Kaupunginhallitus · 19.5.2025

Otto-oikeuden käyttäminen / Päätös Keskustan päiväkodin purkamisesta

  • Diaarinumero: JARDno-2025-993
  • Esittelijä: Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti 12.5.2025 § 145 kokouksessaan käyttää otto-oikeuttaan toimitilajohtajan 8.5.2025 tekemään päätökseen § 7 päätös Keskustan päiväkodin purkamisesta. Kaupunginhallitus voi asiaa käsitellessään: tehdä asiassa uuden päätöksen päättää, että aikaisempi päätös pidetään voimassa, kumotaan tai muutetaan palauttaa asian päätöksen tehneen viranomaisen käsiteltäväksi. Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueen osalta asian taustaa Kaupunginvaltuusto on vuonna 2021 päättänyt osana opetuksen ja kasvatuksen palveluverkkoa, että päiväkoti Keskustasta luovutaan rakennuksen kuntoon liittyvien haasteiden ja pienen koon vuoksi. Keväällä 2025 tehdyn varhaiskasvatuksen kapasiteettilaskelman mukaan varhaiskasvatuksen kapasiteetti riittää vuoteen 2040 asti, vaikka Keskustan päiväkodista luovutaan kesällä 2026. Varhaiskasvatuksen kapasiteetti riittää tämän hetken tiedon mukaan myös alle 3-vuotiaiden lasten osallistumisasteen kasvaessa edellisvuosien tapaan. Päätös Keskustan päiväkodista luopumisesta on tärkeää saada hyvissä ajoin, jotta uusien lasten sijoittaminen voidaan tehdä lasten ja perheiden etu edellä ja suunnitella Keskustan päiväkodin nykyisten lasten ja henkilöstön sijoittamista heitä kuullen. Lisäksi avoin viestintä tilanteesta sekä perheille että henkilöstölle on tärkeää, jotta päiväkodissa voidaan keskittyä arkeen. Päiväkodille on viime vuosina tehty pienimuotoisia korjauksia, jotta sitä on voitu käyttää turvallisesti. Kohteesta on tehty sen kuntoon liittyviä ilmoituksia vuosien varrella seuraavasti: Wpro-ilmoituksia 2020 oli 7kpl 2021 oli 2 kpl 2022 oli 33 kpl 2023 oli 3 kpl 2024 oli 1 kpl 2025 oli 3 kpl Vaikutukset alueen kehittämiseen Kaupunkikehityksen palvelualueella suunnitelmissa on edetty mainittujen aikaisempien päätösten mukaisesti. Alueen markkinointi rakentajille on sovittu alkavaksi 21.5.2025. Purettavaksi suunnitellun päiväkodin tilalle on suunniteltu markkinoitavaksi kerrostalotonttia. Päätöksellä on merkittävä vaikutus alueen kehittämiseen, rajaamiseen ja taloudellisesti suunniteltuihin maanmyyntituloihin. Myös kaavoituksen suunniteltua rajausta tulisi muuttaa, mikäli päiväkotia ei purettaisi. Edellä kerrottujen perusteiden nojalla viranhaltijapäätös Keskustan päiväkodin purkamiseksi katsotaan näin ollen tarkoituksenmukaiseksi pitää voimassa. SF

Ehdotus

Kaupunginhallitus päättää pysyttää toimitilajohtajan päätöksen Keskustan päiväkodin purkamisesta (Toimitilajohtaja § 7). Käsittely Puheenjohtaja tiedusteli kaupunginhallitukselta, voidaanko asia jättää pöydälle. Tämä sopi kaupunginhallitukselle.

Liitteet

Alkuperäinen asiakirja