Kaupunginhallitus · 17.2.2025
Kuntalain 92 §:n mukaista ottomenettelyä varten saapuneet pöytäkirjat ja päätökset
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Hallintosäännön 28 §:n mukaan asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallituksen ja sen puheenjohtajan lisäksi kaupunginhallituksen esittelijä. Toimielimen jäsen voi ottaa yhteyttä toimielimen puheenjohtajaan tai esittelijään ja pyytää, että puheenjohtaja tai esittelijä käyttäisi otto-oikeuttaan. Otto-oikeutta on viimeistään käytettävä siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä olisi tehtävä. Ottoharkintaan kuluva aika alkaa päätöksen julkaisemisesta. Hallintosäännön 30 § :n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava toimielimelle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista toimielin on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kuntalain 92 §:n mukaisesti ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa: lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat. Ottomenettelyyn on ilmoitettu seuraavat toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset aikaväliltä 23.1.2025-13.2.2025 Pöytäkirjat: Opetus- ja kasvatuslautakunta 28.01.2025 Hyvinvointilautakunta 29.1.2025 Talous- ja konsernijaosto 29.1.2025 Kaupunkikehityslautakunta 30.1.2025 Henkilöstöjaosto 7.2.2025 Tarkastuslautakunta 11.02.2025 Kaupunginjohtaja 27.1.2025 § 1 Sisäisen ilmoituskanavan (whistleblowing) käsittelijöiden nimeäminen 31.1.2025 § 2 Optiovuosien käyttö operatiivisten viestintäpalvelujen hankinnassa 10.2.2025 § 3 Yhteisöjen vastuuhenkilöiden nimeäminen Johdon erityisasiantuntija 29.1.2025 § 1 Kaupungin puoltolausunto / Pitkäkorkotuki / Kiinteistö Oy M2 Kodit / Pajalantie 23 G / 29.1.2025 Ylläpidon rakennuttajapäällikkö 29.01.2025 § 2 IF Vahinkovakuutusyhtiön takaisinsaantivaatimus 24.[poistettu]/ Vehkatie 32 6.2.2025 § 3 IF vahinkovakuutusyhtiön takaisinsaantivaatimus 24.562279 / Asponkatu Maankäyttöjohtaja 29.01.2025 § 4 Tontin 186-7-793-10 myyminen Valovirrankatu 10 29.1.2025 § 5 Tontin 186-17-1702-3vuokrasopimuksen muutos Minkkikatu 16 6.2.2025 § 6 Tontin 186-15-1559-6 myyminen Tiikkikatu 11 6.2.2025 § 7 Tontin 186-15-1559-8 myyminen Tiikkikuja 7 11.2.2025 § 8 Tontin 186-15-1559-6 vuokraaminen Tiikkikatu 11 Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö (yksityinen) 30.01.2025 § 1 Päätös varhaiskasvatuspalvelujen palvelusetelituottajaksi hyväksymisestä/ Finnish American Kindergarten/Kamppi,Helsinki Palvelualuejohtaja hyvo 30.01.2025 § 1 Työkyvyttömyyseläke-edellytysten selvitysten hankinta 10.2.2025 § 2 Virkamatka ulkomaille / Erasmus+ nuorisotyö ennakkotapaaminen16-19.3.2025 Zagreb, Kroatia. Liikenneinsinööri 31.1.2025 § 2 Järvenpään kaupungin lausunto ratasuunnitelmasta Helsinki – Riihimäki -ratahanke, rautatiealueen muutokset Purola-Jokela (osa 2) 12.02.2025 § 3 Liikennemerkkipäätös: Pysäköinnin aikarajoitusten muutokset Kasinokujan ja Rantakadun pysäköintialueilla Kaupunginlakimies 3.2.2025 § 1 Korvausvaatimus / Liukastuminen, Urheilukatu 7-9 Opetusjohtaja 4.2.2025 § 1 Rehtorin viran täyttäminen 12.02.2025 § 2 Virka-apulaisrehtorin viran täyttäminen 12.02.2025 § 3 Erityisopettajan viran täyttäminen Suunnittelupäällikkö 6.2.2025 § 1 Svengipuisto,puistosuunnitelman hyväksyminen 12.2.2025 §2 Kinnarinpolku välillä Mannilantie – Työmiehenkuja ja välillä Metsolantie -Pohjoisväylä, katusuunnitelman hyväksyminen Maanmittausinsinööri 7.2.2025 § 1 Tonttijaon muutos 638/19,20 12.2.2025 § 2 Tonttijaon muutos 454/5,6
Ehdotus
Kaupunginhallitus päättää, ettei yllä mainittuihin päätöksiin käytetä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.