Valtuusto · 8.6.2026
Hälvälän koulun alueen asemakaava, 8.6.2026 valtuusto
Asiakirjat näytetään suomeksi, kuten kaupunki ne julkaisee.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Asiakirjan teksti
Perustelut
Hälvälän koulun asemakaavan hyväksymistä käsiteltiin elinvoimavaliokunnassa 12.5.2026 ja kunnanhallitus päätti 1.6.2026 esittää asemakaavan hyväksymistä valtuustolle. Hälvälän koulun toiminnan päätyttyä keväällä 2023 rakennukselle on etsitty uutta käyttöä. Asemakaavan tavoitteena on ollut tutkia myös lisärakennusoikeuden osoittamista koulun alueelle, uusien pientalotonttien osoittamista Hollolan kunnan omistamille maa-alueille sekä alueen kulkuyhteyksien järjestämistä. Suunnittelualueella sijaitsevien yksityisten asuinkiinteistöjen osalta kaava on nykytilannetta toteava. Asemakaavaehdotus on ollut nähtävillä 5.2.–6.3.2026 välisen ajan. Kaavaehdotuksesta saatiin lausunnot Kaakkois-Suomen elinvoimakeskukselta, Lupa- ja valvontavirastolta, Päijät-Hämeen alueelliselta vastuumuseolta, Päijät-Hämeen liitolta, Päijät-Hämeen ympäristöterveydeltä ja Lahti energia, Sähköverkolta. Tiivistelmä saapuneista lausunnoista sekä lausuntoihin annetut vastineet löytyvät oheisaineistosta. Kaavaehdotuksesta ei jätetty muistutuksia. Kaavaehdotuksessa alueelle esitettään 6 rakennettua (AO) ja 6 rakentamatonta omakotitonttia (AO-1), yksi rakennettu asuin-, liike- ja toimistorakennusten tontti (AL), yksi rakentamaton rivitalotontti (AR-1), kaksi asuin-, liike-, toimisto- ja palvelurakennusten tonttia (AL-1) sekä tarvittavat suojaviher- ja katualueet. Kaavan yhteydessä on laadittu rakentamistapaohjeet, joilla ohjataan tarkemmin rakentamisen laatua. Hälvälän koulun tontille on kaavoitettu lisärakennusoikeutta 500 kerrosneliömetriä ja se sijoittuu koulurakennuksen itäpuolelle. Asemakaavaehdotuksen kaava-aineistoa on täydennetty pyydetyiltä osin. Kaavakarttaan on tehty pieniä tarkennuksia melua koskeviin määräyksiin sekä rakentamistapaohjeisiin on päivitetty kaavakartta sekä määräykset vastaamaan hyväksyttäväksi esitettävää kaavakarttaa. Tehdyt muutokset ovat vähäisiä eivätkä edellytä kaavaehdotuksen uudelleen nähtäville asettamista. Päätöksen perustelu: hallintosääntö, liite 1 toimivallan täsmennys, kohta 5.3.1. Hallintosäännön mukaan valtuusto hyväksyy asemakaavan.
Ehdotus
Valtuusto hyväksyy Hälvälän koulun alueen asemakaavan ja asemakaavan yhteydessä laaditut rakentamistapaohjeet.
