Kaupunginhallitus · 20.1.2025

Kuntalain 92 §:n mukaista ottomenettelyä varten saapuneet pöytäkirjat ja päätökset

  • Esittelijä: Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, [poistettu]

Päätös

Kapunginhallitus päätti käyttää otto-oikeutta toimitilajohtajan 15.1.2025 tekemään päätökseen § 2, päätös Kinnarin päiväkodin purkamisesta (JARDno-2025-49). Muihin yllä kerrottuihin päätöksiin ei käytetä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.

Asiakirjan teksti

Perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Hallintosäännön 28 §:n mukaan asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallituksen ja sen puheenjohtajan lisäksi kaupunginhallituksen esittelijä. Toimielimen jäsen voi ottaa yhteyttä toimielimen puheenjohtajaan tai esittelijään ja pyytää, että puheenjohtaja tai esittelijä käyttäisi otto-oikeuttaan. Otto-oikeutta on viimeistään käytettävä siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä olisi tehtävä. Ottoharkintaan kuluva aika alkaa päätöksen julkaisemisesta. Hallintosäännön 30 § :n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava toimielimelle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista toimielin on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kuntalain 92 §:n mukaisesti ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa: lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat. Ottomenettelyyn on ilmoitettu seuraavat toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset aikaväliltä 13.12.2024-16.1.2025 Pöytäkirjat Hyvinvointilautakunta 11.12.2024 Järvenpään Veden johtokunta 11.12.2024 Keski-Uudenmaan työllisyysalueen johtokunta 17.12.2024 Kaupunkikehitysjohtaja 17.12.2024 § 22 Liittyminen Väyläviraston rakennuttamisen puitejärjestelyihin Maankäyttöjohtaja 17.12.2024 § 19 Katualueen korvaamista koskevan maankäyttö-​ja rakennuslain mukaisen sopimuksen hyväksyminen kiinteistölle186-​402-​4-​116 Viulukonsertonkatu Kaupunginjohtaja 17.12.2024 § 28 Päätös Järvenpään kaupungin ja ATA Henkilöstöpalvelut Oy:n nuorten kesätoritoiminnan yhteistyöstä vuonna 2025 20.12.2024 § 29 Valtuutus Hanselille autojen leasingpalvelut 2022-​2024 (2026) -​puitejärjestelyn sopimusriidassa Johdon erityisasiantuntija 18.12.2024 § 8 Lausuntopyyntö ARA:n takauslainahankkeeseen /AVAIN Vuokrakodit Oy/ Alhorinne 1/12. 12.2024 19.12.2024 § 9 Järvenpään kaupungin valvontatapa sekä ohjeet koskien valtion tukemien arava- ja korkotukivuokra-asuntojen sekä erityisryhmäkohteiden asukkaiden valintaa Varhaiskasvatusjohtaja 19.12.2024 § 8 Esiopetuksen järjestämisen paikat 2025–2026 Kaupunkitekniikan johtaja 19.12.2024 § 36 Hankinta,​Sahankaaren rakentaminen välillä Torpantie-​Hallintokatu,​lisä-​ja muutostyöt 7,​ 10 A,​11,​12 ja 13 19.12.2024 § 34 Hankinta,​Mannilantie välillä Kotilinnantie-​Urheilukatu,​lisä-​ja muutostyöt 1A,​10,​11B,​12A,​ 13B,​14A,​16A,​17A,​18,​19C,​21A,​22,​23,​24,​25,​26A,​27,​28,​29 A,​30,​31,​32,​33 ja 34 07.01.2025 § 1 Hankinta,​Ainolan aluekeskus vaihe 2 rakentaminen,​lisä-​ja muutostyöt 8 A,​9,​10,​11,​12A,​ 13 A,​14,​16,​18,​19,​20 A ja 21 Opetusjohtaja 14.11.2024 § 23 Lukuvuodelle 2025-​2026 perusopetuksen 7.luokille siirtyvien ensisijaisen oppilaaksioton enimmäismäärät Talousjohtaja 20.12.2024 § 21 Saatavien poistaminen vuoden 2024 tilinpäätöksessä Toimitusjohtaja 31.12.2024 § 11 Hankinta,​”Kaakkolan vesihuolto – Ratsukatu”,​lisä-​ja muutostyöt 31.12.2024 § 12 Hankinta,​”Vanhankyläntien vesihuolto – vaihe 2”,​lisä-​ja muutostyö 1 Liikenneinsinööri 02.01.2025 § 1 Liikennemerkkipäätös: Pysäköintikieltoalue Jäkälätielle ja Kivitielle sekä 12 h pysäköintipaikat Kivitielle Toimitilajohtaja 07.01.2025 § 5 Valtuustoaloite / Sisäilmatyöryhmien muistiot/pöytäkirjat Järvenpään kaupungin verkkosivuille Kulttuurijohtaja 10.1.2025 § 1 Kulttuurin kohdeavustusten myöntäminen 2025 Henkilöstöjohtaja 14.1.2025 § 1 Liikkeenluovutuksella siirtyvä henkilöstö

Ehdotus

Kaupunginhallitus päättää, ettei yllä mainittuihin päätöksiin käytetä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta. Kokouskäsittely Laura Virkkunen Ismo Nöjdin kannattama esitti, että kaupunginhallitus käyttää otto-oikeutta toimitilajohtajan 15.1.2025 tekemään päätökseen § 2, päätös Kinnarin päiväkodin purkamisesta. Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

Alkuperäinen asiakirja