Kaupunginhallitus · 22.9.2025
Mankalan koulun peruskorjaushankkeen vaiheiden 1 ja 2 hankesuunnitelman hyväksyntä
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti Tiia Lintulan muutosehdotuksen mukaisesti. Päätös kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus päätti hyväksyä liitteenä olevan hankesuunnitelman (vaiheet 1 ja 2 kerralla, 16.6.2025) ja siihen sisältyvät hankesuunnitelman liitteet. hyväksyä hankesuunnitelmassa esitetyn budjettiyhteenvedon (16.06.2025) mukaisen kustannusarvion. antaa Mestaritoiminta Oy:lle valtuutuksen valmistella sekä päättää suunnitteluvaihetta koskevat hankinnat sekä allekirjoittaa ja valvoa asiaa koskevat sopimukset kaupungin puolesta. Suunnitteluvaiheen hankinnat voidaan aloittaa tämän päätöksen valitusaikana. valtuuttaa toimitilajohtajan opetuksen ja kasvatuksen palvelualuejohtajaa kuultuaan hyväksymään hankkeeseen liittyvät suunnitteluratkaisut kustannusvaikutuksineen. hyväksyä peruskorjaushankeen vaiheet 1 ja 2 kerralla urakkamuodoksi ”kokonaishintainen urakka” (Kokonaisurakka). todeta, että Vihtakadun koulu toimii pääasiallisena väistötilana, mutta väistötiloja ja koulukuljetuksia koskevat asiat ratkaistaan vuoden 2025 loppuun mennessä.
Äänestykset
Äänestys 1
Jaa9 Voitti
–
- Hautamäki
- Kontkin
- Lintula
- Nick
- Perkiö
- Salmivuori
- Torkkeli
- Tuominen
- van Schevikhoven
Ei2
–
- Passi
- Piisinen
- Jaa 9
- Ei 2
- Tyhjä 0
- Poissa 0
Tulos: 9 JAA-ääntä (Lintula, van Schevikhoven, Tuominen, Kontkin, Salmivuori, Nick, Perkiö, Torkkeli, Hautamäki) 2 EI-ääntä (Passi, Piisinen)
Asiakirjan teksti
Perustelut
Valmistelijat: Jan Mikkonen, Tuomas Koskiniemi, Janne Mannersalo (Mestaritoiminta) Opetus- ja kasvatuslautakunta 28.8.2025 § 39 Edellä mainitussa opetus- ja kasvatuslautakunnan päätöksessä esitettyjen perusteluiden lisäksi todetaan, että hankkeen projektiryhmä suosittaa hankkeen toteutusmuodoksi kokonaisurakkaa. Kokonaisurakassa tilaaja kantaa pääosin hankkeeseen liittyvät ennakoimattomat riskit sekä vastaa suunnitelmien sisällöstä ja oikeellisuudesta. Rakentaja kilpailutetaan lähes valmiilla suunnitelmilla, minkä vuoksi hankkeen kokonaiskesto on esimerkiksi projektinjohtourakkaa pidempi (suunnitteluvaihe on pidempi). Hankemuoto on tavanomaisesti KVR-urakkaa edullisempi, koska urakoitsija hinnoittelee vähemmän riskejä urakkahintaan. Kaupunginvaltuusto on päätöksellään 15.9.2025 § 75 hyväksynyt kaupunginhallituksen esityksen (KH 19.5.2025 § 149) uudesta hankebudjetista sekä hankeaikataulun mukaiset euromuutokset taloussuunnitelmakautta koskien. Toimivalta: Hallintosääntö luku 18 kohta 3 (KV 31.3.2025 § 19) KS
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää: hyväksyä liitteenä olevan hankesuunnitelman (vaiheet 1 ja 2 kerralla, 16.6.2025) ja siihen sisältyvät hankesuunnitelman liitteet. hyväksyä hankesuunnitelmassa esitetyn budjettiyhteenvedon (16.06.2025) mukaisen kustannusarvion. antaa Mestaritoiminta Oy:lle valtuutuksen valmistella sekä päättää suunnitteluvaihetta koskevat hankinnat sekä allekirjoittaa ja valvoa asiaa koskevat sopimukset kaupungin puolesta. Suunnitteluvaiheen hankinnat voidaan aloittaa tämän päätöksen valitusaikana. valtuuttaa toimitilajohtajan opetuksen ja kasvatuksen palvelualuejohtajaa kuultuaan hyväksymään hankkeeseen liittyvät suunnitteluratkaisut kustannusvaikutuksineen. hyväksyä peruskorjaushankeen vaiheet 1 ja 2 kerralla urakkamuodoksi ”kokonaishintainen urakka” (Kokonaisurakka). todeta, että Vihtakadun koulu toimii pääasiallisena väistötilana, mutta väistötiloja ja koulukuljetuksia koskevat asiat ratkaistaan myöhemmin erikseen.
