Kaupunginhallitus · 16.6.2025
Kuntalain 92 §:n mukaista ottomenettelyä varten saapuneet pöytäkirjat ja päätökset
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Hallintosäännön 28 §:n mukaan asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallituksen ja sen puheenjohtajan lisäksi kaupunginhallituksen esittelijä. Toimielimen jäsen voi ottaa yhteyttä toimielimen puheenjohtajaan tai esittelijään ja pyytää, että puheenjohtaja tai esittelijä käyttäisi otto-oikeuttaan. Otto-oikeutta on viimeistään käytettävä siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä olisi tehtävä. Ottoharkintaan kuluva aika alkaa päätöksen julkaisemisesta. Hallintosäännön 30 § :n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava toimielimelle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista toimielin on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kuntalain 92 §:n mukaisesti ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa: lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat. Ottomenettelyyn on ilmoitettu seuraavat toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset aikaväliltä 23.5.-12.6.2025 Pöytäkirjat Kaupunkikehityslautakunta 22.05.2025 Talous- ja konsernijaosto 27.05.2025 Opetus- ja kasvatuslautakunta 27.05.2025 Järvenpään Veden johtokunta 04.06.2025 Opetusjohtaja 27.05.2025 § 37 Järvenpään koululaisten iltapäivätoiminnan ryhmien sijoittuminen ja ryhmien paikkamäärät lukuvuonna 2025–2026 02.06.2025 § 42 Historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran täyttäminen 02.06.2025 § 43 Luokanopettajan määräaikaisen viran täyttäminen 10.06.2025 § 44 Suomen kielen ja kirjallisuuden lehtorin viran täyttäminen 10.06.2025 § 45 Päätoimisen tuntiopettajan (S2) virkasuhteisen tehtävän täyttäminen 10.06.2025 § 46 Erityisluokanopettajan viran täyttämättä jättäminen 10.06.2025 § 47 Valmistavan luokan opettajan viran täyttäminen 10.06.2025 § 48 Luokanopettajan viran täyttäminen 10.06.2025 § 49 Rehtorin määräaikaisen viran täyttäminen Kaupunginjohtaja 02.06.2025 § 14 Sopimus aluevaalien 2025 kustannustenjaosta 02.06.2025 § 13 Sitoutuminen Sarastian yhteishankintakilpailutukseen / Liikunta-ja leikkivälineet sekä soittimet 2025 540969 06.06.2025 § 15 Yhtiökokouskutsu 11.6.2025 / Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy Keuke 06.06.2025 § 16 Yhtiökokousedustajan nimeäminen 10.6.2025 / Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä 06.06.2025 § 17 Yhtiökokousedustajan nimeäminen 9.6.2025 / Kiinteistö Oy Järvenpään Terveystalo 06.06.2025 § 18 Yhteistyösopimus Uudenmaan rikosseuraamuskeskuksen kanssa Palvelualuejohtaja hyvo 02.06.2025 § 11 Sopimus Keski-Uudenmaan kuntien Keski-Uudenmaan TE-palvelujen työvoimaviranomaiselle tuottamasta valmennuspalvelusta Hallintojohtaja 03.06.2025 § 1 Pysäköinnintarkastajan viran täyttäminen määräajaksi Kaavoitusjohtaja 02.06.2025 § 4 Kaavoituksen käynnistäminen kiinteistöillä 186-1-131-10,186-1-131-16 ja 186-1-131-17 06.06.2025 § 5 Valtuustoaloite / Esitys selvittää mahdollisuutta upottaa joulukuusia Tuusulanjärveen 11.06.2025 § 4 Tuusulan Vihersiniverkostosuunnitelma,VISSI (nro 2009) luonnos,lausunto Kaupunkitekniikan johtaja 05.06.2025 § 9 Anni-tädin alueen kunnallistekniikan rakentaminen,lisä-ja muutostyötarjous 6, hankinta Johdon erityisasiantuntija 06.06.2025 § 2 Lausuntopyyntö hakemukseen aravarajoitusasiassa / NAL Asunnot Oy / Välskärinkatu 21 / 23.5.2025 Toimitilajohtaja 06.06.2025 § 10 Päätös kohdentamattomien investointimäärärahojen käytöstä 10.06.2025 § 11 Toimitilajohtajan sijaisen määrääminen 10.06.2025 § 12 Päätös kohdentamattomien investointimäärärahojen käytöstä 11.06.2025 § 13 Teknisten ja toiminnallisten talonrakennusinvestointien toteutuksen projektinjohtotehtävien tilaaminen 12.06.2025 § 14 Mankalan koulun peruskorjauksen suunnittelu-ja kilpailutusvaiheiden toteutussopimuksen hyväksyntä 12.06.2025 § 15 Päätös Kartanon koulun teknisen työn rakennuksen ennallistamisesta Maankäyttöjohtaja 10.06.2025 § 24 Teollisuustontin 186-11-1110-7vuokraus,Tuottajankatu 8 Kulttuurijohtaja 12.06.2025 § 6 Sopimus tanssin ja sirkuksen taiteen perusopetuksen ostamisesta Kaupunkikehitysjohtaja 06.06.2025 § 1 Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa-ja puhtaanapidosta annetun lain mukaiseen muistutukseen annettava päätös Talousjohtaja 12.06.2025 § 13 Keski-Uudenmaan työllisyysalueen pankkitilin käyttövaltuusoikeudet
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää, ettei yllä mainittuihin päätöksiin käytetä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.