisuudessa. Teknisen työn rakennuksen korjaushankkeen eteneminen edellyttää kaupungin kantaa. Kartanon koulun teknisen työn rakennuksen tulevaisuus kytkeytyy Kartanon koulun tulevaisuuteen. Kartanon vanha koulurakennus on viime vuosina investointisuunnitelmissa esitetty korvattavan uudisrakennuksella 2020-luvun lopulla. Vuoden 2025 talousarvioon on kirjattu, että Kartanon koulun korjattavuus selvitetään. Tämä selvitys on tarkoitus tuoda kaupunginhallituksen käsittelyyn lokakuussa 2025. KR
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää merkitä valmisteluvaiheen tiedoksi.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus, 7.4.2025
Kartanon koulun teknisen työn rakennuksessa aiheutuneen vesivahingon vakuutuskorvausasian edistäminen edellyttää päätöksen tekemistä siitä, korjataanko vai puretaanko kyseinen rakennus. Valmistelussa on katsottu, että purkaminen on ainoa tarkoituksenmukainen vaihtoehto alla esitetyin tarkemmin perustein. Järvenpään kaupungin hallintosäännön mukaan alle 250.000 € purkamisista päättää toimitilajohtaja ja sen ylittävistä kaupunginhallitus. Kohteen purkukustannusten perusteella purkaminen on siten toimitilajohtajan päätösvaltarajoissa. Asian liittyessä Kartanon koulu -hankkeeseen ja sen käynnissä oleviin korjattavuusselvityksiin, katsotaan tarpeelliseksi tuoda asia kaupunginhallitukselle tiedoksi. Kartanon koulun teknisen työn rakennuksessa tapahtui vesivahinko heinäkuussa 2023. Kohteen sisätiloissa oleva vesijohto oli vuotanut rakennukseen suuren määrän vettä. Kohde otettiin pois käytöstä ja toiminta siirtyi väistötiloihin. Kohteeseen ei tehty rakenteiden avauksia, eikä kuivauksia. Rakennuksen laajuus on 926 brt-m2. Rakennuksen sijainti suhteessa muihin koulun tiloihin on esitetty liitteenä olevassa kuvassa (liite 1) Kartanon koulurakennus on vakuutettu ja asiasta on tehty vakuutusyhtiöön vahinkoilmoitus 17.7.2023. Korjausvaihtoehdon korvauspäätös on saatu syksyllä 2023. Kaupungin omavastuuosuus olisi 10.000 €, minkä lisäksi korvausta laskettaessa huomioitaisiin ikä- ym. vähennykset. Syksyllä 2023 pyydettiin urakkatarjous rakennuksen vesivaurioiden korjaamisesta. Korjausten hinta-arvio oli tuolloin noin 380.000 ja niiden arvioitiin kestävän noin 10,5–16 kuukautta. Purkamisvaihtoehdon kohdalla vakuutusyhtiö on ilmoittanut, että korvauksen määrästä voidaan antaa esitys, kun kaupunki on ilmoittanut kummalla mallilla (purku vai korjaus) edetään. Sopimusehtojen mukaan purkutilanteessa korvataan ns. päivänarvon mukainen määrä, jossa huomioidaan mm. jäännösarvo sekä ikään ja käyttövuosiin perustuvat vähennykset. Päivänarvo ei kuitenkaan voi ylittää kohteen käypää arvoa. Kohteen käyvän arvon määrittämiseen vakuutusyhtiö on maininnut tarvitsevansa arvion ulkoiselta taholta. Vakuutusyhtiön mukaan joissakin tapauksissa sovittu niin, että vahingoittunut osa rakennuksesta korvataan kilpailutetun purkuhinnan mukaisesti. Vuonna 2023 oli näkemyksenä, että Kartanon nykyinen yläkoulurakennus tultaisiin purkamaan ja korvaamaan uudiskohteella. Purkulinjaus perustui voimassa olevaan Opetuksen ja kasvatuksen palveluverkkosuunnitelmaan ja investointiohjelmaan, joissa varauduttiin koko Kartanon yläkoulun purkuun ja kohteen korvaamiseen uusilla tiloilla. Teknisen työn siiven purku oli alun perin tarkoitus toteuttaa kesän 2024 aikana, mutta asian valmistelu viivästyi, joten purkua siirrettiin eteenpäin, jotta purusta ei aiheutuisi häiriötä opetukselle. Purusta ei ole päätöstä, eikä vakuutusyhtiölle ei ole tehty ilmoitusta etenemismallista. Syksyllä 2024 nostettiin esiin kohteen korjaamisen mahdollisuus ja kaupunginvaltuusto päätti vuosien 2025-34 investointiohjelman hyväksymisen yhteydessä (11/2024), että lopullista Kartanon investointipäätöstä varten tehdään vertailu Kartanon koulun peruskorjauksen ja uudisrakennusvaihtoehdon välillä. Kartanon korjattavuuden arvioimiseksi on tilattu selvitys, joka valmistuu näillä näkymin toukokuussa 2025. Teknisen työn rakennusosa on mukana selvityksessä. Jos Kartanon koulu myöhemmin päätettäisiin peruskorjata, tulisi nyt purettaviksi esitettävät teknisen työn tilat toteuttaa todennäköisesti uudisrakennuksena. Vakuutusyhtiö on maaliskuussa 2025 muistuttanut, että vakuutuskorvausta tulee hakea 2 vuoden kuluessa tapahtuneesta. Mikäli asiassa edetään purkuvaihtoehdolla, niin vakuutusyhtiön mukaan tällöin tulee olla selvillä purku-urakoiden kustannukset ts. kilpailutus tulee olla tehtynä. Kaupungin vakuutusmeklarille on annettu toimeksi selvittää vakuutusyhtiöltä tulkintaa 2 vuoden aikarajasta korjaustilanteessa, eli tuleeko korjaukset olla tuon ajan puitteissa tehtynä vai riittääkö, että etenemisvaihtoehdosta on tehty päätös sen puitteissa. Yllä kuvatun mukaisesti vakuutuskorvauksen määrään ja 2 vuoden aikarajan tulkintaan liittyy epävarmuutta. Jottei vakuutuskorvaukset jäisi kokonaan saamatta, tulisi asiassa edetä purkamisvaihtoehdolla. Mikäli näin päätetään, käynnistyy purku-urakan hankinnan valmistelu kevään aikana. KR Esittelijä Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, [poistettu] Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen, että Kartanon koulun teknisen työn rakennus puretaan toimitilajohtajan päätöksin, ja Kartanon koulun teknisen työn rakennuksen purku-urakan kilpailutusvalmistelu käynnistetään kevään aikana. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun. Toimitilajohtaja Tuomas Koskiniemi selosti asiaa.