Kokouskäsittely
Projektipäällikkö Janne Mannersalo (Mestaritoiminta Oy), tilasuunnittelun pedagoginen kehittämispäällikkö Jan Mikkonen sekä toimitilajohtaja Tuomas Koskiniemi selostivat asiaa. Kokouksessa pidettiin tauko klo 20-20.10. Tiia Lintula teki Reetta Nivkin kannattamana seuraavan muutosehdotuksen päätöskohtaan 6: “todeta, että Vihtakadun koulu toimii pääasiallisena väistötilana. Väistötiloja ja koulukuljetuksia koskevat asiat ratkaistaan vuoden 2026 talousarviovalmistelun yhteydessä." Tiia Lintula teki Reetta Nickin kannattamana uuden, korvaavan muutosehdotuksen päätöskohtaan 6:" todeta, että Vihtakadun koulu toimii pääasiallisena väistötilana, mutta väistötiloja ja koulukuljetuksia koskevat asiat ratkaistaan vuoden 2025 loppuun mennessä." Tomi Passi teki Jorma Piisisen kannattamana seuraavan muutosehdotuksen: "esitän, että Mankalan saneeraushanke keskeytetään. Hankkeen toteutusvaiheeseen palataan 2-3 vuoden kuluttua." Puheenjohtaja totesi, että koska käsittelyn kuluessa oli tehty kaksi kannatettua muutosehdotusta, asiasta oli äänestettävä. Äänestystavaksi valittiin sähköinen äänestys. 1. Tomi Passin muutosehdotus Esittelijän pohjaehdotus: JAA Tomi Passin muutosehdotus: EI (Passi, Piisinen) Äänestyksen tulos: 9 JAA-ääntä (Lintula, van Schevikhoven, Tuominen, Kontkin, Salmivuori, Nick, Perkiö, Torkkeli, Hautamäki) 2 EI-ääntä (Passi, Piisinen) 2. Tiia Lintulan muutosehdotus Puheenjohtajan tiedusteltua, voiiko kaupunginhallitus hyväksyä Tiia Lintulan muutosehdotuksen yksimielisesti, kaupunginhallitus päätti yksimileisesti hyväksyä Tiia Lintulan muutosehdotuksen.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Opetus- ja kasvatuslautakunta, 11.6.2024
Selostus Valtuuston vuosille 2023-2033 hyväksymässä investointiohjelmassa Mankalan koulun peruskorjaus on aikataulutettu vuosille 2025-2028. Nykytilanne Mankalan koulu sijaitsee Järvenpään keskisellä alueella. Syksystä 2023 Mankalan koulussa on toiminut 18 perusopetusryhmää sekä kaksi esiopetusryhmää. Oppilaita on 402 (tilastointi pvm 20.9.2023) sekä esiopetuksen 42 lasta. Esiopetus toteutetaan tällä hetkellä rakennuksen tontilla olevassa moduulirakennuksessa. Nykyisessä koulurakennuksessa on kotiluokkia 20 perusopetusryhmälle ja aineopetustilat käsityöhön sekä kovien että pehmeiden materiaalien parissa työskentelyyn, musiikkiluokka ja liikuntasali puku- ja varastotiloineen. Eriyttämiseen, laaja-alaiseen erityisopetukseen sekä kieli- ja kulttuuriryhmien opetukseen käytössä olevat tilat ovat nykytarpeeseen riittämättömät. Palveluverkko Tulevaa alueellista kehitystä on viimeksi tarkasteltu OPKA:n Palveluverkkoselvityksessä (päivitetty 2024). Järvenpään keskisellä alueella, johon Mankalan koulu kuuluu, palvelutarve ala- ja yläkoulujen osalta pysyy melko vakiona lähivuosina. 