Kaupunginhallitus · 19.5.2025
Mankalan koulun hankesuunnitelma
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kaupunginhallitus 5.5.2025 § 127 Kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen pykälää on täydennetty seuraavasti: Mankalan koulun peruskorjaushanke on voimassa olevassa investointiohjelmassa vaiheistettu kahteen osaan osana aiempia investointien karsintapäätöksiä. Alkuperäisessä karsintaesityksessä hanke oli tarkoitus toteuttaa yhtenä sisä- ja ulkopuoliset korjaukset sisältävänä hankkeena vuosina 2028-30, mutta valtuuston päätöksen mukaisesti hanke jaettiin kahtia ensin tehtäviin sisäpuolisiin korjauksiin (2025-27: 5,95Me) ja myöhemmin tehtäviin ulkopuolisiin korjauksiin (2032-33: 3Me). Asiaa käsiteltäessä on esitetty, että vaiheet toteutettaisiin yhtenä hankkeena. Näin toimittaessa peruskorjaushankkeen vaihe 1 (sisäpuoliset korjaustoimet, tilamuutokset sekä LVIAS-korjaukset) ja vaihe 2 (julkisivun ja sokkelin korjaukset, ikkunoiden ja salaojien uusimiset sekä routaeristykset ja pihaurakka sisältäen hulevesijärjestelmän uusimisen) toteutettaisiin samanaikaisesti. Sisä- ja ulkopuolisten korjausten toteuttaminen yhdellä kertaa on koulun toiminnan kannalta suositeltava vaihtoehto. Lisäksi kustannussäästö on merkittävä hankkeen toteutuessa yhtenä kokonaisuutena. Hanke on mahdollista toteuttaa yhtenä kokonaisuutena samassa aikataulussa kuin pelkät sisäpuoliset korjaustoimet ts. rakentaminen on toteutettavissa 18 kuukauden aikana. Mikäli hankkeessa päätetään edetä, myös ulkopuolisen korjauksen suunnittelutyöt saadaan valmiiksi vaaditussa aikataulussa kesällä 2026 alkavaa rakentamista silmällä pitäen ja koko hanke voidaan toteuttaa vuosina 2025-2027. Vaiheistuksen poistaminen vaatii hankesuunnitelman tarkentamista syksyllä 2025. Suunnitteluhankinnoissa voidaan huomioida optioina vaiheen 2 suunnittelutehtävät, joiden tilausvaltuuksista päätetään myöhemmin erikseen. Vaiheistuksen poistaminen edellyttää hankelaajuuden muutosta vastaavaa hankebudjetin muutospäätöstä valtuustolta. Lisäksi hankkeen ajoituksen muutokset tulee huomioida taloussuunnitelman investointiosassa. Hankelaajuuden muutoksen vaikutukset talouteen Hankkeen 2. vaiheen aikaistaminen vuosille 2026-27 lisää taloussuunnitelmakauden investointimenoja tarkentuneen ulkopuolisten korjauskustannusarvon mukaan 3,8 miljoonalla eurolla. Kaupunginhallituksen aiempien päätösten seurauksena investointiohjelmasta on poistunut tai jää käyttämättä menoja vuosilta 2025-26 reilulla kahdella miljoonalla (Haarajoen muutostyö 0,8Me, Närekadun siirto 1,3Me), minkä lisäksi talousarvioon varatuista teknisistä investoinneista osa ei etene ennen kuin palveluverkkosuunnitelmat saadaan päivitettyä ja kohteiden pysyvä käyttö palveluverkossa varmistuu. Mankalan korjaustöiden käynnistyminen vasta vuonna 2026 siirtää hankkeen kustannuksista noin 2,4 Me vuodelta 2025 vuosille 2026-27. Koko hankkeen toteuttamisesta aiheutuvat euromääräiset lisäykset investointeihin ovat taloussuunnitelmakaudella näin ollen maltilliset, eivätkä ne yksinään aiheuta merkittävää riskiä taloustavoitteiden täyttymiselle. Lainarahoituksen tarve vähenee vuosina 2025-26 ja kasvaa 2027 alkaen. Hankkeen vaatimista väistötiloista ja olevista tyhjistä tiloista aiheutuvat turhat kustannukset huomioiden kaupungille on kokonaistaloudellisesti edullisempaa toteuttaa hanke yhtenä kokonaisuutena vuosina 2025-27 kuin myöhemmin esimerkiksi vuosina 2030-32. Toteutettaessa hanke vuosina 2025-27 on mahdollista hyödyntää tyhjillään oleva Vihtakadun koulurakennus ja vajaakäytössä olevan Haarajoen koulun tiloja remontin aikaisina väistötiloina. Kyseiset tilat aiheuttavat kaupungille tyhjillään ollessaan noin 100te vuosittaisia ylläpitokuluja, jotka tosiasiallisesti säästyisivät rakennusaikana Mankalan ylläpitokustannusten (202te) poistuessa. Kaupungin tilaomistuksiin