Aiempi käsittely muissa toimielimissä
Kunnanhallitus, 8.5.2023
Hollolan kunnanvaltuusto on perusopetuksen palveluverkon muutosta koskevalla päätöksellään 6§ 17.2. 2020 päättänyt lakkauttaa Hälvälän koulun. Koulutoiminta koulurakennuksessa päättyy toukokuussa 2023 ja koulurakennus on jäämässä kunnan ylläpidettäväksi ilman käyttäjää. Kiinteistö tarvitsee sellaista kaavallista kehittämistä, joka tukee kunnan tavoitetta myydä kunnalle tarpeettomaksi käynyt kiinteistö. Asian viipyminen aiheuttaisi kunnalle kasvavia kiinteistön ylläpitokustannuksia. Hälvälän koulun kiinteistössä ei ole asemakaavaa v 2023. Alueella vaikuttaa Hollolan strateginen yleiskaava 2017. Hollolan kunnan alueen rakennusinventoinneissa v 2005 koulurakennus on arvotettu luokkaan K1 eli säilytettävä kohde. Strategisessa yleiskaava 2021:ssa (ei vielä huhtikuussa 2023 lainvoimainen) koulurakennus on arvotettu mahdolliseksi rakennusperintökohteeksi, jonka kulttuurihistorialliset arvot tulee selvittää ennen merkittäviin muutos-, korjaus- tai laajennustoimenpiteisiin ryhtymistä. Kehitys- ja kaavoituspalvelut on teettänyt Hälvälän koulun rakennushistoriaselvityksen maaliskuussa 2023. Selvityksen mukaan Hälvälän koulun päärakennus on kohtalaisesti säilynyt. Julkisivut ovat säilyneet paremmin, mutta sisätilat on muutettu täysin. Vanhalla Hälvälän koulun päärakennuksella on asiantuntijan mukaan rakennustaiteellista, paikallishistoriallista ja taajamakuvallista arvoa, jotka pitäisi huomioida käyttötarkoituksen muutosta varten laadittavassa asemakaavassa. Koulukiinteistön muilla uudemmilla rakennuksilla on vain käyttöarvoa. Koulun lähistöllä on kunnan maanomistusta sen verran, että koulukiinteistön asemakaavoituksen yhteydessä olisi mahdollista kaavoittaa myyntiin muutamia pientalo- tai rivitalotontteja, jotka osaltaan tukevat kunnan väestö- ja tontinmyyntitavoitteita. Välittömästi koulun vieressä sijaitsevien yksityisten asuinkiinteistöjen osalta laadittaisiin niiden nykytilanteen toteava asemakaava. Jos kaavoitusaloite tulee kunnalta, yksityisiltä omakotitalouksilta ei peritä kaavoituskustannuksia. Asemakaavaa tarvitaan tyhjentyvän koulukiinteistön myynnin edistämiseksi. Asemakaavalla voidaan osoittaa uusi mahdollisimman väljästi määritelty käyttötarkoitus lähinnä yritystoimintaan sekä sellaista lisärakennusoikeutta, joka tukisi uuden käyttötarkoituksen löytymistä. Jos kiinteistöstä kiinnostunut löytyisi jo kaavaprosessin aikana, häntä pyrittäisiin kuulemaan ja kaavasuunnitelmaa kehittämään kaavaprosessin yhteydessä mahdollisten kuulemismenettelyjen puitteissa. Esittelijä Päivi Rahkonen, kunnanjohtaja, [poistettu] Kunnanhallitus päättää käynnistää Hälvälän koulun kiinteistön ja lähiympäristön asemakaavahankkeen. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti siten, että pöytäkirjan liitteeksi liitetään asemakaavarajaus-kartta. Merk. Asiantuntijana kuultavana kaavoitusarkkitehti Pentti Klemetti ja elinvoimajohtaja Heli Randell.
Liitteet
- Asemakaavakartta, hyväksyminen.pdf
- Kaavaselostus, hyväksyminen.pdf
- Rakentamistapaohjeet 17.4.2026.pdf
- Seurantalomake 15.01.2026.pdf
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2026.pdf
- Vastineet luonnosvaiheen lausuntoihin ja mielipiteisiin.pdf
- Vastineet ehdotusvaiheen lausuntoihin ja muistutuksiin.pdf
- Hälvälän koulun rakennushistoriaselvitys 31.03.2023.pdf
- Hälvälän koulun ympäristön meluselvitys 2025.pdf
- Hollolan asemakaavakohteiden arkeologinen inventointi 2023.pdf
- Hälvälän koulun rakennettavuusselvitys 2024.pdf
- Hälvälän koulun alueen Rakennusinventointi 15.02.2024.pdf
- Hälvälän koulu, arkeologinen koekaivaus 2024.pdf
- Hälvälän koulun alueen liikenneselvitys 23.01.2025.pdf
- Hälvälän koulun alueen kunnallistekniikan yleissuunnitelma 21.11.2025.pdf
- Entisen Hälvälän koulun alue hulevesiselvitys 21.11.2025.pdf