2020-luvun lopulla Kartanon yhtenäiskoulu saneerataan ja tällöin on mahdollista säätää koko Järvenpään koulukapasiteettia. Koulun kapasiteettia on tarkoitus muuttaa 18 yleisopetuksen ryhmän, kahden pienryhmän ja kolmen esiopetusryhmän yksiköksi. Kapasiteetin muutoksella pystytään paremmin vastaamaan varhaiskasvatuksen ja opetuksen tarpeisiin. Esittelijä Merja Narvo-Akkola, palvelualuejohtaja, [poistettu] Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää hyväksyä osaltaan hankkeen tarveselvityksen liitteen mukaisesti kolmisarjaiselle alakoululle (450 oppilaspaikkaa) ja kolmelle esiopetusryhmälle (63 esiopetuspaikkaa) esittää hankkeen valmistumisen ajoittuvan kesään 2028. pyytää Mestaritoiminta Oy:ta yhdessä kaupungin tilaomistuksen kanssa selvittämään hankkeen toteutusmuodon ja kustannusarvion esitetyn laajuuden mukaisesti. Jos esitettyyn laajuuteen tehdään muutoksia, tulee ne tuoda Opetus- ja kasvatuslautakunnan hyväksyttäväksi. pyytää Mestaritoiminta Oy:ta yhdessä kaupungin tilaomistuksen kanssa selvittämään hankkeen ja rakentamisen aikataulun hyvissä ajoin, jotta tarvittavat väistöt voidaan suunnitella ajoissa. Opetus- ja kasvatuslautakunta edellyttää, että hyvän oppimisympäristön tavoitteet huomioidaan hankesuunnittelussa. Mahdolliset yleisistä suunnitteluohjeista poikkeavat ratkaisut tulee hyväksyttää Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueella. Kokouskäsittely Pedagogisen tilakehityksen kehittämispäällikkö Jan Mikkonen selosti asiaa. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Liitteet
- Liite _ Hankesuunnitelma, Mankalan koulun peruskorjaus vaiheet 1 ja 2 (16.06.2025) _ KH 22.9.2025.pdf
- Liite 1 Pedagoginen suunnitelma_020425.pdf
- Liite 2 Mankalan koulun tilaohjelma 17.12.2024.pdf
- Liite 3 Mankalan koulu tilankayttokaavio 15-11-2024.pdf
- Liite 5 Kuntotutkimus REV A 15.6.2022.pdf
- Liite 6 Korjaustarveselvitys_Mankalan_koulu 08.02.2021.pdf
- Liite 7 Mankalan hankkeen tarveselvitys 16.05.2024.pdf
- Liite 8 Oppimisympäristöjen toiminnalliset suunnitteluohjeet-LUONNOS.pdf
- Liite 9 LAVA-Mankalan hanke-väistötratkaisut.pdf
- Liite 10 LAVA-Mankalan hanke-kuljetusratkaisut.pdf
- Oheismateriaali _ JULKINEN Mankala vaihe 1 ja 2 KH hankesuunnitelmaesittely 22.9.2025.pdf