kohdistuvat sopeutustavoitteet huomioiden Vihtakadun koulurakennusta ja Haarajoen tiloja ei ole taloudellisesti perusteltua pitää tyhjillään myöhempää väistötilatarvetta varten seuraavaa 3-5 vuotta, eikä se myöskään ole mahdollista ilman talousarvioon huomioitavaa lisämäärärahaa. Vihtakadun rakennus on voimassa olevan investointiohjelman mukaisesti tarkoitus muuttaa päiväkodiksi vuosina 2027-28 osana varhaiskasvatuksen palveluverkon tiivistämistä, mutta Mankalan viipeen vuoksi toteutus siirtyy vuodella. Em. muutostyösuunnitelma arvioidaan uudelleen osana palveluverkkosuunnitelmien päivitystä, missä yhteydessä arvioitavaksi tulevat myös muut tyhjänä olevat tilat ja niiden jatkokäyttö. Mankalan pitkäaikaiseen jatkokäyttöön ei sisälly palveluverkkonäkökulmasta epävarmuuksia, joten hankkeen viivyttämiselle ei ole palveluverkkonäkökulmasta perustetta. Useampien hankkeiden viivästyttäminen uhkaa johtaa hankkeiden kasaantumiseen samoille vuosille, mikä lisää palvelutoiminnan johtamisen haasteita ja riskejä epäonnistua hankkeiden läpiviennissä. Myös taloudenpidon näkökulmasta tulisi pyrkiä suht tasaisiin, ennakoitavissa oleviin vuosittaisiin investointikustannuksiin. Yhdellä kertaa toteutettu korjaus mahdollistaa parhaiten rakennuksen riskirakenteiden korjaamisen sekä opetuksen ja muun toiminnan joustavan huomioimisen. Hankebudjetin tarkistus Nyt käsittelyssä olevan hankesuunnitelman mukaisesti Mankalan 1 vaihe on toteutettavissa hankebudjetin puitteissa, mikäli Mankalan irtaimistovarauksesta siirretään varausta rakennushankkeelle 200te ja korotetaan hankebudjettia vastaavasti. Mankalaan ei ole tarkoitus hankkia kaikkia kalusteita uutena, vaan hyödyntää olevia kalusteita, joten muutos on palvelualueen arvion mukaan tehtävissä. Hankebudjetin korotus 200 000 eurolla ja määrärahojen siirto irtaimistosta talonrakennukseen vaatii valtuuston päätöksen. Mankalan 1 ja 2 vaiheen toteuttaminen samanaikaisesti vuosina 2025-27 vaatii hankebudjetin tarkennuksen ulkopuolisten korjausten kustannuksia vastaavasti. Alkuperäisissä vaiheiden investointibudjeteissa ei ollut lainkaan huomioitu tilamuutoksia eikä pihasuunnitelmia hulevesiviivytyksineen. Valtuustolle esitetään, että hankebudjettia korotetaan 2 vaiheen samanaikaista toteutusta varten 3,8Me ja 200te em. määrärahansiirtoesityksen mukaisesti. Korotettu hankebudjetti 9,95 Me esitetään ajoitettavan vuosille 2025-29 seuraavasti. 2022-24 kustannuksia on toteutunut 155te. 2025: 595te 2026: 3600te 2027: 5200te 2028: 200te 2029: 200te Muutoksen vaikutukset taloussuunnitelman investointi- ja rahoitusosaan tuodaan valtuuston päätettäväksi osana seuraavaa talousarviomuutosesitystä. KS, KR
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan hankesuunnitelman ja siihen sisältyvät hankesuunnitelman liitteet niin, että sitä täydennetään tarvittaessa myöhemmin koskemaan peruskorjausta yhdellä kertaa. hyväksyä hankesuunnitelman budjettiyhteenvedon mukaisen kustannusarvion ehdollisena siten, että valtuusto hyväksyy talousarviomuutoksen tältä osin. antaa Mestaritoiminta Oy:lle valtuutuksen valmistella sekä päättää suunnitteluvaihetta koskevat hankinnat sekä allekirjoittaa ja valvoa asiaa koskevat sopimukset kaupungin puolesta. Suunnitteluvaiheen hankinnat voidaan aloittaa tämän päätöksen valitusaikana. Suunnitteluhankinnoissa huomioidaan optioina vaiheen 2 suunnittelutehtävät, joiden tilausvaltuuksista päätetään myöhemmin erikseen täydennetyn hankesuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. valtuuttaa toimitilajohtajan opetuksen ja kasvatuksen palvelualuejohtajaa kuultuaan hyväksymään hankkeeseen liittyvät suunnitteluratkaisut kustannusvaikutuksineen. hyväksyy peruskorjaushankkeen urakkamuodoksi ”kokonaishintainen urakka” (kokonaisurakka). todeta, että väistötiloja ja koulukuljetuksia koskevat asiat ratkaistaan toimivaltaisessa toimielimessä myöhemmin erikseen. Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää aikaistaa Mankalan toisen vaiheen toteutuksen tehtäväksi samanaikaisesti 1. vaiheen kanssa ja hyväksyy uuden hankebudjetin 9,95 Me hyväksyy muuttuneen kokonaisbudjetin ja hankeaikataulun mukaiset euromuutokset taloussuunnitelmakautta koskien listateksissä esitetyn mukaisesti hyväksyy hankebudjetissa huomioidun 200 000 euron poiston Opkan irtaimistomäärärahoista vuodelta 2027.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Opetus- ja kasvatuslautakunta, 11.6.2024
Selostus Valtuuston vuosille 2023-2033 hyväksymässä investointiohjelmassa Mankalan koulun peruskorjaus on aikataulutettu vuosille 2025-2028. Nykytilanne Mankalan koulu sijaitsee Järvenpään keskisellä alueella. Syksystä 2023 Mankalan koulussa on toiminut 18 perusopetusryhmää sekä kaksi esiopetusryhmää. Oppilaita on 402 (tilastointi pvm 20.9.2023) sekä esiopetuksen 42 lasta. Esiopetus toteutetaan tällä hetkellä rakennuksen tontilla olevassa moduulirakennuksessa. Nykyisessä koulurakennuksessa on kotiluokkia 20 perusopetusryhmälle ja aineopetustilat käsityöhön sekä kovien että pehmeiden materiaalien parissa työskentelyyn, musiikkiluokka ja liikuntasali puku- ja varastotiloineen. Eriyttämiseen, laaja-alaiseen erityisopetukseen sekä kieli- ja kulttuuriryhmien opetukseen käytössä olevat tilat ovat nykytarpeeseen riittämättömät. Palveluverkko Tulevaa alueellista kehitystä on viimeksi tarkasteltu OPKA:n Palveluverkkoselvityksessä (päivitetty 2024). Järvenpään keskisellä alueella, johon Mankalan koulu kuuluu, palvelutarve ala- ja yläkoulujen osalta pysyy melko vakiona lähivuosina. 2020-luvun lopulla Kartanon yhtenäiskoulu saneerataan ja tällöin on mahdollista säätää koko Järvenpään koulukapasiteettia. Koulun kapasiteettia on tarkoitus muuttaa 18 yleisopetuksen ryhmän, kahden pienryhmän ja kolmen esiopetusryhmän yksiköksi. Kapasiteetin muutoksella pystytään paremmin vastaamaan varhaiskasvatuksen ja opetuksen tarpeisiin. Esittelijä Merja Narvo-Akkola, palvelualuejohtaja, [poistettu] Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää hyväksyä osaltaan hankkeen tarveselvityksen liitteen mukaisesti kolmisarjaiselle alakoululle (450 oppilaspaikkaa) ja kolmelle esiopetusryhmälle (63 esiopetuspaikkaa) esittää hankkeen valmistumisen ajoittuvan kesään 2028. pyytää Mestaritoiminta Oy:ta yhdessä kaupungin tilaomistuksen kanssa selvittämään hankkeen toteutusmuodon ja kustannusarvion esitetyn laajuuden mukaisesti. Jos esitettyyn laajuuteen tehdään muutoksia, tulee ne tuoda Opetus- ja kasvatuslautakunnan hyväksyttäväksi. pyytää Mestaritoiminta Oy:ta yhdessä kaupungin tilaomistuksen kanssa selvittämään hankkeen ja rakentamisen aikataulun hyvissä ajoin, jotta tarvittavat väistöt voidaan suunnitella ajoissa. Opetus- ja kasvatuslautakunta edellyttää, että hyvän oppimisympäristön tavoitteet huomioidaan hankesuunnittelussa. Mahdolliset yleisistä suunnitteluohjeista poikkeavat ratkaisut tulee hyväksyttää Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueella. Kokouskäsittely Pedagogisen tilakehityksen kehittämispäällikkö Jan Mikkonen selosti asiaa. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Liitteet
- Liite _ Mankalan koulun peruskorjaus hankesuunnitelma vaihe 1_10.04.2025 VALMIS.pdf
- Liite 1 Pedagoginen suunnitelma_020425.pdf
- Liite 2 Mankalan koulun tilaohjelma 17.12.2024.pdf
- Liite 3 Mankalan koulu tilankayttokaavio 15-11-2024.pdf
- Liite 5 Kuntotutkimus REV A 15.6.2022.pdf
- Liite 6 Korjaustarveselvitys_Mankalan_koulu 08.02.2021.pdf
- Liite 7 Mankalan hankkeen tarveselvitys 16.05.2024.pdf
- Liite 8 Oppimisympäristöjen toiminnalliset suunnitteluohjeet-LUONNOS.pdf
- Liite 9 LAVA-Mankalan hanke-väistötratkaisut.pdf
- Liite 10 LAVA-Mankalan hanke-kuljetusratkaisut.pdf
- Oheismateriaali Mankalan peruskorjaus JULKINEN.pdf.pdf